Sateenkaarihallitus Monet epäilevät, että Kataisen sateenkaarihallitukseen saattaa lipsahtaa pari heteroakin mukaan.
Leijonien kännikohu Väärin voitettu, totesivat tunnetusti täysraittiit toimittajat ja Alpo Suhonen.
Iso Arska Lehtolapsi taloudenhoitajan kanssa todistaa, että kaikilla ei suinkaan ole vaikeuksia löytää palvelukseensa hyvää henkilökuntaa.
Lady Gaga Uusi levy on vakuuttanut kriitikot, jotka sanovat, että Gagan kakkonen vaikuttaa todella hyvältä.
Thaivaimot Thai-vaimoja on Suomessa ennätysmäärä, koska thainaiset mahtuvat pieneen tilaan, he syövät vähemmän ja heitä on helpompi kuljettaa paikasta toiseen.
Älypuhelimet Puhelimen kadotessa katoaa merkittävä osa ihmisen minuutta. Tähän on tultu: ihmisen minuus on ykkösiä ja nollia.
Kaarle Kustaa Mies kaahaa komeilla autoilla, käy vieraissa ja kaveeraa gangstereiden kanssa. Ruotsissa on maailman ainoa hiphop-kuningas.
Kreikka Vastineeksi tuesta Kreikka voisi antaa Suomelle omaisuuttaan, kuten vaikkapa pari tavernaa Rodoksen vanhastakaupungista.
Edustaja Halla-aho Jussi on kirjoittanut vihaavansa ihmisoikeuksia, eikä hän suuremmin pidä kissanpennuista, delfiineistä, pörrösukista kuin pitsirintaliiveistäkään.
Ylioppilaslahjat Ylioppilaalle kannattaa antaa jotain sellaista, mitä hän todella tarvitsee, kuten työttömyyskorvaushakulomakkeita.
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!
Eikös nimitys Hedelmäpelihallitus olisi ollut parempi? Sateenkaari on niin positiivisesti latautunut. Hedelmäpeli taasen vie kaikki rahasi toinen toistaan kummallisemmilla yhdistelmillä, joilla luulisi voittavansa. :)
1 kommentti
Tero
26.5.2011 19:56
Eikös nimitys Hedelmäpelihallitus olisi ollut parempi? Sateenkaari on niin positiivisesti latautunut. Hedelmäpeli taasen vie kaikki rahasi toinen toistaan kummallisemmilla yhdistelmillä, joilla luulisi voittavansa. :)