Lääkäri > jumala

Lääkäri on maailman ainoa ammatti, jossa tutkinnon saatuaan osaa kaiken.

Lisäksi kirjoittajia vituttaa NHL-pelien pelaaminen Suomessa (koskee versioita 1993-2093).
Lisäksi kirjoittajia vituttaa NHL-pelien pelaaminen Suomessa (koskee versioita 1993-2093).

Lääkäri on maailman ainoa ammatti, jossa tutkinnon saatuaan osaa kaiken, ilman sitä ei yhtään mitään. Valelääkärit aiheuttavat ensimmäisen luokan turvallisuusriskin KOKO yhteiskunnalle, kun taas valebussikuski tuottaisi lähinnä myötämielisiä hymähdyksiä. Tämä onkin loogista, sillä kehno puoskarointi on paljon vaarallisempaa kuin täyden bussin ajaminen rekan kylkeen.

Tupladuunia tekevät

Pari päivää viikossa julkisella puolella haukottelemassa (toki täydellä palkalla), loppuaika omalla yksityisklinikalla patsastelemassa (vitullisella laskutuksella). Ensimmäisestä potilaat luonnollisesti ohjataan jälkimmäiseen. KAIKILLA muilla aloilla tämänkaltainen toiminta on ehdottoman kiellettyä, lääkäreiden tapauksessa lähinnä suotavaa.

Vakuutusyhtiöiden lääkärit

"Täten, vastoin kolmen sinut tutkineen erikoislääkärin mielipidettä, päätän, ettei sinua vaivaa mikään, eikä yhtiömme siten ole korvausvelvollinen."

Terveyskeskuslääkärit

Siellähän sitä on kiva määräillä mummoille buranaa kymmenen vuoden koulutuksella.

Työpaikkalääkärit

Anna nyt jumalauta sitä saikkua, olis pakko päästä viikoks lappiin!

Keikkalääkärit

Pikkukuntien on syytäkin maksaa törkeitä keikkapalkkioita rangaistuksena siitä, etteivät saaneet lääkärivirkojaan täytettyä.

NE VITUN HEHTAARIPALKAT!

KUINKA HELVETISTI NE SAA FYRKKAA? No, väestön ikääntyessä kaikkien pitää pian olla lääkäreitä. Siinähän sitten makselevat toisilleen miljoonapalkkoja. Koska lääkärit eivät tajua yhteiskunta- tai muusta taloudesta hevonvittua, ei tässä ole heidän mielestään mitään ongelmaa.

Naiset, jotka haluavat lääkärimiehen

Fyrkkaa te lehmät haluatte.

Ei tässä ehdi toisten töitä seuraamaan

Kaikilla muilla aloilla ihmisillä on käsitys, kuka kollega on työssään hyvä. Sen sijaan lääkärit ehtivät katsoa vain omia potilaitaan ja KUKAAN EI VITTU SIT KIELI KENESTÄKÄÄN MIHINKÄÄN!

Opiskelupaikkojen lisäys

Ammattikunnan pahin uhka on, että lääkäreitä valmistuisi nykyistä enemmän. Palkkavaikutusta nöyrät lääkärit tuskin ovat edes ajatelleet, mutta sehän romahduttaisi osaamistason!!!1

34 kommenttia

Potilasonvihollinen

9.12.2011 23:51

Ihan viihdyttävä kolumni, mutta ette te vitun runkkarit tajua kyllä koko hommasta yhtään mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rien

10.12.2011 10:55

Kiitos kun pahoitit tämän 2600 e tienaavan lääkärin mielen. Toivottavasti pysyt terveenä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

11.12.2011 11:15

Kari Suomalainen lääkäreistä (en tiedä lainasiko vai oliko hänen omakeksimä):
Yleislääkäri tietää kaiken muttei osaa mitään.
Kirurgi osaa kaiken muttei tiedä mitään.
Psykiatri ei tiedä eikä osaa mitään.
Patologi tietää ja osaa kaiken, mutta on aina myöhässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niinkai

11.12.2011 11:28

Kaikki kiitos ja kunnia osaaville lääkäreille. Mutta eivät kaikki vain osaa työtään. Minulle tk-lääkäri sanoi vian olevan korvien välissä ja minun haluavan vain sairaslomaa töistä. Vähättelyä riitti, avuksi vain buranaa ja relaksantteja. Ravaaminen tk:ssa jatkui kunnes lopulta 4 kk kuluttua otettiin röntgenkuva jossa luojan kiitos näkyi iso prolapsi, vihdoinkin sain apua. Tämän jälkeen huomasivat myös testata ely- ja laseque-testeillä, kumma kyllä heti kipu provosoitui. Ihmettelen ettei tätä tehty jo ensimmäisellä kerralla. Nykyisin olen jo parantunut, ainoastaan osa oikean jalan tunnoista kokonaan pysyvästi poissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

11.12.2011 12:09

Lääkäri on maailman ainoa ammatti, jossa ei koskaan saa tehdä ainuttakaan virhettä ja joka on niin helppoa, että kuka tahansa millä tahansa keskustelupalstalla tekisi parempaa työtä, mutta johon täytyy silti lukea kuusi raskasta vuotta sellaisella tahdilla ja intensiteetillä, johon pystyy vain pieni vähemmistö ihmisistä. Kumma juttu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kikki-Hiiri

11.12.2011 13:07

...ja sitten kun se bussi ajaa siihen rekan kylkeen, niin luetaanpa kaikki tämä trol... kolumni ja naureskellaan maailman yliarvostetuimmalle ammattikunnalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Theates

11.12.2011 14:50

Joo. Hurjat lääkärinpalkkiot pääsevät lööppeihin, mutta jaa se periferiassa kahden ihmisen työt tekevän työkoneen palkka noin kolmella, ja saat hieman oikeamman arvion tämän sairaalassa työskentelevän kollegan palkasta. Media huutaa jatkuvaa lääkäripulaa, kun 98 reilulla kädellä nostetut opiskelijamäärät ovat vasta viitisen vuotta ehtineet vaikuttaa lääkärimääriin, ja jos käyriä on katsominen lääkäripula on korjaantumassa näillä opiskelijamäärillä jo tällä vuosikymmenellä. Ministeriökin on aivan kujalla, ja tekee päätöksiä jonkin hatusta vedetyn arvion perusteella, jonka mukaan lääkäreitä otetaan kouluun vuodessa 400, kun todellinen määrä on 600 ja risat. Luentosaleista loppuvat tuolit kesken ja kun kymmenen ihmistä kävelee jonossa kopeloimaan yliopistosairaalassa makavaan ihmisraukan intiimialuetta alkaa mietityttää, olisiko siinä ihan oikeasti järkeä, että kuunneltaisiin lääkäreiden ajatuksia ja vaikka perustettaisiin uusi lääketieteellinen tiedekunta sen sijaan, että lakkautetaan professuureja ja hilataan opiskelijamääriä sokkona paperilla ylös ja uskotaan asioiden vain jotenkin lutviutuvan. Uusi tiedekunta vastaisi kaikkiin ammattikunnan vastalauseisiin opiskelijamäärien lisäyksestä ja tuottaisi lisää ammattitaitoisia lääkäreitä. Win-win!

Aidan takaa kannattaa huudella vasta katsottuaan, mitä siellä sen aidan toisella puolella on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tosiasia

11.12.2011 15:28

totta, aidan takaa kannattaa huudella puolin toisin kunnes miettii mitä toisella puolella on. Miksiköhän tk:ssa törmää kielitaidottomiin ulkomaalaisiin lääkäreihin? Sitten on pakko mennä yksityiselle lääkärille että saa vaivaansa apua. Kokemusta on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kyllastynytkandi

11.12.2011 21:47

Niin, varmaan mahtuu kielitaidottomia ja kielitaidollisia lääkäreitä terkkareihin, mutta itseäni ainakin vituttaa tehdä 25 euron tuntipalkalla perse hiessä hommia ja uusia vielä illat pitkät ihmisten reseptejä ilman ylityökorvauksia, jos iso osa suomalaisista yleistää kaikki terveyskeskukset arvauskeskuksiksi ja kuvittelee, että terkkareissa määräillään vain buranaa.

Btw: Eräässäkin isossa terveyspiirissä promille väestöstä käytti 10% vuoden lääkäriresursseista (turhaan), joten tästä voi päätellä, mistä Suomen "lääkäripula" hyvin suureksi osaksi johtuu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hebe2222

12.12.2011 10:02

Kolumnistin kirjoitustyyli on ainakin kuin vihaisella 15wee finninaamalla.
Loppuu se itkeminen lääkäreiden palkoista kun sattuu omalle kohdalle vakava sairaus.Lääkärit saisivat ansaita vaikka puolet enemmänkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

onsejanna

12.12.2011 11:50

Erityisen ihmeellinen kirjoitus. Ei edes huono, sillä meni överiksi. Jotain säälittävän ja myötähäpeää tuottavan välimaastossa.

