Kulutustutkijalla ei ole helppoa. Kun City kysyi toissa vuonna, kuinka monta metroseksuaalia Suomesta löytyy, tutkija Terhi-Anna Wilska vastasi, että 2 000–5 000. Arvio oli harvinaisen oikea – viimeistään kuukausi artikkelin ilmestymisen jälkeen. Siitä huolimatta Wilskalle irvittiin, ettei moista ilmiötä ole juuri olemassakaan.
Tässä lehdessä Wilska oli yhtä epäkiitollisen tehtävän edessä, kun Heini Larros halusi tietää, kuinka sankat ovat kakskolmekymppisen serviisisukupolven joukot.
Siis tiedättehän tyypin: kaupunkilainen hyvätuloinen nautiskelija, pesulapalveluiden hevijuuseri, kotiputsin kanta-asiakas, jonka mielestä koirankusetuksen ulkoistaminen on yhtä luonnollista kuin yhteyttäminen. Älkää hymyilkö, ilmiö on olemassa ja huikeassa kasvussa. Syitä voi hakea kotitalousvähennyksen laajentumisesta sekä uudesta vapaa-aikafokuksesta: kotiahertamista karttava arki on yhä useammalle henkilökohtainen tuotannontekijä numero yksi. Heille arjen ulkoistaminen ei ole merkki laiskuudesta, vaan latautumisesta jotakin tähdellisempää, kuten ansiotyötä varten.
Mutta se Wilskan vastaus: “Kaksi prosenttia kolmikymppisten ikäluokista”.
Heureka! Heitä on jo 10 000.
