Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Räikkönen.
Räikkönen.
1. Aittoniemen ilotalo
Kriitikoiden mielestä ilotalot eivät sovi Helsinkiin. Ovat ne ainakin tähän saakka sopineet, vaikka toki sopimattomia ovatkin.

2. F1
Kausi päättyi, mutta onneksi MTV3 aikoo tarjota faneille yhtä jännittävää katsottavaa. Näemme marraskuussa suorana lähetyksenä järven jäätymistä ja elohopean liikkeitä ulkolämpömittarissa.

3. Spede ja Dracula
Speden lähipiiri nimesi neiti Drockilan Draculaksi, mikä on vain kehu. Tyttöystävä on kuin vauvanvaippa: mitä imukykyisempi, sen parempi.

4. Rahaa riittää
Nokian kolmannen vuosineljänneksen voitto oli 610 000 000 euroa. Se on sattumalta sama summa, minkä Mikko Alatalo arvioi tarvitsevansa vaalikampanjaansa tullakseen valituksi.

5. Popstars
Kohuryhmä kutistui trioksi, mutta ei hätää - myös kuudella rinnalla syntyy ihan hyvää poppia.

Palsa, omakuva.
Palsa, omakuva.
6. Irlanti ja EU
Kyllä-linjan ajajat saivat kampanjaansa apua Suomesta. Kummassakin maassa voittoon riittää lupaus viinan hinnan laskusta.

7. Kalervo Palsa
Konservatiivien on vaikea ymmärtää, että paras taide tulee yleensä juuri perseestä.

8. Salakuuntelu
Soneran johto kieltää salakuunnelleensa työntekijöitään. Johdotto-mastihan moinen nykyään tehdään.

9. Irakin vaalit
Riitta Uosukainen onnittelee Saddamia sadan prosentin kannatuksesta. Irakissa äänestäjät eivät pääse nolaamaan täydellistä ehdokasta.

10. Piipon naisystävä
Ex-missistä kirjoittaminen loukkaa, koska lukeminen on vaikeaa. Sen sijaan silikonienkantotelinettä koskevat väritystehtävät ovat tervetulleita.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi