Lontoon uusi hittikatu

Itä-Lontoon Brick Lane on nyt myös filmitähti.

Brick Lanen bangladeshilaisten mielestä vuonna 2003 ilmestyneessä Monica Alin Brick Lane -nimisessä kirjassa annettiin heistä huono kuva. Kirja uhattiin jopa polttaa. Brick Lane -elokuva kuvattiinkin eri paikassa.
Brick Lanen bangladeshilaisten mielestä vuonna 2003 ilmestyneessä Monica Alin Brick Lane -nimisessä kirjassa annettiin heistä huono kuva. Kirja uhattiin jopa polttaa. Brick Lane -elokuva kuvattiinkin eri paikassa.

Vielä kymmenen vuotta sitten hakaristit koristivat seiniä. Nyt kadusta kertova Monica Alin samanniminen Brick Lane -romaani on filmatisoitu ja BBC:n draamat ovat tehneet murhan ja sekasorron tiestä nojatuoliviihdettä.

Hypätessäni Liverpool Streetilla metrosta tiedän olevani idässä. 3 T:n pysäkkikatoksen alla Hesarilla on samaa imua. Idässä voi saada turpaansa, siellä voi kuulla eksoottisia kieliä. Itä-Lontoon vibranteimmalla kadulla Cityn jupit ostavat entisten graffittitaiteiteilijoiden töitä suolaisilla summilla, pummit diilaavat dullaa ja juopuvat ylihintaisesta oluesta. Useat baarit eivät myy alkoholia, mutta Chardonnayta voi ostaa kadunvarren off-license putiikeista ja nautiskella estoitta ravintoloissa, joiden seinillä lukee “please bring your own wine, soft drinks not allowed”. Laskuun lisätään vain punnan lasimaksu. Kysykää vaikka Jamesilta, joka toimii oppaanani Brick Lanella. Luiseva hahmo, jolla valkoraidallinen Byrds-tukka, pillifarkut ja nilkkapituiset ratsastussaappaat, näyttää hyvin autenttiselta anglosaksilta lohkeilevaa julisteliisteriä tihkuvaa tiilimuuria vasten. Hänen koukkunokkaisen kallonsa yläpuolella tienviitan tekstit ovat bengaliksi.

Me lähdemme kävelemään pitkin Brick Lanea.

Brick Lane nro 48

Vuonna 1999 David Copeland teki tuhoisan pommi-iskun Brick Lanella jättäen noloakin nolomman tuhnun brittiläisen kansallissosialismin kilpeen: hänen vihansa kohteena olivat “those fucking pakis”. Konflikti heijasteli myös sitä uskontojen mikrokosmosta islamia, kristinuskoa ja juutalaisuutta joka Brick Lane on. Koska Copeland teki iskunsa lauantaina, joka on juutalaisten pyhä, ei kukaan saanut surmaansa Cafe Nazissa; juutalaisilta periytyneen bisnestavan mukaan kaupat olivat launtaisin kiinni.

Brick Lane nro 159

Seistessämme tihkusade-infernossa, kysäisen sattuuko James tietämään mistä Boy George ostaa baagelinsa. Ja: 159:n kohdalla, Bagel Bake on tarjoillut rinkeleiden isoveljiä samalla paikalla 30 vuotta. Leivonnaiset kulkivat askenaasijuutalaisten mukana New Yorkiin ja aina Helsinkiin 2000-luvun alussa. Kitaralaukkua mukanaan raahaava Kinks-klooni kertoo että myöhäisillan hanukat täältä hakee myös ex-duo Doherty&Moss. Kadunvarren myymälät ratsastavat Dohertyn dekadentilla hahmolla: trilby-hatut dominoivat lukuisten rättiputiikkien valikoimaa.

Brick Lane nro 133

Brick Lanelta saa bengalilaisia curryja reiluun alle viiden punnan hintaan. Alkuruokineen aterian hinta jää alle kymmenen punnan. Taivaltaessamme kapeaa katukuilua idän miehet vonkaavat meitä sisään curry-huoneisiin. Kadulla sijaitseekin noin 50 intialaista ravintolaa, jotka taistelevat verisesti asiakkaista.

Istahdamme hetkeksi todennäkoisesti Lontoon siisteimpänä itseään mainostavaan hookah loungeen, jossa hienhaju tyrmää ovella. Onneksi sentään tuulettimet toimivat. Viilennämme perseitämme hetken korituoleissa. Niille jotka eivät pidä traditionaalisesta intialaisesta vesipiipusta, on tarjolla jääkylmää lageria. Numero 133 Brick Lane kannattaa pitää mielessä, ei siksi ettei muitakin hookaheja olisi. Täällä täyteenpakatussa jumalankuvilla sisustetussa luolassa meininki on riettaan asiallinen, ja tv-käsikirjoittajan oloisia paksusankaisia boboja pakkaa sisään jatkuvalla syötöllä, olkoonkin että vesiipipun poltto tuo hiukan mieleen 1700-luvun ja siirtomaaherrat.

Brick Lane nro 91

Brick Lane 91:n Truman-panimokompleksin panotouhut loppuivat kahdeksankymmenluvulla. Sen jälkeen mestoilla vaikutti mm. Acid Jazz -levymerkki. Parkkeeraamme Jamesin kanssa bisselle 91:ssä sijaitsevan street-gallerian, Stolenspacen nurkalle. Oppaani ei pidä reiveistä eikä glowstickeistä – niitäkin täällä olisi. Himorikas Zeelofin perhe osti koko reippaan kaapelitehtaan veroisen kompleksin.