Mitäs jos blogisti jakaisi vaikka aamuhesaria omien duunien päälle. Ai ei jaksa? On se jännä.

Mikään muu ammattiryhmä ei saa joiltakin kovaäänisiltä ja ahneilta kansalaisilta yhtä paljon kritiikkiä kuin lääkärit. Mitäpä, jos kirjoittaja arvioisi omaa liksaansa muiden tilipusseihin ja miettisi, onko ansainnut sitä. Pitäisiköhän läkäreiden alle 3000 e peruspalkasta harmistuneiden kiukkuisten blogistien joko itse ryhtyä lääkäriksi tai hoitaa vaivansa itse? Kiukkuiselle blogistille taitaa jäädä vain yksi vaihtoehto: hoitaa vaivansa itse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pekkafff

13.12.2011 18:16

Siis mitä ihmetta jengi täällä vaahtoo!?
A. Tämä on City-lehti
B. Tämä on kolumni
C. Tämä on läpänheittoa ajankohtaisesta aiheesta, joku muu julkaisu tekee asialliset analyysit
D. Kaverin nimi on Pasa ja Atpo
E. Kaverin kuva on piirroshahmo
F. Kaveri kirjoittaa aina tämän tyylisiä vittuiluja ajankohtaisista aiheista

Ottakaa se sellaisena myös.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Opiskelupaikoista

13.12.2011 19:56

Ei alalla opiskelupaikkojen lisäämistä palkkakilpailun takia vastusteta, vaan siksi, että jo nyt opetusryhmät ovat liian suuria ja resurssit pieniä. Yritä siinä oppia, kun kymmenen opiskelijaa tungeksii yhtä aikaa katsomaan lapsen kipeään korvaan. Aina kaikki eivät mahdu edes samaan huoneeseen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aitolekuri

13.12.2011 22:27

Olen suomalainen lääkäri ja koulutukseni sain Suomessa. Ulkomaalaiset lääkärit kokemukseni mukaan ovat pääosin osaavia. Vain muutaman olen tavannut, joiden kielitaito ei riitä lääkärin työhön. Eihän sitä jumalaude voi oikeita hoitoja määrätä, jos ei kumpikaan osapuoli ymmärrä mitä toinen sanoo. Haastattelemalla saadut esitiedot ja oirekuva ovat lääkärin tärkein työkalu. Kliininen tutkimus vain tukee esitietojen perusteella saatua ajatusta työdiagnoosista, joka tarkentuu tutkimuksen tai lisätutkimusten myötä. Kuka helevetti niitä rusakoita ja hottentotteja edes palkkaa töihin? Ei jummarra!

Ja siitä palkasta. Ime kolumnisti keihästä. Näillä päähän hakatulla tietomäärällä ja käden taidoilla en töihin lähde alle viiden tontun kk-palkalla. Tk-duuni on aivan ahterista kun sinne puskee kaikenmaailman somatisoijaa ja muuta kuraa. Narkkarit tulee vinkumaan bentsoja ja opiaatteja. Huolestuneet pershäiriöiset vanhemmat raahaa hemmoteltuja kakaroitaan "arvauskeskuslääkärin" vastaanotolle kun niillä on nuha. SItten kun ei olekaan korvatulehdusta eikä antibioottia irtoa niin nenä pystyyn ja kiukkuisena pihalle mainostaen kuinka nyt mennään yksityiselle kun sieltä sentään saa palvelua. Voi perse mitä pelleilyä. Auktoriteettia ei ole lainkaan jäljellä, ammattitaitoa ei arvosteta. Tk-lääkärinä pärjäisi parhaiten teatterikorkean käynyt joka mielistelisi ja nöyristelisi noita kypsiä persikoita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ikuinenpotilas

13.12.2011 23:51

Näin jatkuvasti sairastavan näkökulmasta hämmästyttää ehkä tärkeimmän ammattikunnan pilkkaaminen. Kolumni on toki sinänsä viihdyttävä, mutta asiasisällöltään täysin naurettava.

Palkka, jonka lääkäri vuosien ja vielä vuosien koulutuksen jälkeen ja raskasta ja vastuullista työtä tehdessään on varmasti enemmän kuin ansaittu. Itse olen ainakin kiitollinen, että nämä ovat jaksaneet opiskella itselleen tietotaidon, joka on pitänyt minut kroonisesta sairastelustani huolimatta vuosikausia hengissä. Ennemmin leikkaisin palkkaa yrityspomoilta, jotka nostavat miljoonatuloja ja saavat päälle bonukset, joita ei ole mitenkään työllä ansaittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

BadDoc

14.12.2011 01:01

Kannattiko laiskotella matikantunneilla ja hihitellä coolina luonnontieteiden osaajille heitä nörteiksi tai pingoiksi haukkuen? Häh???
Nyt nämä samat pillunaamat tulevat rokonarpisina vastaan päihdeasemilla vonkuen pameja, joita sitten säälistä muutaman kirjoitan, jos suostuvat antamaan tassua, kierimään ja kusemaan joka toinen päivä hoitsun vahtiessa purkkiin. Lääkityksen katkaisen heti, jos huvittaa tai jos alkoholisoitunut ex-cool narkkari sattuu yhden oluen ottamaan jossain.
Tuntiliksa semmoiset 100-200euroa tunnilta. Eihän sitä toki jaksa koko viikkoa tehdä duunia. Kolme päivää viikossa riittää ihan hyvin, jotta saa ostettua vuosittain pari-kolme sijoitusasuntoa. Ei tarvitse eläkeikien korotuksista huolia. Oikeastaan mitä vittua sitä enää duunaakaan. Eiköhän lähdetä Balille pariksi kuukaudeksi.
Itkekää köyhät!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kotiduunari

14.12.2011 09:05

Niinpä niin. Kukas se puhui että ei suostu alle viidentontun kkpalkalla töihin tai kuinka rankkaa se on 25e tuntipalkalla tehtä töitä?!?! Menkääs nyt kaverit itteenne! Oottekos te koskaan miettineet että kuinka moni saa tollasta palkkaa vaikka tekee yhtärankkaa tai paljon rankempaa ja paskempaa duunia?!?

Mitä kettua te valitatte kun duunia riittää ja palkkaakin saa niin että varmasti riittää niin laskuihin ku ruokaakin.....
Kypsymättömia kakaroita jotka ei tosielämästä tiedä mitään....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eiihankotiduunari

14.12.2011 12:51

Varmasti on myös muita rankkoja aloja ja selvästi alapalkattuja aloja. Naurattavaa vain tämä lääkärin ammattikunnan parjaaminen. Juristit, kauppatieteen maisterit, arkkitehdit tienaavat mediaanillisesti ihan samanverran. Sitten jos katsoo ammattikunnan top 10% niin ollaan jo huomattavasti paremmissa ansioissa kun lääkrit.

Kotiduunarille, kun mietin omaa työtäni en jaksa sitä palkan takia tehdä. On tietysti ihan kiva saada n. 6500 e/kk. Se ei kuitenkaan ole työni syy vain rehellisesti ihmisten auttaminen. Olen joutunut kokemaan jo 2 avioeroa, koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa omalle vapaa-ajalleni. Kun menen 8h työpäivän jälkeen kotiin, valmistaudun aina seuraavan päivän leikkauksiini n. 4h ja syön ja nukun jotta jaksan varmasti olla hereillä seuraavana päivänä.

Ja kyllä niitä virheitä tulee silti tehtyä. Antaisin kaikki rahani ja varmasti jossain tapauksissa myös henkeni, että voisin korvata monet niistä.

Kesälomani vietin 4 muun kollegan kanssa vapaaehtoistyössä afrikassa.
Ja minkäköhän vitun takia minä olen yhteiskunnan vihollinen numero 1.

Ja ainiin. Minun lukioaikaset putkimies kaverit, ajavat helvetin paljon kalliimilla autoilla, asuvat paremmin, ovat onnellisesti perhe-elämässä. En silti valita, elämä on valintoja ja minun valintani oli auttaa yhteiskuntaa tässä upeassa ammattissa.

ps. kolumni sinällään oli ihan hauska, tämähän oli ironiaa eikö ollutkin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jumalauta

14.12.2011 13:54

Huhu mitä potaskaa, lääkäri on jumalauta kuningas ja elämän pelastaja. Mene sinä Kolumnisti vaikka aivoinfarktin saaneenaan jollekin vitun suitsukehoitaja shamaanille tai vitsi rukoile vaikka jumalaa, pelastut varmasti!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mietis

14.12.2011 14:27

kaikki kunnia hyville ja osaaville lääkäreille, mutta kyllä te varmasti siellä talon sisällä tiedätte itsekin ne jotka eivät asiaansa osaa, silti niitä ei huomioida, korppi ei toisen korpin silmää noki sanotaan...
yhtälailla eihän kaikki putkimiehetkään ole yhtä hyviä, saati roskakuskit, opettajat,....joka ammatissa löytyy osaajat ja tunarit

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kyllastynytkandi

14.12.2011 15:40

Kotiduunari, annapa pari esimerkkiä rankemmasta duunista, johon vaaditaan 6-12 vuoden yliopistokoulutus, jossa vastataan ihmishengistä joka helvetin päivä, tehdään tiukkoja päätöksiä vajailla resursseilla ja esiinnytään omalla nimellä, ja silti kuunnellaan kaikenmaailman kaltaistesi urpojen vittuiluita joka helvetin päivä?

Se on ihan totta, että elämä on valintoja. Joku kutsumushan tähän duuniin on oltava, ei tällaista kukaan pelkän rahan takia tekisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

uyvft

14.12.2011 19:34

Hyvä "aitolekuri" tekstissäsi on niin paljon kirjoitusvirheitä, etten pysty edes huumorimielellä uskomaan että olisit LL tai ylipäänsä edes akat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.12.2011 04:19

En halua yleistää, mutta muutaman huomion tehdä näille ketkä julistavat pelastavansa ihmishenkiä päivittäin.

1. Kaikki lääkärit eivät pääse läpi loistavin paperein. "Remember, half the doctors in this country graduated in the bottom half of their class." -Al McGuire
2. Hyvin hyvin pieni prosentti ei ole lääkäreitä ollenkaan.
3. Osa terveysalan ammattilaisista on narkkareita. Tilaisuus tekee varkaan.
4. Osa lääkäreistä istuu päivät pitkät terveyskeskuksessa ja määrää vanhuksille peräruiskeita. Onhan se kiva pystyä käymään kakalla, mutten kutsuisi tätä "henkien pelastamiseksi".
5. Lääkäritkin ovat ihmisiä. Opiskeltu on ja palkka sen mukainen, mutta en silti jalustalle nostaisi. Omakohtaisesta kokemuksesta ootte aikamoisia mulkkuja. Tuskin kuuntelette potilasta ja vedätte omia johtopäätöksiä, kuulette mitä haluutte. Ette osaa "bedside manners", koska hoitajat lähinnä ovat potilaiden kanssa. Ette kerro kaikkea, mikä kyllä varmaan kyseisen henkilön ruumiista ollen kyseessä, olisi asiallista tuoda esiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oiei

15.12.2011 10:51

Lääkärit ovat pakollinen paha yhteiskunnassa. On selviö, että ilman heitä emme pärjää. Samoin on putkimiesten, roskakuskien ja opettajien laita. Lääkäreissä (jos saan yleistää) on se vika, että he kuvittelevat olevansa paremia kuin muut ihmiset. He luulevat olevansa fiksumpia kuin muut akateemiset.

Tosiasiassa lääkäriksi pääsee keskivertoälyn omaava henkilö, jos hänen muistinsa toimii normaalisti. Osa lääkäreistä tekee raskasta, erittäin vaativaa työtä, jossa päätetään jopa ihmishengistä. Tällaista työtä tekee moni sairaalalääkäri. Jostain perverssistä syystä juuri heille maksetaan vähemmän peruspalkkaa kuin muille lääkäreille, jotka kuitenkin tekevät leppoisaa ja paljon vähemmän vaativaa työtä.

Tunnen monta lääkäriä. Useimmat heistä ovat hyvinkin peruslaiskoja ihmisiä. Eivät jaksaisi todellakaan opettajan tai siivoojan työtä viikkoakaan. Yhteistä kaikille lääkäreille on valtava tarve saada arvostusta. Ammatti on juristin duunin ohella statushakuisimpia. Siinä mielessä lääkärit ovat hyvin lapsellisia ihmisiä, että he arvottavat muut akateemiset typeriksi reppanoiksi, koska ovat valinneet huonommin arvostetun ja palkatun työn. Monen lääkärin on vaikea nähdä ihmisten arvostavan eri asioita kuin mitä he itse arvostavat. Kun lääkäri ottaa laput silmiltä ja näkee muun maailman, voi hänestä tulla kelpo parantaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kohtuullisuus

16.12.2011 23:15

Venäjällä lääkäri tienaa keskimäärin 600 euroa kuukaudessa, meillä 5000 euroa. Onko meillä varaa pitää yllä verovaroin näin kallista yhteiskuntaluokkaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.12.2011 12:59

Järkytyin vain lukiessani tilastotietoja kuinka huonosti lääkärit desinfioivat käsiään

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naakka1

20.12.2011 16:11

En ole urologi, mutta voinhan vilkaista <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Malla123

21.12.2011 09:48

Onneksi lääkäreillä on sentään itseironian- ja huumorintajua....eiku...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ainaterve

22.12.2011 13:25

Kunnioitan mielelläni tk-lääkäreitä, kun he kunnioittavat minua sen verran, että eivät automaattisesti oleta minun olevan teeskentelijä tai laiskottelija, joka vain odottaa kieli pitkällä sairaslomaa tai särkylääkkeitä. Tähän mennessä on tullut vastaan joitakin hyviä mutta enemmän niitä, jotka vähän päälle katsovat ja päättävät - viimeistään ammattini kuullessaan - että ei ole kipeä, ei tarvitse sairaslomaa. Olen siis ollut töissä asiakaspalvelussa jalka mustana, nestehukassa, käsi toimintakelvottomana...

Kun yskin melkein puoli vuotta tauotta ja kurkkuni oli tulipunainen, minun sentään käskettiin ottaa Burana. Jälkikäteen voi epäillä minun kärsineen mykoplasmasta, mutta miksi mokomaa tutkittaisiin? Sehän on urheilijoiden tauti enkä minä näytä urheilijalta! En edes pyytänyt sairaslomaa, olisin halunnut jotain lääkettä yskään, että olisin saanut öisin nukuttua. On muuten aika rankkaa valvoa kuukausikaupalla yskien. Kun tein kahden ihmisen töitä, 10-12 tuntia päivässä neljä kuukautta ja ennen työpäiviä kävin kuntosalilla ja lenkillä, mutta en lopulta enää pystynyt pitämään hartia-niska-aluetta kivuttomana, kävin pyytämässä vähän hierontaa. "Hieronta on laiskan liikuntaa", kuittasi työterveyslääkäri. Siinä vaiheessa edellisestä hieronnastani oli 20 vuotta. Niin että kiitos vain. Silloin päätin, että en vaivaa lääkäreitä ennen kuin minut viedään väkisin. Osaan minä itsekin sanoa itselleni, että ota Burana, ei sinussa ole mitään vikaa, vaikka et jaloillasi pysy, olet vaan laiska.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sarvikuonojen_maa

24.12.2011 13:12

Niin, millä muulla alalla maksetaan epäpätevälle juuri valmistuneelle tai vielä opiskelevalle huippupalkaa? Toista sellaista alaa ei ole! Tämä johtuu pelkästään siitä että terveyskeskuksia johtavat lääkärit oikeiden johtajien sijaan. Johtajan on osattava ala-aste tasoinen matematiikka. Summalla, joka maksetaan yhdestä keikkalääkäristä palveluja tuottavalle yritykselle, palkkaisi kaksi kovapalkkaista ammattilaista. Ja alasta riippumatta ammati-ihmisen kuuluu tienata hyvin ja mikäli pienissä kunnissa kunnan palveluksessa olevan lääkärin palkka olisi tämän 8000-10000€/kk, niin tuskin olisi paikkoja hirveästi auki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Spenis

25.12.2011 00:03

Pari tosikkoa liikenteessä? Kolumni taisi olla aika huumoripitoinen, kommentoijat sen sijaan eivät.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vihainenavopotilas

4.3.2012 21:18

Edelleen ihmiset, tämä on läpällä tehty kolumni. Ei aito mielipide, kaikki, jotka on city lehteä lukenut ymmärrtävät tämän, ja jos rupeavat vaahtoamaan tämän kolumnin takia (varsinkin ne lääkärit jotka tämän lukivat) niin on tosiaankin vitun tyhmää porukkaa. Mutta jos vakavasti ruetaan puhumaan, niin outokummun tk se vasta arvauskeskus onkin. Kuopion tk on suorastaan paratiisi jossa jaellaan ihme parantumisia, verrattuna outokummun tk:hn

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kandidaatti

25.10.2013 18:43

Muuten totuudenmukainen kolumni, MUTTA MISSÄ MINUN NAISET OVAT??? TOISTA KUUKAUTTA JO HERRAN NUHTEESSA. ALKAA JO KIRISTÄMÄÄN

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi