Omituiset olympialaiset

Urheilun juhlaa: hermafrodiitteja, itsemurhia, strykniinia.

Joka neljäs vuosi yksi kaupunki maailmassa sekoaa täysin olympiahössötyksestä. Tänä vuonna se on Ateena, jonne saapuu elokuussa yli 10 000 urheilijaa 201 maasta. Kisapaikkoja on lähes 40 ja mitaleja jaetaan 301 kilpailussa.

Nykyaikaisten olympialaisten kavalkadi käynnistyi samassa kaupungissa paroni de Coubertinin ehdotuksesta vuonna 1896. Yli sadan vuoden ja 25 olympialaisten aikana on ennättänyt sattua mitä kummallisempia asioita.

Tiesitkö että...

1896. Saksalainen 154-senttinen maileri Carl Galle kirjoitti ensimmäisistä Ateenan olympialaisista: "Kisat avattiin kauniina maaliskuun aamuna huhtikuun 6. päivänä."

1896. Ateenassa kaikki viisi 100 metrin finalistia starttasivat eri tavoilla. 400 metrin juoksussa varaslähtöön hairahtanut Saksan Hofmann siirrettiin rangaistukseksi kaksi metriä muita taaksepäin.

1900. Pariisin olympialaiset järjestettiin Boulognen puistossa, jonne vedettiin 500 metrin ruohorata. Heittopaikkojen läheisyydessä kasvoi tuuheita puita, joihin suuri osa pitkistä viskaisuista kilpistyi.

1900. Pariisin kisojen maraton juostiin sokkeloisessa esikaupungissa. Ranskalaiset ottivat kaksoisvoiton, koska tunsivat kaupungin kadut. Ruotsalainen Ernst Fast joutui pyytämään paikalliselta katsojalta neuvoa reitistä ja sai ohjeet väärään suuntaan. Fastin harhaan johtanut huoltopoliisi Pierre Vendreau otti tekemänsä virheen raskaasti ja ampui itsensä.

1904. St. Louisin olympialaisissa Fred Lorz voitti maratonin ylivoimaisesti. Hänen suorituksensa kuitenkin hylättiin, koska Lorz oli matkannut 15 kilometriä autolla. Viralliseksi voittajaksi kruunattu Thomas Hicks taas sai maratonin aikana valmentajaltaan strykniiniä, raakoja kananmunia sekä muutaman konjakkihörpyn. Lisäksi valmentaja huuhteli Hicksin kehon auton jäähdyttäjästä otetulla kuumalla vedellä.

1904. St. Louisin olympialaiset alkoivat heinäkuun 1. päivänä ja päättyivät 23. marraskuuta. Kisoissa taisteltiin 390 eri lajin voitosta, mutta Kansainvälinen Olympiakomitea kelpuutti vain 88 virallista olympiavoittajaa.

1906. Suomalaiset urheilijat osallistuivat ensimmäistä kertaa olympialaisiin Ateenan ns. välikisoissa.

1908. Lontoossa suomalaisten ampujien piti jättää harjoitusammunnat väliin, koska heillä oli käytössään niin vanhanaikaiset aseet, ettei Lontoossa ollut myynnissä tarpeeksi vanhoja luoteja.

1908. Queenie Newall on vanhin nainen, joka on voittanut olympiakultaa. Newall voitti jousiammunnan olympiakultaa 53-vuotiaana Lontoon kisoissa.

1912. Sporting Life -lehti kirjoitti suomalaisista urheilijoista Tukholman-kisojen jälkeen näin:

"Eniten huomiota herättivät urheilijain joukossa suomalaiset omituisesti muodostuneine kalloineen. Pieni, mutta ihmeteltävä joukkue."

1912. Tukholman kisoissa Suomi marssi avajaisissa erillään Venäjän joukkueesta kantaen omaa "Finlandia"-kylttiä. Lippuna käytettiin Helsingin ruotsinkielisen naisvoimisteluseuran lippua.

1912. Tukholmassa välisarjan painin mitaliottelussa Alpo Asikainen ja Venäjän Martin Klein painivat 11 tuntia 40 minuuttia.

1912. Taidelajit olivat ensimmäistä kertaa mukana Tukholman olympialaisissa. Mitaleista kilpailtiin kuvanveistossa, maalaustaiteessa, arkkitehtuurissa, musiikissa sekä kirjallisuudessa, jossa voittajat Georges Hohrod ja Martin Eschbach paljastuivat Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtajan, paroni Pierre de Coubertinin salanimeksi.

1924. Britti Eric Liddell oli yksi 100 metrin juoksun voittajasuosikeista Pariisissa. Hän ei kuitenkaan voinut osallistua satasen alkukarsintoihin, koska karsinnat juostiin sunnuntaina ja Liddell oli ammatiltaan pappi.

1924. Pariisin kisoissa Yhdysvallat murskasi isäntämaa Ranskan rugbyn finaalissa 17-3. Yli 30 000 katsojaa buuasi USA:n kansallislaululle pelin jälkeen ja väkijoukko ryntäsi kentälle mukiloimaan yhden yhdysvaltalaisen pelaajan tajuttomaksi. USA:n joukkue pääsi pakenemaan paikalta poliisisaattueessa.

1928. Naiset kilpailivat ensimmäistä kertaa olympiakisojen yleisurheilumitaleista Amsterdamissa. Selostaja Martti Jukola kuvasi tunnelmia näin: "Tahdon nyt täyttää surullisen velvollisuuteni ja selostaa naisten yleisurheilukilpailut. Siihen tehtävään en ole nimittäin onnistunut löytämään ketään muuta halukasta."

1932. Suomalainen Volmari Iso-Hollo voitti ylivoimaisesti 3000m:n estejuoksun Los Angelesissa, vaikka joutui juoksemaan järjestäjien kömmähdyksen takia yhden ylimääräisen kierroksen. Samoissa kisoissa ranskalainen Jules Noel olisi voittanut kiekonheiton olympiakultaa yli 49 metrin heitollaan, mutta mittamiehet eivät huomanneet suoritusta, koska he seurasivat juuri seiväshyppykilpailun ratkaisua.

1932. Los Angelesin kisoissa naisten 100 metrin pyrähdyksen voittajalle, Stanislawa Walasiewiczille tehtiin ruumiinavaus hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1980. Ilmeni, että Walasiewiczilla oli kromosomihäiriö, jonka perusteella hänen osanottonsa naisten kilpailuihin oli hyvin kyseenalainen.

1936. Berliinissä kisakäymälöiden oville oli ripustettu "kielletty koirilta ja juutalaisilta"-kylttejä. Samoissa kisoissa naisten korkeushypyssä neljänneksi ponnistanut Dora Ratjen poistettiin naisten sarjasta 1938, kun hän paljastui hermafrodiitiksi. Myöhemmin Dora Ratjen vaihtoi etunimekseen Herman.

1936. Esteratsastusrata Berliinissä oli niin vaikea, että vain 27 ratsastajaa 50:stä pääsi maaliin. Kolme hevosta loukkaantui niin pahoin, että ne piti lopettaa.

1956. Melbournessa painonnoston kääpiösarjan voittaneella Charles Vincillä, USA, oli vielä 15 minuuttia ennen punnitusta liikaa painoa, vaikka hän oli juossut ja hikoillut tunnin ajan. Ylimääräiset grammat putosivat, kun hän leikkasi itsensä kaljuksi.

1960. Rooman kisoissa vapaakivääriammunnassa neljänneksi tullut Vilho Ylönen tippui hopeasijalta ammuttuaan napakympin, tosin vieressä ampuneen tauluun.

1964. Tokiossa Puola teki maailmanennätyksen naisten 4x100 metrin juoksussa. Ennätys poistettiin tilastoista heti sen jälkeen, kun Puolan ankkurille Ewa Klobukowskalle oli tehty sukupuolitesti.

1968. Mexico Cityssä korkeushypyn voitti amerikkalainen Dick Fosbury, joka hyppäsi ensimmäisenä nykyisin käytössä olevalla floppityylillä. Hän sai kisalääkäreiltä nuhteet varomattomasta hyppytyylistä ja väistämättömistä niskavaurioista.

1980. Moskovassa aina neuvostoliittolaisten heittäessä keihästä toimitsijat avasivat stadionin portit tuulen kantovoiman lisäämiseksi. Tulos: kaksoisvoitto Neuvostoliittoon.

1984. Los Angelesissa judon avoimen sarjan voittaja, japanilainen Yasuhiro Yamashita oli voittanut vuodesta 1977 alkaen kaikki 194 otteluaan, joista 189 ipponilla.

1984. Los Angelesin kisoissa soudun kahdeksikkokilpailun finaalissa oli poikkeuksellisesti seitsemän joukkuetta. Keräilyerissä pudonnut Ranska pääsi finaaliin, koska joukkueen veneen todettiin joutuneen sabotaasin kohteeksi ennen kilpailua.

1984. Satasen sprintteri Carl Lewis on laittanut Los Angelesissa voittamansa 100 metrin juoksun kultamitalin isänsä arkkuun.

1988. Florence Griffith-Joyner juoksi Soulissa naisten 200 metrin finaalissa maailmanennätykseksi 21,34. Se riittäisi 69 maassa miesten kansalliseksi ennätykseksi. Suomessa tämän vuoden kärkitulos miesten 200 metrillä on 20,98.

1988. Nuorin naisolympiavoittaja on unkarilainen Krisztina Egerszegi, joka voitti 200 metrin selkäuinnin Soulissa. Hän oli juuri täyttänyt 14 vuotta. Olympiahistorian nuorin voittaja kaikissa lajeissa oli arviolta 10-vuotias tuntemattomaksi jäänyt ranskalaispoika, jonka hollantilaiskaksikko värväsi soudussa perämiehekseen Pariisin kisoissa 1900.

1988. Soulin olympialaisissa syntyi mellakka 54 kilon sarjan nyrkkeilyottelussa, kun isäntämaan Byun Jong-Il hävisi Bulgarian Aleksandr Hristoville 1-4. Korealaisen valmentaja ryntäsi kehätuomarin kimppuun ja tappeluun liittyivät myös avustajat, toimitsijat sekä järjestysmiehet. Loppujen lopuksi viisi toimitsijaa sai elinikäisen toimitsijakiellon ja Etelä-Korean Nyrkkeilyliiton puheenjohtaja erosi tehtävistään.

1988. Nyrkkeilyn kevyen kärpässarjan Soulissa voittanut Ivailo Hristov on ainoa urheilija, joka on saavuttanut suurkilpailuvoittoja kolmella eri nimellä. Hän voitti myös olympiapronssia Ismail Mustafovina Moskovassa 1980 sekä EM-kultaa Ivailo Marinov –nimellä vuonna 1991.

1992. Skeet-ammunta oli Barcelonan olympialaisissa avoin kilpailu sekä miehille että naisille. Skeetin voitti 24-vuotias pekingiläinen kotiäiti Zhang Shan, joka ampui alas alkukilpailuissa kaikki 200 kiekkoa sivuten maailmanennätystä. Seuraavissa olympialaisissa skeet-ammunta palautettiin takaisin miesten lajiksi.

1996. Atlantan olympialaisten tenniksen kultamitalisti USA:n Andre Agassi on toisen polven olympiaurheilija. Hänen isänsä Emanuel Agassi oli Iranin nyrkkeilyjoukkueessa Helsingin olympialaisissa 1952.

Vanhat näytöslajit

  1. Pituussukellus (St.Louis 1904)
  2. Hengenpelastus (Pariisi 1900)
  3. Polkupyöräjalkapallo (Lontoo 1908)
  4. Glima-paini (Tukholma 1912)
  5. Gotlantilaiset leikit (Tukholma 1912)

Oudot lajit

108 vuoden aikana olympialaisissa on nähty eriskummallisia lajeja.

  1. Keihäänheitto, molempien käsien yhteistulos
  2. Painonheitto
  3. Kyyhkysammunta
  4. Köydenveto
  5. Vauhditon korkeus
  6. Ammunta: kaksintaistelu, 25 metriä
  7. Vauhditon kolmiloikka
  8. Kahden kilometrin tandem-ajo
  9. Jousiammunta: pieni kiinteä lintumaali
  10. Arkkitehtuuri: asemakaavat

Osallistu olympialaisiin!

Playstation 2:lle ilmestyneessä virallisessa kisapelissä, Athens 2004:ssä, kuka tahansa voi olla olympiavoittaja. Ainakin, jos nappien nakuttamisnopeus, kivunsietokyky ja reaktionopeus ovat kohdallaan.

Pelissä on käytetty autenttisia Ateenan kisapaikkoja ja kokeiltavana on peräti 27 olympialajia kolmiloikasta ratsastukseen ja 100 metrin perhosuinnista lattiavoimisteluun. Jottei pelaaminen käy tylsäksi, niin lähes jokaisessa lajissa on erilainen ohjaussysteemi. Vain pikajuoksun ja uinnin “hakkaa nappulaa niin nopeasti kuin pystyt”-tyyli aiheuttaa viiltävää rannekipua ja jännetupintulehduksen.

Lisäksi todelliset friikit voivat hankkia PS 2:n tanssimaton, jonka päällä spurttaamalla voi esimerkiksi kokeilla nopeuttaan miesten 100 metrin pyrähdyksessä.

Athens 2004, PS2, 60 e.
Tanssimatto 15-40 e.

19 kommenttia

Huhheli

6.8.2004 12:59

Jälleen yksi turha artikkeli Cityn tuttuun tyyliin. Kriteerittömästi valittua ja editoitua triviaa löyhästi paketoituna. Alku ja loppu puuttuu.

