Poro Virossa

Toimittaja Maria Pettersson matkusti Viroon. Kun painokoneet Suomessa suoltavat Viron lähihistoriaa käsitteleviä teoksia, oli syytä selvittää, mikä virolaisia todella vituttaa.

No, moni asia.

Pääasiallisesti kuitenkin venäläiset: kuinka lähes 25-prosenttinen neuvostovallan mukana tullut vähemmistö vaatii suurvaltaan tukeutuen venäjälle vähemmistökielen asemaa ja automaattisia kansalaisoikeuksia. He eivät kuitenkaan ole valmiita opiskelemaan Viron kieltä ja kulttuuria. On totta, että ihanteellisimmin venäläisasia hoidettaisiin vähemmistökielistatuksella.

On myös totta, että venäläisten asemaa auttaisi nöyrempi asenne. Vaikka moni venäläinen joutui pyytämättä ja yllättäen Neuvostoliiton aikana Viroon, on heidän muistettava että virolaisille he ovat valloittajia. Venäläisten mielestä he vapauttivat Viron. Sori vaan, mutta argumentointi kuulostaa vähän siltä kuin väittäisi raiskatun naisen himoinneen sitä. 

Kipein asia Virolta on käsittelemättä: se, että oli siinä raiskauksessa mukana omiakin poikia ja tyttöjä, ja hurjia olivat Saksankin vallan aikaiset synnit: toisessa maailmansodassa Virosta “katosi” suurin osa sen juutalaisväestöstä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi