Vielä kymmenen vuotta sitten hakaristit koristivat seiniä. Nyt kadusta kertova Monica Alin samanniminen Brick Lane -romaani on filmatisoitu ja BBC:n draamat ovat tehneet murhan ja sekasorron tiestä nojatuoliviihdettä.
Hypätessäni Liverpool Streetilla metrosta tiedän olevani idässä. 3 T:n pysäkkikatoksen alla Hesarilla on samaa imua. Idässä voi saada turpaansa, siellä voi kuulla eksoottisia kieliä. Itä-Lontoon vibranteimmalla kadulla Cityn jupit ostavat entisten graffittitaiteiteilijoiden töitä suolaisilla summilla, pummit diilaavat dullaa ja juopuvat ylihintaisesta oluesta. Useat baarit eivät myy alkoholia, mutta Chardonnayta voi ostaa kadunvarren off-license putiikeista ja nautiskella estoitta ravintoloissa, joiden seinillä lukee “please bring your own wine, soft drinks not allowed”. Laskuun lisätään vain punnan lasimaksu. Kysykää vaikka Jamesilta, joka toimii oppaanani Brick Lanella. Luiseva hahmo, jolla valkoraidallinen Byrds-tukka, pillifarkut ja nilkkapituiset ratsastussaappaat, näyttää hyvin autenttiselta anglosaksilta lohkeilevaa julisteliisteriä tihkuvaa tiilimuuria vasten. Hänen koukkunokkaisen kallonsa yläpuolella tienviitan tekstit ovat bengaliksi.
Me lähdemme kävelemään pitkin Brick Lanea.
Brick Lane nro 48
Vuonna 1999 David Copeland teki tuhoisan pommi-iskun Brick Lanella jättäen noloakin nolomman tuhnun brittiläisen kansallissosialismin kilpeen: hänen vihansa kohteena olivat “those fucking pakis”. Konflikti heijasteli myös sitä uskontojen mikrokosmosta islamia, kristinuskoa ja juutalaisuutta joka Brick Lane on. Koska Copeland teki iskunsa lauantaina, joka on juutalaisten pyhä, ei kukaan saanut surmaansa Cafe Nazissa; juutalaisilta periytyneen bisnestavan mukaan kaupat olivat launtaisin kiinni.
Brick Lane nro 159
Seistessämme tihkusade-infernossa, kysäisen sattuuko James tietämään mistä Boy George ostaa baagelinsa. Ja: 159:n kohdalla, Bagel Bake on tarjoillut rinkeleiden isoveljiä samalla paikalla 30 vuotta. Leivonnaiset kulkivat askenaasijuutalaisten mukana New Yorkiin ja aina Helsinkiin 2000-luvun alussa. Kitaralaukkua mukanaan raahaava Kinks-klooni kertoo että myöhäisillan hanukat täältä hakee myös ex-duo Doherty&Moss. Kadunvarren myymälät ratsastavat Dohertyn dekadentilla hahmolla: trilby-hatut dominoivat lukuisten rättiputiikkien valikoimaa.
Brick Lane nro 133
Brick Lanelta saa bengalilaisia curryja reiluun alle viiden punnan hintaan. Alkuruokineen aterian hinta jää alle kymmenen punnan. Taivaltaessamme kapeaa katukuilua idän miehet vonkaavat meitä sisään curry-huoneisiin. Kadulla sijaitseekin noin 50 intialaista ravintolaa, jotka taistelevat verisesti asiakkaista.
Istahdamme hetkeksi todennäkoisesti Lontoon siisteimpänä itseään mainostavaan hookah loungeen, jossa hienhaju tyrmää ovella. Onneksi sentään tuulettimet toimivat. Viilennämme perseitämme hetken korituoleissa. Niille jotka eivät pidä traditionaalisesta intialaisesta vesipiipusta, on tarjolla jääkylmää lageria. Numero 133 Brick Lane kannattaa pitää mielessä, ei siksi ettei muitakin hookaheja olisi. Täällä täyteenpakatussa jumalankuvilla sisustetussa luolassa meininki on riettaan asiallinen, ja tv-käsikirjoittajan oloisia paksusankaisia boboja pakkaa sisään jatkuvalla syötöllä, olkoonkin että vesiipipun poltto tuo hiukan mieleen 1700-luvun ja siirtomaaherrat.
Brick Lane nro 91
Brick Lane 91:n Truman-panimokompleksin panotouhut loppuivat kahdeksankymmenluvulla. Sen jälkeen mestoilla vaikutti mm. Acid Jazz -levymerkki. Parkkeeraamme Jamesin kanssa bisselle 91:ssä sijaitsevan street-gallerian, Stolenspacen nurkalle. Oppaani ei pidä reiveistä eikä glowstickeistä – niitäkin täällä olisi. Himorikas Zeelofin perhe osti koko reippaan kaapelitehtaan veroisen kompleksin.
Brick Lane 236
Ystäväni James kertoo kuinka dumppasi tyttöystävänsä tämän päästyä Cityyn hommiin. Tyttöystävä oli alkanut mm. kiinnostua lumilautailusta. Mutta ajat jolloin rakkaus leiskui tuovat mieleen koruliikkeen Brick Lane nro 236:ssa. Sinne Jameskin upotti pakettiautonkuljettamisella ansaitsemiaan rahoja. Eikä syyttä: myös Björk pitää Tatty Divinen design-helyjen tyylistä. Kävellessämme puhumme gentrifikaatiosta – on nimittäin valitettava totuus, että Brick Lanen vuokrat kohoavat jatkuvasti sitä mukaa, kun “siistit tyypit” ja ketjut kiinnostuvat huoneistoista. Ja sitä mukaa kun boheemeilta loppuvat punnat, on todennäköistä, että kymmenen vuoden päästä Brick Lane on muuttunut vain yhdeksi oxfordstreetiksi muiden joukossa.
Ehdotan Jamesille menoa Brick Loungeen, joka mainostaa olevansa “chick lounge” ja jonka omistaja, kolmekybänen Herra Hall, retostelee perustaneensa maailman suurimman tanssiklubin Ibizalle. Nyt hän on kunnostanut loungensa 345 000 eurolla ja lisännyt marokkolaiseen menuun eksoottisen drinkkilistan. Spottaamme Ralph Fiennesin ja Elijah Woodin menossa bisselle. West End on hiljalleen hinautumassa itään.
