Päästä meidät lamasta

Liisaleenan kolumni

Kun markkinavoimailu, globalisaatio ja kaaosteoria kohtaavat, seuraukset ovat arvaamattomia.

Yksi lampunheilahdus Kirkkonummella uhkaa kaataa kokonaisen Elcoteqin elektroniikkatehtaan Meksikossa. Piippolan pervovaari häiriintyneine ex-tyttöystävineen ei ymmärrä, minkä hinnan meksikolaisduunarit maksavat taannoisesta mökkitappelusta.

Lukion yhteiskuntaopintunnilta taloustietonsa ammentaneen kesätoimittajanrääpäleen pörssiraapustus puolestaan voi johtaa ties mihin konkursseihin.

Näin käy kun taloudelle annetaan avoin valtakirja ja jatkuvasta talouskasvusta tehdään virallinen valtionuskonto.

Kasvu-uskontoa ylläpitää kaikkivaltias talouspapisto, jonka märissä unissa talouskäyrä sojottaa viiden prosentin kasvukulmassa. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että moinen vauhti tarkoittaisi kansantalouden kaksinkertaistumista 15 vuoden välein? Kestävää kehitystä, vai mitä? Sairasta, sanon minä.

Ekonomistit mittailevat yhteiskunnan pelikuntoa kasvuprosenteilla ymmärtämättä, että ”terveen talouden” hintana on sairas ihminen. Absurdeinta kaikessa on se, ettei kukaan tunne oloaan aiempaa rikkaammaksi naapurin Tossavaisen vaurastuessa samassa tahdissa.

Kasvufanaatikkojen faustisissa fantasioissa ei ole väliä sillä, että Suomen BKT on yli kymmenen kertaa suurempi kuin maailman keskiarvo; polkupyörätalous kaatuu, ellei poljeta maitohapoilla eteenpäin.

Elintasodiilereille ei riitä mikään. Viattomia ihmisiä uhitellaan kurjistumisella, jonka torjumiseksi jokainen pelimarkka on työnnettävä rulettiin. Kulutuspsykoosiin tuupatut Perat ja Ritut tiiraavat aamiaispöydässä pörssikursseja kauhusta kankeana, vaikka Nasdaqin eli Nassen heilahdukset eivät vaikuta heidän elämäänsä tuon taivaallista.

En toivo uutta lamaa, mutta pieni notkahdus tekisi ilmapiirille vain hyvää. Kun silmitön ahneus väistyy, Pertti ja Ritva saavat juoda aamuteensä rauhassa – ilman pelkoa siitä, että Nassen äkillinen pudotus vetää liptonit väärään kurkkuun.

liisaleena@yahoo.com

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi