Reko Lundán

Teatterin kultasormi.

“Ei”, vastaa ohjaaja-näytelmäkirjailija Reko Lundán haastattelupyyntöön.

“En pidä henkilökulteista.”

Soitto Lundánin uusimman projektin, Hedda G -näytelmän, tuottajalle. Hän onnistuu paremmin.

“Hän puhuu vain Hedda G:sta. Olkaa hienovaraisia.”

Puhutaan sitten teatterista.

“Suomalaisella teatteritaiteella ei ole hätäpäivää. On Reko Lundánin kaltaisia dramaatikkoja ja ohjaajia”, kirjoitti paljon pelätty, tällä kertaa heltynyt Jukka Kajava Helsingin Sanomiin viime maaliskuussa Reko Lundánin käsikirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Teillä ei ollut nimiä.

Lundán luikerteli kriitikoiden sydämiin jo teatterikorkeakoulusta valmistuneena untuvikkona 1990-luvulla. Läpimurtona oli Kansallisteatterissa esitetty Ettemme harhaan kääntyis -näytelmä. Se kertoi Kaidesta, joka ottaa kaksi kokoomuksen jäsentä panttivangeiksi. Näytelmässä ei ollut ainoastaan poikkeuksellista se, että siinä seikkailtiin 1800-luvulta 1990-luvulle Leninin ja Christopherin kanssa, vaan myös se, että se oli poliittinen statement.

“Näytelmässä pitää olla sanoma. Sekin on kannanotto, jos ei ole mitään sanomista”, Lundán toteaa.

“Sain idean näytelmään, kun olin SKOPin pikkujouluissa niin sanotulla huorakeikalla esittämässä kirjoittamaani sketsiä. Wegelius oli juuri saanut lähteä ja tunnelma oli apea.”

Parhaillaan 32-vuotias Lundán ohjaa Teatteri Takomossa Henrik Ibsenin tekstiin perustuvaa Hedda G:tä. Se on tarina neuroottisesta masentuneesta naisesta, joka tuhoaa kaikki ihmiset ympäriltään.

“Näytelmä käsittelee yleismaailmallisia asioita: ahneutta, yltiöindividualismia, oman edun tavoittelua, yksinäisyyttä. Sitä ei ole liimattu mihinkään aikakauteen.”

Hedda G:n ohjaaminen on Lundánille vain syrjähyppy.

“Olen enemmän näytelmäkirjailija kuin ohjaaja. Ohjaamisessa on mukavaa kollektiivisuus. Kirjoittaminen on yksinäistä.”

Nyt on syntymässä uusi käsikirjoitus.

“Se kertoo pariskunnasta, jossa nainen on koulutetumpi kuin mies. Mies on työtön ja väkivaltainen. Minua on jo kauan kiehtonut se, kuinka naiset jaksavat sellaista miestä.”

Idea syntyi kauan sitten. Ja ensi tammikuussa se hahmottuu paperille.

“Mietin aihetta vuoden. Otan selvää asiasta, josta kirjoitan. Pidän paljon tietokirjoista. Varaan kalenteristani ajan kirjoittamiseen: kolmesta neljään kuukautta. Kun alan kirjoittaa, tiedän henkilöt, miljöön ja mitä tapahtuu”, kertoo Lundán innostuneesti leipälajistaan. Ehkä hän on hieman rentoutunut?

“En pelkää julkisuutta. Pelkään vain, että se alkaa kiinnostaa liikaa.”

Hedda G:n ensi-ilta 27.9. Teatteri Takomo, Fredrikintori. Liput 90 / 60 mk. Teillä ei ollut nimiä Kom-teatteri, Kapteeninkatu 9, 20.12. asti. Liput 100 /60 mk.

Lundán suosittelee

Tietokirja: Mitä Missä Milloin -sarja
Näytelmä: Kansallisteatterin Rikos ja Rangaistus
Elokuva: Ang Leen Jäämyrsky
Romaani: Mikael Ondaatje: Anilin henki

2 kommenttia

Yulia Blohina

7.12.2001 14:42

mina olen 31-vuotias, haluaisin tutustua sinuun. minulla ei ole internetia sen takia pyydan kirjoita tavallisen kirien.Osoiteeni : Yulia Blohina Serebristy ,34--614,Pietari !97341,Venaja

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

9.1.2015 14:52

vuodelta 2001....kajavakin oli sellainen pahanilmanlintu ettei niin hyvää leffaa olekaan jota se ei olisi onnistunut pilaamaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi