Nixie ja Phantom kuvaavat sinua lennosta

Kameralennokkien kehitys etenee vauhdilla.

Kuva: Nixie / Youtube

Nixie on vekkuli vehje. Sitä pidetään kuin kelloa, mutta se on itse asiassa kamera ja lennokki. Laite lentää kädestäsi ja kuvaa sen, mitä olet tekemässä. Neljän hihnan päähän on kiinnitetty potkurit, jotka nostavat laitteen lentoon ja keskiosasta kääntyy esiin kamera.

GoPro on vienyt puettavan teknologian uudelle tasolle esimerkiksi extremeurheilun kuvaamisessa. Nyt Nixie haluaa samoille markkinoille. Se on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa ja CES 2015 -teknologiamessujen lavalla nähty versio oli huomattavasti videon mallia kömpelömpi. Nähtäväksi jää, tuleeko vehkeestä uusi GoPro vai ylihintainen selfie-keppi.

Lennokkien kehitys etenee hurjaa vauhtia ja uusia malleja tulee myyntiin jatkuvasti. Halvimmat maksavat muutaman kympin, kalleimmat tuhansia euroja. Yksi esimerkki uudenlaisesta kameralennokista on DJI Phantom 4, joka tunnistaa ympäristönsä lentäessään. Sitä voi ohjata itse tai sille voi antaa ohjeet reitin suhteen. Laite väistelee matkan varrella eteen tulevia esteitä ja osaa ohjelmoida reittinsä uudelleen. Käyttöä helpottaa eri toten “turvallisesti kotiin” -ominaisuus, joka palauttaa Phantomin lähtöpisteeseen taloista tai puista huolimatta.

Phantom 4 pysyy ilmassa puolisen tuntia ja yltää 72 kilometrin tuntinopeuteen. Sille pystyy määrittelemään kohteen, jota se seuraa itsenäisesti optisten sensoreidensa avulla. Maaliskuun lopussa myyntiin tulevan vehkeen hinnan arvellaan asettuvan 1300 euroon.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi