Pienet suomalaiset

Kolumni

Ehdokkaat aakkosjärjestyksessä. Valitse pienin.

Martina Aitolehti, wannabe. Ansaitsevat varmasti Eremenkon kanssa toisensa:

"Aleksei on ihana ihminen, reilu ja oikeudenmukainen." Eli vähän niin kuin Martina itsekin.

Kari Hirvonen, tangokuningas (jota yleisempää ammattia on kiitos Auraviihteen vaikeampi kuvitella). Jätti raskaana olevan vaimonsa rakastajansa vuoksi, sitten rakastajansa vaimonsa vuoksi, sitten synnyttäneen vaimonsa viinan vuoksi ja toteaa nyt: "Senhän pitäisi mennä niin päin, että otanko minä hänet takaisin."

Rosa Meriläinen, kansanedustaja. Säätää lakeja, mutta noudattaa vain niitä, jotka sattuvat itselle sopimaan, ja perustelee mokansa haukotuttavasti työuupumuksella, tuolla aikamme maailmanselityksellä.

Pasi Nurminen, kiekkoilija. Pätki vaimoaan ja potki väliin tullutta. Selitys: "Paineet purkautuivat väärässä paikassa ja väärällä tavalla." Totta, suurin osa perheväkivallasta tapahtuukin suljettujen ovien takana.

Marko Pirttinen, entinen radiojuontaja. Sai sakot lapsipornon hallussapidosta ("se joutui koneelleni vahingossa ja talletin sen cd-levylle erehdyksessä"), ja kokee nyt joutuneensa oikeusmurhan uhriksi. "Tuntuu siltä, että sydämeeni on ammuttu nuoli ja minut on tapettu." (7 päivää 45/04).

Panu Rajala, kirjailija ja womanizer. Ajattelee harhaisesti, että jotakuta kiinnostaa hänen a) nettipäiväkirjansa b) neljästuhannes rääppiäishaastattelu, kirja tai elokuva suhteesta Elina Ylivakeriin. Enää puuttuvat vain Panun suunnittelemat Särkynyt Enkeli -oheistuotteet.

Jyrki Salminen, miljonääri, TJ groupin hallituksen jäsen. Vauva potki vaimon vatsassa, Jyrkin väitetään potkineen takaisin. Kiistää kaiken, myös talousrikostelun.

Mira Salo, Miss Suomi. "Jos lähtee missikisoihin, kysytään, onko sulla kaikki kotona." Niin Mira, onko sulla? Kuka pakotti sinut aseella uhaten uimapukukierrokselle?

Martti Vainio, kapakanpitäjä. "Mieleeni ei todellakaan tullut, että tekisin jotain väärää", Vainio aloittaa, ja jatkaa hiukan rehellisemmin: "…mutta hommat piti hoitaa niin, ettei mistään varmasti jäädä kiinni."

Kirjoittaja on hevoshullu blondi.

5 kommenttia

m_p

12.11.2004 23:31

Kiitos Anna kerrankin osui ja upposi, hyvin kirjoitettu ja aiheesta =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yuoma

15.11.2004 12:06

Todella nappiin osunut juttu!.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

koppelo2

16.11.2004 09:39

Mira Salolla on kaikki kotona. Pärjäsi hyvin uimapukukierroksellakin. Harvinaisen fiksu missi.
Poikaystäväkään ei ole vaihtunut mihinkään pintaliitäjäblondipoikaan.
Jos on kauneutta, eturiviin vaan. Häpeilijät pullukat ja femakot pysyköön hiljaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EineFrage

17.11.2004 16:52

[LAINAUS][I]koppelo2 kirjoitti 16.11.2004 klo 09:39:
Jos on kauneutta, eturiviin vaan. Häpeilijät pullukat ja femakot pysyköön hiljaa.[/LAINAUS]

Entäs me, jotka ovat häpeilijöitä, pullukoita, femakoita ja kaunottaria samanaikaisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kerppana

21.11.2004 14:27

Joo tää oli hyvä juttu.
Ihan oikeesti jopa huvitti suurin osa noista ja tosiaankin piti paikkansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi