Naisille suunnattu porno nosti suosiotaan viime vuonna

Myös Rick and Morty, fidget spinner sekä ASMR-porno kiinnosti.

Yksi maailman suosituimmista pornosivustoista on jälleen julkaissut vuosittaiset tilastonsa. Pornhubissa vieraili vuonna 2017 keskimäärin 81 miljoonaa käyttäjää päivittäin. Palveluun ladattiin sisältöä 68 vuoden edestä, eli lähes 600 000 tuntia.

Numerot kertovat, että erityisesti naisille suunnattu porno on kiinnostanut aiempia vuosia enemmän. Termin ongelmallisuudesta huolimatta on hyvä, että naisten seksuaalisuuteen kiinnitetään huomiota. Naisille suunnattu porno on mielletty alan ammattilaisten mielestä lähinnä markkinointikikaksi.

“Vuosi 2017 näyttäisi olevan se vuosi, jolloin naiset ovat ilmaisseet seksuaalisuuttaan ja halujaan avoimemmin. Naiset tuntevat itsensä voimaantuneemmaksi ja ovat löytäneet äänensä metoo-kampanjan ja vahvojen naisesikuvien myötä”, sanoo Pornhubin seksuaaliterapeutti Laurie Betito.

Muita suosiotaan kasvattaneita hakusanoja (top trending search) olivat animaatiosarja Rick and Morty, fidget spinner sekä ASMR. Nämä hakusanat kertovat, että kiinnostavat ilmiöt näkyvät myös pornon aihevalinnoissa. Viimeisenä mainittu oli vuonna 2017 Youtuben puolella erittäin suosittu rentoutumismuoto, mutta kuten tiedämme, kaikesta saa tehtyä pornoa. ASMR-porno kutittelee käyttäjänsä korvakäytäviä kuiskuttelulla aina kliimaksiin asti. 

Pornhubin kaikista käytetyimmät hakusanat toistavat enemmän tai vähemmän samaa kaavaa. Tänä vuonna kärjessä olivat lesbian, hentai ja milf, joista hentai on noussut kuusi sijaa viime vuoden listasijoitukseen nähden. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, kiinnostaa kotimainen porno. Se näkyy siinä, että Suomesta tehdyissä hauissa korostuivat finnish ja suomi -termit.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi