Loistavat Milonoffin pojat

Juho, Tunna, Eero
Juho, Tunna, Eero

He ovat Remu, Madventures-opas ja Akseli Ensemble -näyttelijä ja lähes poikkauksetta heidät sekoitetaan toisiinsa, ellei sitten isäänsä Pekka Milonoffiin. Kuka oikein olikaan kekä ja mitä he ovat miehiään? aika esitellä Suomi-kulttuurin velikullat, Juho, Tuomas ja Eero Milonoff.

Leena, me otetaan kaikki larget setit, Käkä sanoo tarjoilijalle. Juho kehottaa panemaan tossut jalkaan ja kiipeämään looshiin. Tunna tietää, ettei Japanissa käytetä yhtä paljon wasabia kuin Helsingissä. Raku Ya on tuttu Milonoffin mafialle. Vastuuntuntoiselle Juholle, seksikkäälle Tunnalle ja nyrkkeilijän näköiselle Eerolle, eli Käkälle.

Missä Aleksi, veli Juhon ja Tunnan ja Eeron välistä?

Veljekset: Piilossa. Se suomentaa näytelmiä ja on paljon fiksumpi ja rauhallisempi kuin me.

Sukupolvipotku osuu paremmissa perheissä suoraan isiä ja äitiä munille. Miksi te ette ole kääntyneet vanhempienne ihanteita vastaan?

Ei ole tarvinnut kapinoida. Meillä on ollut oikeasti rakastava koti. Faijan ja mutsin arvoja vastaan olisi ollut vaikea lähteä repimään.

Näkemyseroja löytyy, ollaanhan me kuitenkin eri sukupolvea. Joskus ne yrittävät ymmärtää sellaisiakin asioita, joita ei ole mitään järkeä ymmärtää. Mutta ne ovat hyviä, aikaansa seuraavia tyyppejä. Faijan vanhemmat ovat päräyttäviä. Pian yhdeksänkymppisiä, mutta kävelevät pitkin stadia ja seuraavat mitä tapahtuu. Noi on eri kivat, mummi heitti kun Tunna tuli ensimmäisen kerran Intiasta locksit päässä.

Mutsi ja faija on aina kannustaneet tekemään sitä, mikä tekee onnelliseksi, ja innostaneet tekemään sitä täysillä. Mä pelasin pitkään fudista.

Massia olisi varmaan enemmän, jos olisi pakotettu toisenlaisiin meininkeihin. Voisi olla iisimpää…

Rypistää puku päälle ja ajella Hummerilla?

Lepäillä kolmevitosena yhdeksänmillinen suussa.

Bisnes on valjastanut itselleen monen frendin luovuuden. Mutta se on toinen homma.

Pekka Himasen ajatus huippuyliopistosta on huolestuttava. Jos tulosvastuu tulee yliopistoon, mitä tapahtuu luovuudelle? Uskaltaako kukaan ottaa riskejä? Mun mielestä taide on yhtä riskinottoa. Kun bisnespuoli poimii yliopistoista kaupallisesti potentiaaliset tyypit, niin kapinalliset jäävät marginaaliin.

Ei se ole noin mustavalkoista. Eikö Himanen puhunut luovuuteen ohjaamisesta? Se on hyvä juttu. Yhteiskunnan rakenteita ja haippia pitäisi käyttää hyväkseen Michael Moore -tyyliin. Muu vaikuttaminen on tällaisessa maailmassa lähes mahdotonta.

Politiikka on jo taloudella. Lähiössä ajatellaan, että miksi me äänestettäisiin, kun sillä ei pysty vaikuttamaan vittuakaan. Tiedättekö Asa Masan? Siinä on älyttömän lahjakas jätkä. Se heittää yhteiskuntakritiikkiä runollisella kielellä.

Itä-Helsingissä käydessä tajuaa, millaisessa toisenlaisessa maailmassa itse elää. Meikäläisen olisi mahdotonta kirjoittaa syrjäytyneiden todellisuudesta. Mä tiedän siitä vähemmän kuin elämästä Intiassa.

Mä olin äsken uimassa. Onko mun naama ihan punainen?

Se on hyvännäköinen, Pikku-Karju. Juho, sä olet mukana Akseli Ensamblessa. Te olette vieneet teatteria dokauspaikkoihin.

Semifinal oli sopivan epäteatterimainen paikka Mitä te oikein odotatte -esitykselle. Siinä oli ideana, että jokainen on loppujen lopuksi vastuussa jokaiselle. Loppublastauksessa tilitin olevani etelähelsinkiläinen, omistusasunnossa asuva ylemmän keskiluokan tyyppi, jolla ei ole mitään hätää. Jolla on resurssit, mutta mikä siinä on, etten mä ala tehdä konkreettisesti avustusduuneja tai mene johonkin järjestöön? Mulla on järjettömän lahjakkaita frendejä, ihan huippuja, mutta ne on rekrytoituneet ihan muihin hommiin. Mitä jos me kaikki alkaisimme puhaltaa yhteen hiileen? Tekisimme pieniä muutoksia? Nyt taitaa tulla jo vähän liikaa blastausta.

