Osaamista netin alkumetreiltä

Suomen tietotekniikan tulevaisuutta pohtivan työryhmän keski-ikä huitelee yli viidessäkympissä.

Suomen ICT-alan tulevaisuus on kokeneissa käsissä.
Suomen ICT-alan tulevaisuus on kokeneissa käsissä.

Suomen tietotekniikan alan tulevaisuuden suuntalinjoja piirtelemään on perustettu työryhmä. Perisuomalaista toimintaa parhaimmillaan: pohditaan strategiaa työryhmässä. Tuloksena syntyy raportti.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkistaman, Pekka Ala-Pietilän johtaman työryhmän on tarkoitus kehittää uusi menestyksen strategia ICT-alalle vuoden loppuun mennessä, Tietoviikko kertoo.

Työryhmät ja suunnittelu eivät itsessään ole pahoja. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kyseisen työryhmän aines ei ole parhain mahdollinen. Alternative Design Capital 2012 Helsinki tarttuu kyseisen työryhmän ongelmaan napakasti Facebook-ryhmässään:

"Mahtavaa! Suomessa on perustettu työryhmä "käsikirjoittamaan Suomen ICT-alan uutta menestystä"! :D Pikaisten laskelmien perusteella työryhmän jäsenten keski-ikä lähestyy 55 ikävuotta. 

Joukossa ei tuon listauksen mukaan ole *YHTÄÄN* alle 40-vuotiasta, nykyaikaisen ICT-alan työstä ja kyseisen toimialan kehittämisestä käytännön kokemusta omaavaa henkilöä. 

Lisäksi joukossa ei myöskään ole yhtään muotoilijaa tai käyttäjälähtöisen tieto- ja viestintäteknologian kehityksen asiantuntijaa.

Ennustamme pelonsekaisia ja hysteerisiä naurunkiljahduksia kun työryhmä saa raporttinsa valmiiksi! KTHXBAI."

Vaihtoehtoisen suunnittelupääkaupunkivuoden sivuilla ollaan asian ytimessä. Nyt nimitetty ICT-työryhmä on varsinainen pönötyskerho ELY-keskusjohtajineen, kaupunginjohtajineen ja eskoahoineen. Yritysmaailmasta edustettuina ovat ainakin Nokia, TeliaSonera, Elisa, Nokia ja Nokia Siemens Networks.

Kokemusta riittää, mutta poissaolollaan loistavat ohjelmistoyritykset, sovelluskehittäjät ja pelifirmat. Ryhmän eduksi laskettakoon se, että jäsenet ovat käyttäneet maailmanlaajuista tietoverkkoa sen ensimmäisistä askeleista lähtien.

ArcticStartupin johtaja Antti Vilpponen ei bloginsa mukaan ollut uskoa, ettei uutinen työryhmästä ollut aprillipilaa. Hänen mukaansa hankkeessa on kolme suurta ongelmaa: työryhmässä on väärät henkilöt, strategiat eivät voi selvitä sellaisenaan ilman kontaktia markkinoihin ja kolmanneksi kaikki oikeasti kasvavat digitaaliset teollisuudenalat on jätetty ulkopuolelle.

Alternative Design Capital -ryhmä puolestaan kysyy, miten me muut joita myös kiinnostaa Suomen ICT-alan uusi menestys, voimme kantaa kortemme kekoon, jotta työ olisi menestys?

"Pitäisikö esimerkiksi laittaa vapaaehtoisvoimin jonkinlainen ideakilpailu käyntiin, jonne kerättäisiin ’crowdsourcingina’ iso massa kunnianhimoisia ideoita, jotka tukisivat työryhmän työtä ja julkista keskustelua? Voisiko toinen joukkoälyprojekti purkaa esille tähän mennessä tehtyjä suomalaisen ICT-alan menestystarinoita?", ryhmässä pohditaan.

3 kommenttia

Makkerianagrammi

6.4.2012 15:23

Pitäisi aloittaa open source projekti, jossa toteutettaisiin sosiaalisen median keinoin vuorovaikutuksella toimiva valtionhallinnon crm, sellainen jolla päästähän eroon a) poliitikoista ja b) typeristä päätöksistä. Undo nappi pitää nääs löytyä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Makkerianagrammi

6.4.2012 15:24

Kuten tässäkin... piti siis sanomani ERP eikä CRM.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Makkerianagrammi

6.4.2012 15:28

No siis suomeksi toiminnanohjaus-tietojärjestelmä. Siitä riittäisi vientituotteeksikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi