Yleisönosastojen standardikirje kysyy, miksi Suomi antaa kehitysapua, kun kotimaassa on niin paljon ongelmia. Aiheellinen kysymys, niin moni kansalainen elää ahdingossa omallakin takapihallamme.
Suvaitsemattomuus. “Uskon, että suomalaisten suhtautuminen seksialaan on todellisuudessa myönteisempää kuin annetaan ymmärtää.” (Erotiikan Maailma, kevät 2003). Mutta voi, ei se ole. Niinpä Saijan ja monien muiden slacker -pimujen pitää jatkossakin hankkia elantonsa sossun luukulta (7 päivää 6/05).
Nälänhätä. Mitäpä jos Saija menisi kouluun ja hankkisi itselleen ammatin? Ei auta, sitten luukulla vasta pitääkin notkua. Opiskelijathan näkevät nälkää. Enkä nyt puhu haalaribileiden jälkeisestä krapulahiukomisesta, vaan siitä kalvavasta tunteesta, kun ei taaskaan ole varaa pesto-rucola-patonkiin ja latteen. Töissä voisi tietysti käydä, mutta siellähän vasta uupuu.
Ihmiskauppa. “Viime syksynä Maikkari oli Alma-konsernin upea kultamuna, nyt muna on halkaistu ja sisältä paljastuvat johtajien muhkeat optiot ihmiskaupasta.” (Liiton Arkki 1/05). “Shibstedt käynnisti samalla karkelot raha-ahneiden possujen hinkaloissa”, Arkki raivoaa ja ehdottaa ratkaisuksi, että Jorma Ollilan olisi pitänyt ostaa koko paska, koska “eihän se niitten rahoissa olisi tuntunut.”
Ulkopolitiikka. Kun emme puhu siitä, sitä ei ole. Antaa muiden maapalloistua sillä aikaa kun me pohdimme kuka vaklasi ja ketä, ja kuka kertoi sen jutun eteenpäin, vaikka lupasi, ettei kerro, ja Luojan Kiitos se Rehnin Olli sentään pääsi pätkätyökierteestä.
Äänioikeuden rajoittaminen. Annetaan mamman ja papan äänestää ja kielletään heiltä sen sijaan asiointi pankeissa ruokatuntien aikaan. Kauppoihin myös vanhuksille omat kassat, joissa saa rauhassa kertoa kuulumiset talvisodasta lähtien.
Eläinten oikeudet. Paviaanien unelmakämppää on korjattu 645 000 eurolla (IS 12.2.), ja loput 15 000 Korkeasaari laittaa omasta pussistaan. Seuraavassa Yhteisvastuu-keräyksessä kohteena vapautuvien hopeakettujen tukiasunnot. Maailma pelastuu.
Kirjoittaja on hevoshullu blondi.