Mutta todetaanpa taas, että näitähän saakin lukea ilmaiseksi, eli eipäs valiteta liikaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anabol

6.8.2004 13:24

Juu, lue sinä vaan Aki Parviaisen haastatteluja iltalehdistä. Juttuhan oli hauska. Olympialaiset ovat omituista urheilun juhlaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MKXX

6.8.2004 15:44

-92 nainen voitti skeetin ja -96 kilpailu ei enää ollut avoin molemmile sukupuolille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

unohtanut

6.8.2004 19:48

Minne tai miksi Bryggare katosi Los Angelesin 110 metrin finaalista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PingviiniM

9.8.2004 09:06

[LAINAUS]MKXX kirjoitti 06.08.2004 klo 15:44:

-92 nainen voitti skeetin ja -96 kilpailu ei enää ollut avoin molemmile sukupuolille...[/LAINAUS]

No niinhän siinä artikkelissa kerrottiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mahomo

9.8.2004 23:32

bryggare voitti pronssia, greg foster kultaa.hip hei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiinnostunut00

11.8.2004 13:04

Kumpikohan voitti vuonna 1912 Alpo Asikainen vai Venäjän Martin Klein??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tietaja1972

11.8.2004 13:11

[LAINAUS]Kiinnostunut00 kirjoitti 11.08.2004 klo 13:04:

Kumpikohan voitti vuonna 1912 Alpo Asikainen vai Venäjän Martin Klein??[/LAINAUS]

Taisipa olla Martin Klein. Ottivat muistaakseni viiden minuutin sylipainin. Tuomarit arvioivat Kleinin tyylin paremmaksi ja hän kuittasi itselleen olympic goldin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kisapoliisi

13.8.2004 21:38

Pikku täsmennys Andre Agassin tapaukseen (1996). Siihen aikaan kun isäukko Helsingissä nyrkkeili suvun nimi kirjoitettiin Aghassi. Siis Helsingin olympiakisoissa nyrkkeili Irania edustanut Emanuel Aghassi, sarja 57 kg. Sai muuten turpiinsa heti ensimmäisellä kierroksella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

17261872648176

15.8.2004 00:14

"1904. St. Louisin olympialaisissa"..."Lisäksi valmentaja huuhteli Hicksin kehon auton jäähdyttäjästä otetulla kuumalla vedellä."

Tuo on kyllä ihan puutaheinää, yhdessäkään autossa ei vuonna 1904 ollut nestejäähdytystä!

Mistähän akuankasta jutun kirjoittaja on faktansa ottanut?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaahdyttaja

15.8.2004 19:53

[LAINAUS]17261872648176 kirjoitti 15.08.2004 klo 00:14:

Tuo on kyllä ihan puutaheinää, yhdessäkään autossa ei vuonna 1904 ollut nestejäähdytystä!

[/LAINAUS]

Huvittavia nämä "tietäjät."

Tässä lainaus eräältä http://www.ritzsite.net/Spyker/02_spyker.htm -nettisivulta:

"On the RAI exhibit of 1902 a new 6 HP model was presented, now with an WATER COOLED mono-bloc 2-cylinder engine which was patented by the Spijker brothers."

Että silleen. Toisaalta, ketä kiinnostaa :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ArmasHollo

16.8.2004 01:04

Voittaako Häkkinen? Millo se ajaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Snero

16.8.2004 01:05

Mikä nää olumppialaiset?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Siad

16.8.2004 12:16

Kesä- ja talviolympialaiset ovat neljän vuoden välein. Kuitenkin niin, että kahden vuoden päästä on talviolympialaset ja siitä kahden vuoden päästä kesäolympialaiset jne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

forresteri

16.8.2004 16:20

tietääkseni häkkinen ei alittanut a-rajaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

riids

16.8.2004 16:21

[LAINAUS]Jaahdyttaja kirjoitti 15.08.2004 klo 19:53:

Huvittavia nämä "tietäjät."

Tässä lainaus eräältä http://www.ritzsite.net/Spyker/02_spyker.htm -nettisivulta:

"On the RAI exhibit of 1902 a new 6 HP model was presented, now with an WATER COOLED mono-bloc 2-cylinder engine which was patented by the Spijker brothers."

Että silleen. Toisaalta, ketä kiinnostaa :)[/LAINAUS]

kyllä sää sitten olet pätevä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mouhki

16.8.2004 16:22

[LAINAUS]forresteri kirjoitti 16.08.2004 klo 16:20:

tietääkseni häkkinen ei alittanut a-rajaa.[/LAINAUS]

se on sapatilla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaahdyttaja

24.8.2004 16:03

[LAINAUS]riids kirjoitti 16.08.2004 klo 16:21:

kyllä sää sitten olet pätevä![/LAINAUS]

Niin olen. Ärsyttääkö?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tulevaisuuden hopo

6.8.2016 14:48

Kiva lukea 12 vuoden jälkeen näitä kommentteja. Voin sanoa että ei ole mailmassa muuttunut mikään 12.vuodessa. aina joka kommentointiin liittyy joku kusipää jonka pitää aina jostain vittuilla. Ellei asiasta jotain löydy niin kirjoutustyylistä. Mutta sanottakoon että useimmat tässä kommenttiketjussa olevat artikkelia koskevat kommentit ovat aiheellisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi