Peter Franzen

Peter Franzen, kotimaisen leffan seksisymboli numero yksi, tekee kolmea suomalaista elokuvaa yhtäaikaa ja kaivaa kansainvälistä uraa Los Angelesissa. Jaana Rinne tapasi poikamaisuutensa säilyttäneen näyttelijän, joka lentää aina sinne missä hyvää tarvitaan.

On syksyn ensimmäinen päivä. Pohjoisespalla tuulee niin että tukka meinaa lähteä. Peter Franzén astuu Ravintola Pariisin Villeen ja tervehtii tuttavallisesti isäntäväkeä. Sitten hän riisuu ruskean nahkatakkinsa, silmälasinsa ja heilauttaa pitkät hiukset sinisten silmiensä edestä.

”Häiritseeks sua jos mä plaadaan?”

Ei yhtään. Mä kuulin että sä asut nykyään landella?

”Joo, Sipoossa. Onhan sinne kakskytkuus kilsaa. Me ollaan hankittu sieltä sellainen pieni mesta.”

Niin, onhan se skarpimpaa kuin pitää kallista mestaa täällä keskustassa nyt kun te Irinan (Björklund) kanssa asutte suurimman osan vuodesta Losissa. Miten sun päivä on mennyt tähän saakka?

”Ihan hyvin. Heräsin kymmenen aikaan, söin aamupuuron ja lähdin urheilemaan.”

Kuulostaa hyvältä. Kaurapuuroa?

”Kyllä se oli kaurapuuroa tänä aamuna. Sitten mä lähdin stadiin, salille. Keskipäivä on hyvä aika treenaamiseen, ei ole jengiä liikkeellä.”

Sähän olet tervehenkinen nuori mies.

”Täytyy palautella fyysistä olemusta, kun on koko kesän antanut mennä työn merkeissä railakkaasti, ilman treenausta.”

Sä olet vääntänyt leffaa poikineen?

”Viimeksi tehtiin Pölösen Markun Emmauksen tiellä, ja se väsättiin kahdessa viikossa. Aika erikoinen ja absurdi maalaisväestön puolustuspuhe, tai miten sitä voisi kuvailla: raamatullisia vertauksia ja peruskysymyksiä. Kolmessa päivässä saatiin kaikki purkkiin. Harjoiteltiin kohtaukset teatterimaisesti suoraan läpi, ja tehtiin panoroimalla takautumia. Kuvattiin koko homma digivideolle. Proggis oli mielenkiintoinen, tehdä rivakasti pois kuleksimasta. Saa nähdä minkänäköistä jälkeä siitä tulee. Säätiö on ainakin innoissaan, koska leffa lähtee kahdellatoista kopiolla teattereihin.”

Sehän on komeaa. Ensi-iltakin on pian, heti lokakuun alussa. Missä te filmasitte?

”Hollolassa. Sieltä löytyi raitti, hienot viljapellot, mahtava ja kaunis kylä, hullut henkilöt ja kauheasti avustajia.”

Millainen rooli sulla on?

”Ei päärooli! Puntti Valtonen on pääosassa. Miehenä joka tulee parinkymmenen vuoden poissaolon päästä takaisin kotikyläänsä, on kaikille velkaa, joten kaikilla on miestä vastaan pikkuisen hampaankolossa. Mun roolini on vähän jälkeenjäänyt, tai ei ainakaan päivääkään töitä tehnyt kaveri, eläkeläinen nimeltään Mankka-Arvi. Jätkä, joka ajaa mopolla ja laulaa kotimaista iskelmää, Delilahia ja muuta sellaista.

Seksisymboli Mankka-Arvina, kuulostaa lupaavalta. Mikä on meininki tänä syksynä Losissa? Kesän leffaroolien palkkioillako sä sinnittelet ensi talven mukavasti Enkelten Kaupungin lämmössä?

”Kyllä mä tosiaan yritän siellä panostaa enemmän uraan, ettei tarvitsisi painaa muita hommia vaan voisi keskittyä siihen mitä tekee, eli näyttelemiseen. Suomessa vietetty kesä oli tosi nasta, uskomattomat ilmat ja kuvauksissa mielekkään ammattitaitoista toimintaa.”

Ja hellettä. Kuvaajathan valittelevat ettei jatkuva paiste ole hyvä filmaukselle?

”Totta, pilviverho olisi tasaiselle valolle hyvä. Olli Saarelan Röllileffassa meillä oli aika hurjiakin säitä. Sitä tehtiin Kainuussa ja sää saattoi vaihtua kolmekin kertaa päivässä.”

Hyvä. Onko Aki Louhimiehen Kuutamolla-elokuva vielä kesken?

”Joo, siinä on muutama viikko jäljellä kuvauksia.”

