Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Halme.
Halme.
1. Idols
Kohutussa tosi-tv-ohjelmassa tehdään Suomeen uusia julkkiksia ja tähtiä. Lisäksi ohjelmassa esiintyy lukuisia amatöörilaulajia.

2. Tony Halme
Aftonbladet sanoo Halmeen olevan Pohjoismaiden huonoin kansanedustaja. Kateelliset ruotsalaiset vähättelevät meitä taas: vähintään Euroopan huonoin, ellei peräti koko planeetan pohjoisosan.

3. Estonia-elokuva
Mikäli leffa menestyy, jatko-osassa Estonia 2 laiva törmää Atlantikseen, ja avaruusolennot kuljettavat hylyn omalle planeetalleen.

4. Lindan uusin
Neiti Lampenius poseeraa iltapäivälehdessä uuden rakkaansa kanssa. Tosin epäselväksi jäi, onko kyseessä sama uusi rakas kuin viime viikolla.

5. Äiti Teresa
Paavi on julistanut Äiti Teresan autuaaksi. Tavallinen suomalainen äiti tulee autuaaksi pullollisella viiniä ja kunnon seksillä.

6. Paavi
Katolisen kirkon johtajan mukaan Jumala pyysi häntä jatkamaan virassaan. Lipponen ei kuitenkaan muista sanoneensa mitään sellaista.

7. Saunan määritelmä
Saunassa pitää olla lämmintä vähintään 70 astetta. Ruotsalaiset nauravat itänaapurilleen, jolta on mennyt saunat ja uunit sekaisin.

8. Hackman Ruotsiin
Arabiankin itselleen hankkinut ostaja on huolissaan siitä, mihin hittoon kaikki erämaahiekka oikein pistetään.

9. Pikku-Hitlerit
EU-maatalousvalvojia loukkaa suuresti pikku-Hitlereiksi kutsuminen. Suurin osa heistä on ihan normaalimittaisia.

10. Kelan ero
Anssi jätti vaimonsa ja 1-vuotiaan lapsensa kilpa-ajajan tähden. Tältä kun saa paljon paremmat kyydit.

1 kommentti

Giffel

7.11.2003 00:26

Hyvä suomalainen nettiradio löytyy osoitteesta: www.ratiorules.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi