Rasistiset rikokset Timo Soini ei hyväksy ehdotusta rasististen puheiden kieltämisestä lailla, koska se veisi pohjan koko hänen puolueensa toiminnalta.
Ydinjätehauta Ennen ydinjätteitä hautaan asetetaan pohjimmaiseksi keskustapuolueen taannoinen työreformi.
Alma Media Johanna Korhosen syrjimistuomiosta valitetaan ylempään oikeusasteeseen, koska Alma Median silmille eivät mitkään lesbotyttelit hypi.
Hitler-kortti Jacob Söderman löi eduskunnassa pöytään Hitler-kortin ja uusien sääntöjen mukaisesti hävisi samalla hetkellä koko väittelyn.
Huivikielto Raaseporin muslimihuivikielto peruttiin siinä vaiheessa, kun sen havaittiin kieltävän puketumisen muslimihuiveihin.
Piratismi Piraattien mielestä data ja viihde pitäisi saada ilmaiseksi, koska lakia ja moraalia on niin hiton vaikea noudattaa.
Junakilpailutus Kuitenkin tässäkin kävisi niin, että ensin junia ei tule lainkaan ja sitten tulee neljä eri firman junaa aivan peräkkäin.
Matti ja Sirkka Pahanilmanlinnut epäilevät Vanhasen tehneen parisuhteen perusvirheen ja olleen oma itsensä.
Meksikonlahden öljy BP on ylpeä saavutuksestaan. Ensimmäistä kertaa valtavat määrät öljyä pystytään keräämään talteen vaikka lapiolla, ilman syviä ja kalliita reikiä maankuoreen.
Facebook-riippuvuus Tutkimuksen mukaan Facebook-riippuvuus aiheuttaa miehissä riippuvuutta makuuhuoneen puolella.
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!
Millahan sitten tama viihde maksettaisiin? On se ihmeellista ajattelua, kun asiasta ei haluta maksaa, mutta sitten kulut viihteen tuottamisesta ja datasta pitaisi jollain saada korvatuksi.
1 kommentti
voitoottoroo
5.6.2010 22:12
Millahan sitten tama viihde maksettaisiin? On se ihmeellista ajattelua, kun asiasta ei haluta maksaa, mutta sitten kulut viihteen tuottamisesta ja datasta pitaisi jollain saada korvatuksi.