Kuutamolla perustuu Katja Kallion samannimiseen romaaniin. Onko leffassa levottoman paljon seksiä?

”Ei Kuutamolla ole mikään seksipaketti, enemmän leffassa on komediallisia aineksia. Seksiä on tarvittava määrä.”

Mikael Niemi, tämä Vittulanjäbä tekee kirjassaan legendaarista kuvaa Tornionjokilaaksosta. Onko lappalaiset niin joviaaleja kun tyypit väittävät?

”On siellä ihan oma meininkinsä. Pohjoisen ihmiset ovat suoria ja rehellisiä. Korulauseita ei tarvitse käyttää. Isovanhemmat asuvat siellä. Ovat Petsamosta ja kunnon työihmisiä vaikka lähestyvät yhdeksääkymppiä. Kävin siellä kesällä ja takaisin pitäisi päästä. Olivat tehneet ison puusavotan ja nostaneet potut kun viimeksi juteltiin. Normaaleja arkirutiineja. Ne ovat mahtavia tyyppejä.”

Sitkeetä jengiä.

”Nyt kun asuu kaeuempana ja on jotain mitä pitäisi käsillään tehdä, sitä alkaa puuhailemaan vaikka olisi vähän toistaitoinen. Se on mahtavaa vastapainoa tälle nykyhulinalle.”

Saunanlämmitystä.

”Pientä nikkarointia, ja nikkaroinnin jälkeen on kädet aina rempallaan. Mutta onhan se jotain kun saa syödä omia pottuja.”

Milloin näyttelijänammatti kilahti sulle ainoana ja oikeana?

”Silloin kun mä olin armeijassa. En mä ollut pienenä mitenkään kuumana tähän alaan, mitä nyt kerran käväisin Kemin Kaupunginteatterissa lapsinäyttelijänä. Pitkään aikaan mä en tehnyt mitään näyttelemiseen liittyvää, mutta kun lukuhaluja ei löytynyt ajattelin olisko tämä iisimpää. Luentopenkissä istuminen ei ollut mua varten, mä kun olen enemmän toiminnan miehiä.”

Näyttelijänhommassa unelmaa on se että siinä saa leikkiä olevansa joku muu?

”Onhan se yksi asia mihin jää vähän koukkuunkin. On se mielenkiintoista yrittää päästä jonkun toisen elämään käsiksi. Ei siinä aina onnistu läheskään niin hyvin kuin pitäisi, eikä aina pysty siihen mihin olisi rahkeita, mutta silloin kun onnistuu duuni on hyvin mielekästä.”

Minkälaisia metodeja sä käytät? Miten sä esimerkiksi onnistut vaihtamaan lyhyellä ajalla hahmosta toiseen?

”Ryhmän henki tekee siirtymisen helpoksi ja tietenkin se että leffojen maailmat ovat keskenään erilaisia. Tänäänkin mulla on kolme eri kuvaussessiota. Yksi on komedia, toinen satuleffa ja kolmas absurdi pöndejuttu. Ja olihan toi Leijatkin tossa keväällä työn alla.”

Parin viikon päästä sä lennät takaisin Los Angelesiin. Missä sä olit kun New Yorkin terroriskut tapahtuivat?

”Mä olin punttisalilla ja menin Kansallisteatteriin tsiigaamaan telkkaria. Se oli, piru vie, tapahtunut. Kyllähän se pysäytti. Aina mua hätkähdyttää juttu joka vaatii ihmishenkiä. Ehkä se nyt tekee sen vielä voimallisemmin kun asuu samassa maassa, vaikkakin toisella rannikolla.”

Minkälainen kaupunki Los Angeles on asua?

”Siellä kaikki muuttuu koko ajan. Jossain Hollywoodissa mestat eivät kestä samanlaisina kymmentä vuotta, koska jengi vaihtuu ja talot niiden mukana. Losissa mikään ei ole pysyvää. Se on sen paikan henki. Mutta tällä alalla se voi olla antoisampi paikka kuin moni muu. Menin ekan kerran viisi vuotta sitten käymään ja vakituisesti olen asunut kaksi ja puoli vuotta. Laillisessa lotossa pamahti vihreä kortti, joka on periaatteessa elinikäinen.”

Megatsäkä. Siitähän tulee sellainen fiilis että tää on kohtalo, pakko mennä kokeilemaan?

”Mahdollistaahan se laajemman työkentän jos siellä edes jotenkin pienesti onnistuu. Tää on yksi elämänvaihe, kokemuksia kartuttava ja positiivinen juttu. Siellä tosin kestää vähän aikaa ennen kuin pääsee edes mitään yrittämään. Mutta ei se onnistu Suomesta käsin soffalla makaamalla. Meininki oli se että päätä pahkaa matkaan vaan, niin rivakasti ettei ollut aikaa ajatella seurauksia.”

Sulla on kuitenkin hyvä frendi messissä?

”Kyllä sielläkin ystävystyy ihmisiin todella helpolla, mutta hyvä ystävä, joka tukee kaikessa on tietysti spesiaali juttu.”

Voi puhua jonkun kanssa sitä kieltä mitä parhaiten ymmärtää?

”Me ollaan kotona yritetty panostaa tohon kielijuttuun ja opetella kieltä mahdollisimman tehokkaasti. Amerikanaksentti oli jo lähtiessä hallussa, ja nyt me ollaan opiskeltu erilaisia murteita. Se on ihan mielenkiintoista kun ei oo mittään muutakaan!”

Ulkomaat on aina uusi maailma, elämä siinä sen kun laajenee?

”Mä kannatan matkustamista, ja olen pyrkinyt sitä aina tekemään. Muistan kun mutsi vei mut Israeliin ala-asteen toisella luokalla. Kukaan ei uskonut että lähdetään käymään jossain sellaisessa paikassa kuin Israel. Se oli jotenkin hämmästyttävää, silloin ei varsinkaan sieltä päin pahemmin matkusteltu.”

Muistatsä jotain siitä matkasta?

”Joo, jotain fiiliksiä valokuvien perusteella. Oli hieno systeemi päästä Kuolleeseen mereen uimaan. Mulla oli taiveihottumaa ja kun Keminmaalla ei uiminen kylmien vesien takia pahemmin kiinnostanut olin innoissani lämpimästä vedestä. Äiti meni Kuolleeseen mereen kellumaan ja meikäläinen kahlasi perässä polviin asti. Silloin suolavesi alkoi kirvelemään ja minä parkumaan. Mutsi huusi, että mene suihkuun mutta olin niin kauhuissani, että luulin joidenkin eläimien purreen jalkoihin. Se oli hieno matka!”

Mitä sä pidät Pariisista?

”Hieno kaupunki. Sopivan rötynen mesta. Ruoka on hyvää ja ravintoloissa on tunnelmaa. Olen jonkin verran ollut siellä. Kieli ei ole vielä hallussa, mutta kyllä mä sen jonain päivänä opettelen. Tärkeintä että ruoan pystyy tilaamaan, ja viinin tai kaljan.”

Ja se jengi on tosi ystävällistä vaikka spedet puhuu muuta.

”Ehkä se on asenteesta kiinni. Jos pyytelee anteeksi omaa kielitaitoaan ne alkavat ehkä vittuilemaan.”

Onko amerikkalaisuudessa jotain, mistä sä saat huonoja fiiliksiä?

”Ei. Siellä on aika siistiä ja ziljoonakaupungissa on tuplasti jengiä Suomeen verrattuna. Ehkä se byrokratia mihin ei ole Suomessa tottunut vähän viiraa. Joo, putkiongelmat ovat samat kuin kaikilla ympäri mualimaa. Meillä oli ollut lämpimän veden kanssaongelmia, ja yhtenä aamuna kun olin lähdössä töihin kuulin oven avautuvan. Olohuoneessa seisoi iso kaljupäinen karvainen mies tanktopissa ja putkipihvit sekä leka käsissä. Pieni lappalainen siinä tapittaa ja mies alkaa vääntämään paksulla venäläisellä aksentilla. “ I’m a plumber, man, I hear you don’t get cut water. I will fix this in no time. “ Se menee, alkaa paukuttaa vessaa ja tekee reiän tiskialtaalle. Mä kysyn luuleeko se löytävänsä vian nyt vai keräänkö mä kamat veks. Joo kerää vähän sivuun. Kun mä tulen himaan vessassa on kaksi metriä pitkä kolo katon rajassa ja siitä näkyy käytävään ja vaatehuoneeseen. Siellä makaavat meidän parhaat vaatteet pölyn peitossa. Remontti kesti viikon ja venäläinen tuli päiviksi kämppäämme budjailemaan isänsä kanssa.”

Ja sulta paloi käämit?

”En kiellä.”

Onko sun kulmilla jengitappeluita tai rasistisia kahakoita?

”Jotain pientä aina tapahtuu, mutta ei mitään ihmeempää. Yhdessä vaiheessa, kun lähdin Suomeen Irina soitti, että nyt on kolmatta kertaa samalla viikolla kytät paikalla. Losin todellisuutta on, se että siellä ammutaan ihmisiä. Poliisi on siellä ihan tarpeellinen kapistus.”

Kyllä välillä kelpaa kellotella stadin lintukolossa?

”Stadi on ykköspaikka. Tänne on kiva tulla. Tuleminen ja lähteminen ovat nyt balanssissa.”

File: Peter Franzén