Mitä mäkin oikein odotan? Kuulun Amnestyyn, mutta miksen mä itse toimi.

Sä esität Remua. Käytetäänkö Hurriganes-leffassa huumeita?

On siinä viitteitä siihen, mutta ei se siihen keskity.

Se ei ole rock´n´rollin kannalta oleellista?

Tietty mä voisin rykiä läpi leffan, mutta mitä siitä? Elokuva on vasta leikkausvaiheessa, mutta kun se on valmis, siinä on kaikki olennainen. En lähtenyt imitoimaan äijää, vaan yritin löytää olennaisen. Kuka se on ja mistä sen valtava voima tulee. Sain paljon Remulta, sen valtavasta uskosta ja uskalluksesta elää omannäköisensä elämä.

Millainen Remu on?

Sillä on tarkat tuntosarvet. Sen havainnot elämästä ja maailmasta ovat skarppeja ja ajassa olevia. Harvalla on sellaista skaalaa. Mitä kaikkea se oikein on kokenut…Vakavan onnettomuuden läpikäynyt äijä vetää tänä päivänä kolmesta neljään puolentoista tunnin keikkaa viikossa. Skarppia menoa.

Onko leffan Remulla lakatut varpaankynnet ja hame päällä?

En kerro. Se stailasi mun kädet. Laittoi sormukset ja muut. Remu on yksityiskohtien jäbä. Useinhan se tulee ovelle munasillaan. Vapaata meininkiä.

Olen kateellinen, etten ole paria vuotta nuorempi. Silloin olisin päässyt edes skabaamaan roolista...Iltalehdessähän niitä arvuuteltiin. Tyrkyllä oli kuusikymppisiä äijiä.

Ja joku parimetrinen näyttelijä.

Remu on lyhyt, mutta pidempi kuin useimmat. “Kimman pitää olla sen pituinen, että kun mun käsi on sen vyötäröllä, niin pää on sen kainalon kohdalla.”

Jäbällä on itsetuntoa!

Mä sain sen säteilystä itselleni varmuutta ja voimaa.

Mitä Madventuresille kuuluu?

Me tehdään kirjaa. Madventures-opasta. Ensimmäistä kattavaa itsenäisen matkailun opasta. Se tulee ulos syksyllä. Reissut olivat niin ankaria, että on ollut pakko ottaa pari vuotta etäisyyttä. Nyt tekisi mieli lähteä taas liikkeelle. Välissä olen tehnyt omia reissuja Kambodžaan, Intiaan ja Thaimaahan. Intia on henkinen koti. Se oli ensimmäinen paikka, johon lähdin lukion jälkeen. Frendit lähti inttiin ja mä Intiaan. Juho meni Teatterikouluun ja Käkä yläasteelle…Tulin sitten himaan ja taoin viisi kuukautta fyrkkaa tarjoilijana palatakseni seitsemäksi kuukaudeksi. Intiasta ei saa tarpeekseen. Se onnistuu yllättämään aina uudelleen. Samaan aikaan mielenrauhaa ja totaalista kaaosta. Intia on vaikea maa matkustaa. Populaa on paljon ja ihmiset ovat iholla. Jotkut travellerit vihaavat Intiaa, jotkut rakastavat. Ei tässä varmaan kauaa mene kun sinne palaan.

Matkustamalla pystyy taistelemaan aikaa vastaan. Lapsi ehtii tehdä 9–12 välillä paljon, koska se tekee asioita ensimmäistä kertaa. Lapsella ei ole rutiinia.

Madventuresin yksi viesti on: chillatkaa hetki ja katsokaa itseänne lintuperspektiivistä. Olemme etuoikeutettuja, kun pystymme matkustamaan, eli käyttämään ajattomuutta. Se on pääomaa. Pysähtymällä saa elämäänsä perspektiiviä. Pitää vaan uskaltaa lähteä.

Irrottautuminen on ahdistava ajatus duunille perustuvassa systeemissä. Mä olen freelancer ja teen koko ajan helvetisti duunia. Olin vuodenvaihteessa pari kuukautta Kaakkois-Aasiassa, ja mua pelotti lähteä. Suosittelen tuollaista irtiottoa jokaikiselle. Sen pitäisi olla kaikille pakollista.

Lähdettyään huomaa miten pienen syyn takia on ahdistunut. Ihan vitun turhasta. Mä viihdyn Intiassa, ja matkoilla ylipäätään. Matkoilla ei tarvitse olla tulosvastuullinen. Eikä kotona. Hellikää illuusiota vapaudesta. Olkaa täyttämättä kalenteria, tavatkaa ystäviä ilman kahden viikon etukäteissuunnitelmaa, katsokaa aamulla taivaan väri ja vaatteiden sävy. Kiire syö.

Helpommin sanottu kuin tehty! Kun herättyään nousee, syö ja ryysää liikkeelle, on jo sisällä kiireessä.

Aamulla pitäisi meditoida kaksi tuntia ja aloittaa vasta sen jälkeen hommat. Totta kai on hyvä, ettei työ ole kaikille elämän tärkein asia.

Travellereista ajatellaan, että ne ovat syrjäytyneitä ja tosiasioita pakenevia luusereita. Oikeasti unelman reitille lähteminen on vaikeampi tie. Matkoilla ei puhuta ammateista. Sitä ennen tulee esille muita, tärkeämpiä identiteettejä. Jääkiipeilijä, isä, seikkailija… Matkustaessa pääsee ammatti-identiteetin lisäksi pakoon mediaa. Mä olin kaikkein onnellisin silloin, kun olin yli puoli vuotta uutispimennossa.

Informaatiotulva on tosi vittumainen. Siihen katoaa ja jää koukkuun.

Mä suodatan aika paljon.

Olin vuosikaudet hirvittävässä Hesari-koukussa. Kolme kuukautta sitten päätin lopettaa tilauksen ja ottaa uutispaaston. Olen vittu voinut paljon paremmin sen jälkeen.

Onko pahat reflat?

Hirvittävät. Monta viikkoa halusin ihan järjettömästi lukea jotain. Menin salaa nettiin tsiigaamaan, mitä maailmassa tapahtuu. Nyt olen päässyt hyvin eroon ja vieroittautunut samalla netistä.

Tunna ja Juho, te olette identtisiä kaksoisveljiä. Mitä kaksosuus merkitsee teille?

Kaksosista oletetaan aika kliseisiä asioita. Että uunotamme yhdessä kimmoja ja sellaista. Me olemme herrasmiehiä. Mielenkiintoista on se, että meillä on sama dna. Kun on elänyt toisen kanssa munasolusta lähtien, monen jutun tajuamiseen ei tarvita muuta kuin näin nopea vilkaisu...

Olemme olleet niin tiukasti yhdessä, että olemme halunneet erottautua, luoda omat identiteetit. Lähdimme tietoisesti eri poluille. Jengi luulee, että Milonoffeja on yksi. Että yksi jätkä ehtii tehdä kaikki duunit. Että se yksi reissaa ja näyttelee sekä teatterissa että leffoissa.

Mä annoin kolme kuukautta sitten jäbälle ohjeet malariaan. “Doksisykliiniä vai Helioparia?” Mihin päin olet menossa? No siellä on doksit parempia, ota niitä.

Meillä on perheessä aika vahva la famiglia -meininki.

Miltä on tuntunut kasvaa ilman systereitä?

Faija on kiertänyt Komin kanssa, eli mutsilla on ollut paimennettavaa. Joka jätkä veti maitoa kolme litraa päivässä. Treenien jälkeen upposi huikalla maitolitra. Lopulta mutsi sanoi, että nyt roudaatte itse omat maitonne!

Mutsille propsit.

Mutsista tykkäävät pojat on parhaita.

Ollaan me jo äidinmaidossa imetty se, että naiset on kingejä.

Diggaakohan George W. Bush muuten omasta mutsistaan?

Mä luulen, että niillä on vähän twisted-meininki.

Synkkää.

George on ensimmäinen klooni.

Mitä se muuten meinaa sillä War Against Tourismilla?

Kuka kukin on?

  • Milonoffin veljekset Tuomas, Juho, Eero ja Aleksi. Juho ja Eero ovat näyttelijöitä, Tunna ohjaaja ja tuottaja. Nuorin veli Aleksi on suomentaja. Isä ja äiti Kom-teatterin johtaja Pekka Milonoff ja äiti kääntäjä Satu Milonoff.
  • Tuomas Milonoff Tunna, toinen Madventures-matkaohjelman pojista. 33 vuotta. Kaksoisveli Juho.
  • Juho Milonoff Akseli Ensemblen jäsen. Matti-leffassa ja Salkkareissa. Naimisissa Vilma Melasniemen kanssa. 33 vuotta. Kaksoisveli Tunna.
  • Eero Milonoff Käkä. Näyttelee Remua syksyllä ensi-iltaan tulevassa leffassa. Sitä ennen muun muassa Tyttö sinä olet tähti -leffassa. 27 vuotta.

8 kommenttia

terolius

25.5.2007 08:21

Hyvä pojat. Hienoa, kun on neljä noin lahjakasta kundia samassa perheessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Emilia

27.5.2007 19:37

Juho ei esiinny Salkkareissa vaan Käenpesässä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bongi

28.5.2007 11:38

juho on näytellyt salatuissa elämissä,turha väittää vastaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gongio

1.6.2007 12:46

Aleksi (-76) ei ole nuorin veljeksistä, käkä on nuorin....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

joo-joo

5.6.2007 13:30

Surkea haastattelu. Pojille kyllä pisteet, lahjakkaita kavereita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niinpäjuuniin

30.5.2008 21:27

huomaa kyllä että jätkien isä on kommari ja opettanut poikansa sen mukaisesti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

näinpä

29.11.2009 19:43

aika sekavaa tekstiä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jojoko

8.1.2012 03:43

bongille kulia, halipula tutituti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi