Viikosta toiseen meitä valistetaan, että naisen euro on 80 senttiä, pätkätyöt kasaantuvat naisille, naiset kokevat parisuhteissaan väkivaltaa ja naiset tekevät valtaosan kotitöistä. Kyllä kyllä – olen ensimmäisenä vaatimassa lisää liksaa naisaloille ja enemmän naisia johtopaikoille, vastustan kaikkea väkivaltaa, kannatan töiden tasaisempaa jakoa ja pätkätyöläisten vakinaistamista.
Tasa-arvokeskustelu velloo kuitenkin onnettoman yksipuolisena. Siinä unohtuu, että miesten elo on monien mittarien valossa ohdakkeisempaa kuin naisten. Miehet ovat yliedustettuina täyspudokkaiden, kuten asunnottomien ja vankien, joukossa. Enemmistö pitkäaikaistyöttömistä on miehiä, itsemurhan tehneistä kolme neljäsosaa. Miehet saavat samoista rötöksistä kovempia rangaistuksia kuin naiset. Huoltajuusväännöissä miehet ovat heikoilla. Suurin toimeentulotuelle pudonneiden porukka ovat yksinäiset miehet. Miehet kuolevat rutkasti nuorempina kuin naiset. Vain vähän kärjistäen: miehet kansoittavat niin yhteiskunnan ylä- kuin kuraportaankin, mutta vain yläpään sukupuolijakauma nähdään tasa-arvoasiaksi.
Miesten syrjäytyminen alkaa aikaisin. Sitä vauhdittaa poikien kehno koulumenestys. Pojat eivät ole sen tyhmempiä kuin tytötkään, joten on ilmeistä, että naisvetoinen koulukulttuuri sopii pojille huonosti. Tutkijat selittävät, että poikien keskimäärin kehnommat arvosanat eivät paljon menoa haittaa, koska ne eivät näy myöhemmässä elämässä. Tämä on heppoinen väite, sillä heikko koulumenestys masentavan hyvin ennustaa tulevaa. Koulupudokkaiden enemmistö on poikia, ja myöhemmän elämän desperadoista valtaosa miehiä.
Yksi tasa-arvopolitiikan sokeista pisteistä on miehille vankeuden uhalla määrätty asepalvelus (tai sivari). Silkkaan sukupuolisyrjintään nojaava asevelvollisuuslaki on jo perustuslain vastainen. Siviilipalveluksen kohtuuttoman pituuden ymmärtää, kun vertaa sitä vankilan vaihtoehtona käytettävään yhdyskuntapalveluun, jota sivari käytännössä on. Tyypillisellä muuntosuhteella siviilipalvelus vastaa monen vuoden ehdotonta linnatuomiota. Kova rangaistus sukupuolesta.
Moni mies – ja nainen – on kyllästynyt mediankin hellimiin hokemiin miesten henkisistä ominaisuuksista. Mehän tiedämme, että miehet ovat sosiaalisilta ja verbaalisilta taidoiltaan onnettomia otuksia. Miehillä on putkiaivot, joten heidän ajattelunsa on yksioikoisen kapeaa ja tunne-elämä köyhää. Jos jostain muusta ihmisryhmästä viljelisi yhtä älyttömiä stereotypioita, saisi syytteet rasismista tai vähintään leimattaisiin idiootiksi.
Tasan eivät mene nallekarkit, mutta mikä neuvoksi? Ensi alkuun pitää tarkistaa asenteita ja lakata leimaamasta miesten asemasta puhuvat pelkiksi surkuttelijoiksi. Koulua voisi kehittää niin, että poikien oppimistyylit otettaisiin paremmin huomioon. Jos miehiä palkattaisiin lisää kansankynttilöiksi, jätkät saattaisivat ymmärtää, että lukeminen voi olla äijillekin sopivaa puuhaa.
Lain ja tuomioistuinten pitää kohdella naisia ja miehiä yhdenvertaisesti. Näin asepalveluskin tulisi kaikille vapaaehtoiseksi. Sitä odotellessa varusmiesten ja sivareiden etuudet ja oikeudet pitäisi nostaa ihmisarvoiselle tasolle. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ja asuntojonoissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota yksinäisten miesten tilanteeseen. Huoltajuuskiistoissa isä pitää nostaa samalle viivalle äidin kanssa. Media voisi tehdä osansa ja ymmärtää tasa-arvokysymyksiksi myös ne elämänalueet, joilla miehet ovat heikoilla.
Miehinen kurjuuskierre ei ole naisten syytä, eikä tasa-arvo ei ole nollasummapeliä. Huono-osaisten miesten tilanteen kohentaminen olisi naistenkin etu. Ja jos miehet kokisivat, että tasa-arvoasioissa puututaan aidosti myös heidän ongelmiinsa, miehet innokkaammin osallistuisivat tasa-arvotalkoisiin silloinkin, kun kyseessä on naisten palkkojen korjaaminen tai pätkätyöläisyyden vähentäminen. Tasa-arvo ei ole mustavalkoinen joko–tai-kysymys. Se on sekä– että-asetelma, jossa myös miesnäkökulmalle soisi sijansa.
Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittama Mies vailla tasa-arvoa (Tammi) ilmestyy syyskuussa. Kirjassa ovat äänessä muun lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, poliitikko Pekka Sauri ja kirjailija Matti Mäkelä.