Brick Lane 236

Ystäväni James kertoo kuinka dumppasi tyttöystävänsä tämän päästyä Cityyn hommiin. Tyttöystävä oli alkanut mm. kiinnostua lumilautailusta. Mutta ajat jolloin rakkaus leiskui tuovat mieleen koruliikkeen Brick Lane nro 236:ssa. Sinne Jameskin upotti pakettiautonkuljettamisella ansaitsemiaan rahoja. Eikä syyttä: myös Björk pitää Tatty Divinen design-helyjen tyylistä. Kävellessämme puhumme gentrifikaatiosta – on nimittäin valitettava totuus, että Brick Lanen vuokrat kohoavat jatkuvasti sitä mukaa, kun “siistit tyypit” ja ketjut kiinnostuvat huoneistoista. Ja sitä mukaa kun boheemeilta loppuvat punnat, on todennäköistä, että kymmenen vuoden päästä Brick Lane on muuttunut vain yhdeksi oxfordstreetiksi muiden joukossa.

Ehdotan Jamesille menoa Brick Loungeen, joka mainostaa olevansa “chick lounge” ja jonka omistaja, kolmekybänen Herra Hall, retostelee perustaneensa maailman suurimman tanssiklubin Ibizalle. Nyt hän on kunnostanut loungensa 345 000 eurolla ja lisännyt marokkolaiseen menuun eksoottisen drinkkilistan. Spottaamme Ralph Fiennesin ja Elijah Woodin menossa bisselle. West End on hiljalleen hinautumassa itään.

7 kommenttia

Teemu J

1.2.2008 08:55

Wau mikä juttu!

Enpä ole aikoihin lukenut lennokkampaa Lontoo kuvausta. Hiljainen Beatnikkini heräsi ja kaipuu Lontooseen on jopa yllättävän viiltävä. Kirjoita Kimmo samoin joistain Kalliota halkovista kaduista. Niissä kun olisi tähän hätään huomattavasti helpompi piipahtaa!

Sanon kyllä pillifarkuille, hakaneuloille ja linttaan astutuille lenkkareille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brick Lane

4.2.2008 00:00

Ai, että Brick Lane Lontoon "uusi" hittikatu? No, johan nyt on...

Brick Lane on ollut jo vuosikausia hipstereiden suosima
boheemikatu. Jutussa jätettin myös kaikki olennaisimmat klubit
ja paikat esittelemättä. Ainakin Café 1001, Exit bar,
The Big Chill Bar, 93 Feet East alkajaisiksi.

Designer-putiikeista ja second hand shopeista olisi
voinut myös jotain sanoa, koska ovat niin oleellinen
osa kokonaistunnelmaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sepposeni

4.2.2008 11:09

Tai sit varastettujen fillareiden markkinat ois tietty kans voinu mainita. Must tuntu et toi "uutuus" viittas siihen et toi mesta on nyt askeleen deep mainstreamis vai mika toi lappa tost nojatuoliviihteest oli

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WestEndGirl

4.2.2008 11:27

http://observer.guardian.co.uk/uk_news/story/0,,2220493,00.html
Yllaolevan jutun perusteella "muutos" koskee liikehuoneistojen omistajia

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Just joo

7.2.2008 06:13

Juu, vai "uusi hitti katu" todellakin.. Eikohan se ala olla Brick lane alkaa olla enemman wanna-be juppien ja turistien asuinaluetta, vaikka sielta luonnetta viela loytyykin. Kylla ne on alkanu koyhat ja boheemit siirtya jo ajat sitten Dalstoniin, Hackneeyn ja Peckhamiin nousukassijoittajien tielta.

Ja jos tallaiselle "trendilinjalle" lahdetaan, niin oisikohan todellakin kannattanut muistaa ainakin vintageputiikit Rokit ja Beyond Retro (Kylien ja Sophie Ellis Bextorin stylistien suosikki kuulema aikanaan), Spitalfieldsin markkinat (vaikka nekin ovat jo siistiytyneet ja kallistuneet reippahasti), uusien suunnittelijoiden pikkuputiikit brick lanella ja kingsland roadilla ja uskaltautua eksya muutenkin Kingsland Roadille Dreambags & Jaguarshoesiin tai Hoxton Cafen sunnuntai-illan bileisiin tai muotiopiskelijoiden suosimaan George & the Dragon pubiin. Lahella Brick Lanea olisi myos ruotsalaisomistajien dekadentti Les Trois Carcons ravintola josta kuulemma Madonnaa ja Bjorkiakin on bongattu joskus viitisen vuotta sitten jos julkkisnimia haluaa viljella.

Kyllahan naita vinkkeja kaikilla riittaa maun mukaan, mutta "arvoisalta toimittajalta" olisi ehka odottanut vahan enemman perehtymista aiheeseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

The Red Lion

8.2.2008 18:54

Siis tosissanneko te odotatte listaa julkkiksista, kaupoista ja baareista? Eihan siina muuta olisi mahtunut olemaankaan jos koko kaupunginosan makeet putiikit olisi luetteloitu. Missa on fiilisten ja historian arvostus? Meika paasi ainakin lontootunnelmaan kiinni!
Ja eikos HITTI just viittaa siihen ettei puhuta mistaan salaisesta uugeepaikasta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nuhamatti

12.2.2008 10:55

Perhana, hieno juttu. Täytyy tästä itsekin astua laivaan ja suunnata puhumaan lontoon kieltä. On tainnut mestat vaihtua sitten viime reissuni. Kiitos K. Laaksolle, City-lehden Lontoon kirjeenvaihtajalle jutusta. Paukuta lisää juttuja, niin tulen öljytankkerilla Thamesia vastavirtaan. Tv. Nuhamatti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi