Nutscaping-kuva eli pallimaisemaotos on uusi selfie

Kaunis maisema ja karvaiset kassit - mitä muuta sitä ihminen tarvitsee?

Kuva: nutscapes.com

Uusiseelantilainen nutscaping-valokuvaprojekti alkoi jo 2007, mutta nousi vasta viime päivinä suuren maailman tietoisuuteen. Sen kuvia voisi kutsua uuden ajan miehisiksi selfieiksi.

Valokuvablogiin saa kuka tahansa lähettää omia otoksiaan, kunhan täyttää tarvittavat kriteerit: kuvan pitää olla korkearesoluutioinen, sijoittua kauniiseen maisemaan ja mikä tärkeintä, sen tulee sisältää kivekset.

Kuva: nutscapes.com

Kuva: nutscapes.com

Nutscape-kuvat eli vapaasti suomennettuna pallimaisemat ovat maailman kauneimmissa paikoissa otettuja upeita maisemaotoksia, joiden yläreunassa killuvat karvaiset kassit. Nutscapes.com kertoo kuvaamiseen tarvittavat ohjeet yksinkertaisesti ja selkeästi:

  1. Mene mielettömän upeaan paikkaan.
  2. Käännä selkäsi mielettömälle upeudelle.
  3. Pudota housut nilkkoihin.
  4. Kumarru ja kuvaa pallimaisema jalkojesi välistä.

Kuvaamisen iloa kaikille!

1 kommentti

Pystykävelijä

30.10.2015 14:57

Ehkäpä tuosta saisi väsättyä ihan jopa koosteen kalenteriksi asti vaikkapa tasa- arvoyksikön tädeille päivän piristeeksi sinne kokousteluhuoneeseen. Näin saataisiin miesnäkökulmaakin hieman esille ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi