Puutarhanhoito
Jonna Kosonen (Me naiset 15/08): ”Hoidan kesällä puutarhaani.” Yhteiskuntamme on aivan liian yliseksualisoitunut, kun naistenlehdetkin kirjoittavat jo härskejä.
Olympiasoihtu
Jatkossa olympiasoihdun maailmankiertuetta ei kenties ole. Rauhanaatteen ja urheiluhengen levittäminen on liian veristä touhua.
Tekstiviestit
Suomalaiset lähettävät keskimäärin 500 tekstaria vuodessa. Jos teinejä, humalaisia ja Kanervaa ei huomioida, liikutaan viiden viestin hujakoilla.
Vanhanen ja Mertala
Matin naisystävä on tyylikäs, älykäs ja edustava. Miten voimme luottaa poliitikkoon, jonka mieltymykset vaihtuvat laidasta laitaan näin nopeasti?
Berlusconi pääministeriksi
Suomessa ei poliittista satiiria juurikaan ole. Italiassa poliittinen satiiri aloittaa pian kolmannen pääministerikautensa.
Sampo pankki
Tanskalaiset maksoivat Sampo-Pankki nimestä 200 miljoonaa euroa ylimääräistä, vaikka termi roskapankki olisi voitu ottaa käyttöön ilmaiseksikin.
Olympialaisten avajaiset
Pääministeri Vanhanen matkustaa Pekingiin. Päätös oli helppo tehdä, sillä poisjäänti olisi vaatinut selkärankaa ja moraalisia periaatteita.
Paavi USA:ssa
George Bush Jr. tapasi paavin ja tiedusteli, mitä supervoimia paavilla on, ja tunteeko hän Spider-Manin ja Batmanin?
Euroviisut
Belgradiin matkustavia homoseksuaalisia viisuturisteja on uhattu väkivallalla. Jos homot jäävät kotiin, kisa voidaan järjestää pienen hotellin aulabaarissa.
Pornokanavat
Ahvenanmaan virkamiehet eivät saa käyttää hotelleja, joissa näkyy pornokanavat. Kaivakoot pornonsa netistä kuten normaalit ihmiset.
City tuottaa laadukasta sisältöä kaupunkikulttuurista ja ravintoloista täysin ilmaiseksi ihmisille. Koska haluamme, että juttumme tavoittaa mahdollisimman monet, toivomme että seuraat sosiaalisen median kanavia ja tilaisit uutiskirjeemme. Kiitos, että olet lukijamme!
Vähäsöyrinki ehdotti hiihtäjille leivinjauheen käyttöä. Vaikuttaa pahasti siltä, että kun tämän dopingepäilyn kaikki puolet on kaivettu esiin niin Vähäsöyrinki itse saa kakkua.
1 kommentti
Taasnäitä
30.4.2008 20:12
Vähäsöyrinki ehdotti hiihtäjille leivinjauheen käyttöä. Vaikuttaa pahasti siltä, että kun tämän dopingepäilyn kaikki puolet on kaivettu esiin niin Vähäsöyrinki itse saa kakkua.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin