Jalkapallon EM
Jostakin syystä tällaisten suurkisojen alla sekä uusien telkkareiden että hieromasauvojen myynti lisääntyy huomattavasti.
KMS
Valtiovalta Suomessa kuuluu Kehittyvien maakuntien Suomelle, mitä valtiopäivillä edustaa heidän ostamansa eduskunta.
Vaalirahoitus
Kuluttaja-asiamies vaatii, että jatkossa vaalimainoksiin on merkittävä selvästi ehdokkaan hinta.
Obama–Clinton
Hillary ei aio antaa periksi. Hän lyö vaikka vasemman kiveksensä vetoa siitä, että nousee vielä ehdokaskamppailun voittajaksi.
Rypälepommit
Suomi vastustaa rypälepommikieltoa, sillä Suomen rypälepommit tappavat vain vihollisia, eivät siviileitä.
City-karhut
Karhut ovat syvästi huolestuneita Suomen yli viisimiljoonaisesta ihmispopulaatiosta ja siitä, miten se väkivalloin estää karhujen vapaan liikkumisen.
Mika ja Marketa
Tämä suhde kestää ikuisesti, niin paljon yhteistä heillä on. Kummallakin on ollut aiemmin erityisen lämmin ja läheinen suhde paalupaikkaan.
Otto, Anna, Nosto
Uusia käteisautomaatteja on tulossa moneen paikkaan. Olemattomien rahojen nostamatta jättäminen on kohta entistä helpompaa.
Kengänjälkirekisteri
Poliisi kerää rekisteriä kengänjäljistä rikostutkinnan apuvälineeksi. Jos roistot osoittautuvat liian oveliksi, seuraavaksi perustetaan varpaanjälkirekisteri.
Sinkkuelämää
Carrie, Charlotte, Samantha ja Miranda ovat säilyneet hyvin. Jokainen on yli nelikymppinen mutta jutut ovat kuin 14-vuotiailla pissiksillä.
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!