Nettikumous 2005

Sehän.. sehän..  sehän on laajakaistapää!
Sehän.. sehän.. sehän on laajakaistapää!
Vuonna 1994 Sam Inkinen kirjoitti lehteemme henkeäsalpaavan vision Internetistä, elektronisesta satumaasta, joka viettelee hetkessä nuoret aikuiset verkkoon yhdeksi suureksi teknoheimoksi. Tosiasiassa keskimääräinen kaupunkilainen ei tiennyt Internetistä enempää kuin sika kuivausrummusta.

Mutta: 10 vuotta myöhemmin ennustus on käynyt toteen – siis totaalisessa vastaanpanemattomassa laajudessaan. Asialla ei ole sama joukko, joka Cityä kymmenen vuotta sitten luki, vaan seuraava, 80-luvulla syntynyt narsistisukupolvi. He eivät pane päätään pensaaseen vaan Peilikuva-palveluun.

Yhdysvalloissa Internet on ohittanut jo aikaa sitten tv:n nuorten miesten ykkösmediana. Vasta julkaistu Kansallinen nuorisotukimus antaa saman signaalin ensi kertaa myös Suomesta: 15–21-vuotiaat miehet katsovat enemmän selainikkunaa kuin tv-putkea. Taustalla on laajakaistayhteyksien nopea kasvu. Se leikkaa pois Internet-sisältöjen ikuisen pullonkaulan – eihän kukaan enää suostu odottamaan datan siirtymistä silmien eteen paria sekuntia kauempaa.

Ja naiset seuraavat perässä. Microsoftin pikaviestipalvelu Messenger, kotoisemmin mese, kokoaa yhteen eritoten nuorten naisten kaveriyhteisöjä. Netti on viimeistään nyt aidosti interaktiivinen ja yhteisöllinen. Mesen suosion on väitetty jo nyt nakertavan tekstiviestien suosiota. Yhä useampi allekirjoittaa väitteen: jos digitaalista jälkeäsi ei ole verkossa, sinua ei ole olemassa.

Kristian Tuomikumpu tekee selvää laajakaistapäistä sivulla 28.

5 kommenttia

teemu67

3.3.2005 22:26

Mitäköhän herra Inkiselle nykyään muuten kuuluu? Vieläkö hän on kaikkien alojen asiantuntija? Ei taida kuitenkaan enää mainostaa sitä MBA:tansa siitä brittilaitoksesta, jota ei ole olemassa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Demos_69

3.3.2005 23:34

Taitaa olla tri Inkinen talla hetkell VP Java yksikossa Nokialla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teemu67

4.3.2005 00:05

Taitaa olla eri Inkinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

samtanaan

4.3.2005 16:43

http://www.uwasa.fi/~sam/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teemu67

4.3.2005 22:03

Kiitos. Hänen aihepiirinsä on "the thematics and problematics of the information society, media
technologies, content production, computer-mediated communication and electronic aesthetics." Elikä samaa sekalaista sälää kuin aiemminkin, akateemisella kuorrutuksella. Noh, supliikkimiehelle löytynee aina hommia.

Se Nokian Inkinen on muuten Sami Inkinen, nykyään "VP, Internet & Enterprise Domain".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi