Kuka pääsee taivaaseen? Kiistelläänkö katolisessa kirkossa asiasta kuten luterilaisessa kirkossa?
Nainen, 29
“Ikuiseen elämään liittyvät kysymykset ovat teologisesti tärkeimpiä, joten asiasta on keskusteltu ja kiistelty vuosisatoja. Kirkkoisä Augustinuksen klassinen pelagiolaisuutta vastaan kirjoitettu teos Henki ja kirjain on saatavilla suomeksi. Keskiajalla dominikaanit ja fransiskaanit väittelivät vanhurskauttamisen teologisista hienouksista, ja uudella ajalla tomistit (käytännössä dominikaanit) ja molinistit (käytännössä jesuiitat) kiistelivät predestinaatio-opista: onko perimmäinen valinta Jumalan vai ihmisen? Vatikaanin II kirkolliskokouksen teksteistä ei-katolilaisten ja jopa ei-kristittyjen pelastumismahdollisuuksista on erilaisia tulkintoja. Ero luterilaisuuteen on siinä, että katolisuudessa on elävä opetusvirka, joka voi tarvittaessa auktoritatiivisesti asettaa rajat sallitun ja kielletyn opin välille. Kirkko pystyy paavin, piispojen, uskonopin kongregaation ja ekumeenisten kirkolliskokousten avulla määrittelemään, että pelagiolaisuus ja kalvinismi ovat ylilyöntejä, kun tomismi ja molinismi pysyvät oikean uskon rajoissa. Kirkon opetus pelastumisesta on täydellisimmin ilmaistuna Trenton kirkolliskokouksen dekreetissä vanhurskauttamisesta, suomeksi julkaistu kirjassa Tridentinum. Lopullisesti asiasta päättää Jumala, joten ei ole tehtävämme tuomita.”
Mitä paholaisen asianajajan työkuvaan kuuluu ja miten pääsen sellaiseksi? Onko sukupuoleni este?
Paholaisen asianajajatar, 19
“Paholaisen asianajajaksi (lat. Advocatus diaboli) kutsuttiin leikillisesti ns. uskon puolustajaa, joka toimi katolisessa kirkossa kirkko-oikeudellisissa prosesseissa kuten pyhäksijulistamisessa ns. Jumalan asianajajan vastustajana. Paholaisen asianajajan tehtävä oli argumentoida pyhimysehdokkaan kanonisaatiota vastaan. 1580-luvulla perustettua virkaa ei enää ole sellaisenaan olemassa, vaan paavi Johannes Paavali II uudisti sen 1980-luvulla ”oikeuden puolustajan” viraksi (lat. Promotor iustitiae). Työkuvaan voi kuulua myös esimerkiksi avioliittojen mitätöintiprosessien argumenttien tutkiminen.
Promotor iustitiae on yleensä pappi, joka on lukenut kanonisen lain tohtoriksi. Kanonisen lain pykälä 1435 sanoo, että virkaan voidaan nimittää myös hyvämaineinen maallikko. Piispa nimittää virkaan oikeutta rakastavan kanonisen lain tohtorin, oli se sitten pappi tai maallikko. Sukupuoli ei ole este.”
Mistä johtuu, että jatkuvasti tulee ilmi katolisten pappien pedofiliarikoksia?
Homostelu lailliseksi, pedofilia on rikos, 24
“Ei-katolinen tutkija Philip Jenkins on kirjoittanut kaksi mielenkiintoista kirjaa. Ensimmäinen, Pedophiles and Priests – Anatomy of a Contemporary Crisis, on kenties laajin tutkimus aiheesta. Tulokset ovat aivan muuta kuin median luomat mielikuvat. 30 vuoden tutkimus paljasti yhden 2252 papista syyllistyneen pedofiliaan – luvut ovat marginaalisia eivätkä liiku edes prosenteissa. Toki yksikin pedofiilipappi on liikaa, ja kanonisen lain pykälä 1395:2 langettaa rikoksesta rangaistuksen. Paavi on tuominnut häpeälliset teot ja pyytänyt niitä anteeksi.
Tärkeää on sisäistää, että katoliset papit eivät syyllisty pedofiliaan enempää kuin muut miesryhmät. Esimerkiksi isät, opettajat ja jopa protestanttiset pastorit syyllistyvät tutkimusten mukaan pedofiliaan katolisia pappeja useammin. Jostain syystä näistä ei julkisuudessa kuohuta.”
Toisinaan kuulee katolisista papeista, jotka ovat perustaneet perheen. Kuinka monta prosenttia papeista rikkoo selibaattilupauksensa?
Papit on hot, 25
“Ensimmäiseksi on mainittava ne katoliset papit, jotka ovat perustaneet perheen ilman selibaattilupauksensa rikkomista. Nimittäin itäisten riitusten kuten kreikkalaiskatolisen ja syyrialaiskatolisen tradition papit sekä anglikaanisuudesta tai luterilaisuudesta kääntyneet pastorit voivat olla katolisessa kirkossa naimisissa, jolloin heitä ei luonnollisesti selibaatti velvoita. Näiden lisäksi on kuitenkin tapauksia, Suomessakin, joissa pappi on jättänyt pappeuden mennäkseen naimisiin. Joissain tapauksissa pappi voi saada Vatikaanilta myönnytyksen, jolloin hän voi saada avioliitolleen kirkossa sakramentaalisen siunauksen. Toiset papit taas tyytyvät elämään erillään kirkon yhteydestä.
Lisäksi on tietysti pappeja, jotka ovat rikkoneet selibaattilupauksensa ilman perheen perustamista. Jos yksikin seksuaalinen hairahdus luetaan selibaattilupauksen rikkomiseksi, liikkunemme kymmenissä prosenteissa mutta silti vähemmistössä. Ongelma on tunnettu ja se on vaivannut kirkkoa kaikkina aikoina, mutta tärkein asia on jälleen se, että selibaatti ei aiheuta rikkomuksia sen enempää kuin yksiavioinen avioliitto aiheuttaa aviorikoksia. Polygamia ei poistaisi aviorikoksia, eikä selibaatin poistaminen muuttaisi ihmisluontoa. Kuten miljoonat papit, munkit, nunnat ja siveästi elävät naimattomat maallikot todistavat, on väliaikaisessa tai pysyvässä selibaatissa täysin mahdollista – ellei jopa tavallista helpompaa – elää normaalia ja onnellista elämää.”
Miten Suomen roomalaiskatoliset suhtautuvat paavinvaltaan? Eikö yhden ihmisen muuttuminen erehtymättömäksi Jumalan sijaiseksi virkaan vihittäessä ole sekä järjen että Raamatun ihmiskäsityksen vastainen?
Papatiti, 28
“Ensin muutama terminologinen selvennys. Kun puhutaan katolisista (adj.) ihmisistä, puhutaan katolilaisista (subst.), ja kun puhutaan tietyn maan katolilaisista, puhutaan mieluummin katolilaisista kyseisessä maassa (samoin kuin esim. Katolinen kirkko Suomessa, ei Suomen katolinen kirkko). “Roomalaiskatolinen” ymmärretään meillä latinalaiseksi riitukseksi erotuksena esim. maroniiteista tai kaldealaiskatolilaisista, jotka ovat kuitenkin saman paavin johtaman katolisen kirkon jäseniä. Paavinvallan sijasta puhuisin mieluummin yksinkertaisesti paaviudesta. Paavin asema perustuu Jeesuksen Pietarille antamaan lupaukseen ja tehtävään sekä kristittyjen ainaiseen uskoon ja käytäntöön.
Rivien välistä olen lukevinani, että oletat paavin erehtymättömyyden koskevan jollain tavalla paavin persoonaa tai ihmisluontoa. Tätä se ei suinkaan merkitse, paavi pysyy syntiin taipuvaisena “tavallisena” ihmisenä, joka yhä edelleen käy ripillä ja saattaa syyllistyä yhteen jos toiseenkin inhimilliseen erheeseen.
Vatikaanin I konsiilin vuonna 1870 määrittelemä dogmi paavin erehtymättömyydestä koskee vain lopullisia ja virallisia oppimääritelmiä uskon ja moraalin kysymyksistä. Kun siis paavi virkansa nojalla julistaa jonkin asian lopullisesti kaikkia kristittyjä sitovaksi, ei Jumala voi sallia tuon julistuksen olevan virheellinen. Näin ymmärrettynä sekä järki että Raamattu tukevat tätä oppia: onhan Jeesuksen, joka on Totuus ja Hyvä Paimen, pystyttävä suojelemaan kirkkonsa valheelta ja varjeltava laumansa myrkyllisiltä laitumilta.”
Kun ehkäisy on kielletty ja katolinen uskonto on kovin ehdoton asettamissaan säännöissä, niin miksi katolisten lapsiluku ei ole samanlainen kuin esim. lestadiolaisten, joiden katras saattaa olla jopa 16-päinen? Kuinka paljon Suomen katolisilla on lapsia?
Nainen, 34
“Katolinen kirkko kieltää keinotekoisen eli luonnonvastaisen ehkäisyn niin kuin koko juutalais-kristillinen traditio on aina tehnyt yksimielisesti 1930-luvulle saakka, jolloin anglikaanikirkko ja pian lähes koko protestanttinen kristikunta antoi hyväksyntänsä sille, mitä reformaattorit olivat vielä rinnastaneet murhaan.
Lestadiolaisuus on katolisesta näkökulmasta ilahduttava poikkeus. Keinotekoinen ehkäisy ei tosiaan perustu kristillisen uskon lähteisiin vaan Margaret Sangerin, Planned Parenthoodin perustajan (suom. vastine Väestöliitto) ja natsien yhteiseen ideologiaan, jonka mukaan vähemmän haluttuja yksilöitä tai rotuja saa ja pitääkin eliminoida.
Katolisuus kuitenkin sallii ns. luonnollisen perhesuunnittelun eli sellaiset syntyvyyden sääntelyn metodit, jotka eivät suoraan pyri sterilisoimaan aviollisen yhdynnän elämää antavaa aspektia vaan jättävät jokaisen aktin sellaiseksi, kuin se luonnostaan on. Käytännössä tämä tarkoittaa yhdynnästä pidättäytymistä naisen hedelmällisinä aikoina, ei vanhan kalenterirytmin vaan nykyaikaisten kondomejakin varmempien metodien avulla. Esimerkiksi vahvasti katolisessa Puolassa jokaisen avioparin on opeteltava luonnollisen perhesuunnittelun metodit, ja ne lienevät myös ahkerassa käytössä. Kirkko tosin kehottaa pysymään avoimena elämälle ja sääntelemään syntyvyyttä vain moraalisesti riittävistä syistä. Tiedän Suomessakin katolisia perheitä, erityisesti ns. neokatekumenaalisen tien piirissä, joissa on lähes tai yli kymmenen lasta.
Loppujen lopuksi perhesuunnitteluun ja syntyvyyden sääntelyyn liittyvät asiat ratkaistaan henkilökohtaisella tasolla (ja niistä vastataan pohjimmiltaan Jumalan edessä), eikä kirkko pysty käytännössä olemaan kurinpidollisesti kovin “ehdoton” asian suhteen, kun puhutaan tuhansien ja miljoonien laumoista.”
Katolisen kirkon transsubstantiaatio-oppi sanoo, että ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat OIKEASTI Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Eivät siis symbolisesti. Uskotko todella nieleväsi verta ja ihmislihaa? Eikö riittäisi, että kysesssä olisi symbolinen muistoateria?
Yök, 24
“Et ole ensimmäinen, jota tämä oppi ihmetyttää ja inhottaa. Kun Jeesus opetti hänen ruumiinsa olevan taivaasta syötäväksi tullut elävä leipä (Joh. 6:51), juutalaiset kyselivät toisiltaan: “Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” (Joh. 6:52) Jeesus ei kuitenkaan korjannut väärinkäsitystä (vrt. Matt. 16:5-12) vaan vahvisti oppinsa valalla: “Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma… niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.” (Joh. 6:53-57) Jopa jotkut Jeesuksen opetuslapset loukkaantuivat näistä sanoista: “Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista? … Monet Jeesuksen opetuslapset vetäytyivät tämän jälkeen joukosta eivätkä enää kulkeneet hänen mukanaan.” (Joh. 6:60, 68)
Jeesus ei juossut opetuslastensa perään eikä evankelista Johanneskaan puhunut mitään väärinymmärryksestä (vrt. Joh. 21:23). Jos symbolinen ateria ei riittänyt Jeesukselle, ei se riitä kirkollekaan. Riittäisikö avioparille pelkkä viikottainen hääyön muistotilaisuus sängyn äärellä? Jeesus antoi morsiamelleen kirkolle oman ruumiinsa (ks. Ef. 5:25-32) viimeisellä ehtoollisella sanoen: “Tämä on minun ruumiini.” Tätä hän käski toistuvasti viettämään hänen “muistokseen”, kreikaksi anamnesin (1. Kor. 11:24), joka tarkoittaa menneen tekemistä todellisesti läsnä olevaksi nykyisyydessä. Ehtoollinen on liiton merkki (1. Kor. 11:25) kuten pääsiäisateria juutalaisille tai avioakti avioparille. Se symboloi, vahvistaa ja uudistaa liiton.
Jeesuksen asetussanoihin vedoten kristityt kaikkina vuosisatoina, katolilaisten lisäksi myös ortodoksit ja luterilaiset ovat uskoneet Jeesuksen todellisen ruumiin ja veren olevan läsnä ehtoollisaineissa. Transsubstantiaatio-oppi on katolinen tomistiseen filosofiaan perustuva määritelmä tästä salaisuudesta. Opin mukaan leivän ja viinin substanssi eli olemus muuttuu Kristuksen ruumiiksi, vereksi, sieluksi ja jumaluudeksi, mutta aksidenssit eli ominaisuudet pysyvät muuttumattomina. Lisäksi on ymmärrettävä, että Kristuksen ruumis on ylösnoussut ja kirkastettu, ja juuri tämä tuhoutumaton ja yliluonnollinen ruumis on läsnä ehtoollisessa. Emme siis biologisesti niele ja tuhoa ravinnoksemme ihmislihaa ja -verta kuten kannibalismissa. Sen sijaan tulemme siksi, mitä syömme, Kristuksen mystiseksi ruumiiksi eli kirkoksi: ”Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:17).”
Katolinen kirkko ei hyväksy/suosittele avioeroa missään tilanteessa. Suositus voi olla hengenvaarallinen. Mitä pitäisi tehdä, jos puoliso juo ja hakkaa ja on selvää, ettei hän koskaan tule muutamaan tapojaan?
Onneksi lähdin, 33
“Katolisen kirkon opetus perustuu Jeesuksen yhtä ehdottomaan opetukseen (Mark. 10:2-12). Avioliitto on sakramentaalinen merkki Kristuksen ja kirkon ikuisesta ja purkamattomasta liitosta (ks. Ef. 5:25-32). Avioliiton sakramentti kutsuu avioparia rakastamaan toisiaan jumalallisella rakkaudella ja antaa myös tämän toteuttamiseen tarvittavan armon. Varsinkin meidän yhteiskunnassamme kuitenkin usein käy niin, että aviopuolisot eivät tiedä, mihin ryhtyvät eivätkä elä avioliiton korkean kutsun mukaan. Äärimmäisissä tapauksissa yhteiselämä voi käydä jopa vaaralliseksi, ja tällöin kirkko ei pelkästään salli vaan suosittelee muuttamaan erilleen. Asumusero on kuitenkin eri asia kuin avioero. Paavali neuvoo: “Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa.” (1. Kor. 7:10-11) Asumuserotilanteessa ensisijaisen tärkeää on rukous puolison puolesta. Koskaan ei ole lopullisen selvää, etteikö ihminen voisi muuttua. “Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.”
Miten katoliseksi kääntyneet otetaan vastaan katolisessa kirkossa? Pitääkö heidän yrittää jotenkin kovemmin kuin niiden, jotka ovat olleet syntymästään lähtien katolisia?
Nainen, 34
“Toivoisin, että heidät otetaan vastaan veljellisesti ja suuresti iloiten! Näin varmasti useimmiten onkin. Kuitenkin jokaisella on tietysti oma kokemuksensa, joka riippuu ajasta, paikasta, kohdatuista ihmisistä jne. Katolisuuteen kääntyminen eli kirkon yhteyteen ottaminen tapahtuu tavallisesti niin, että ensin valmistaudutaan ja saadaan opetusta noin vuoden verran, minkä jälkeen tunnustetaan katolinen usko ja saadaan tarvittavat sakramentit (ei-kristittyjen tapauksessa kaste, vahvistus ja eukaristia, kristittyjen tapauksessa rippi, vahvistus ja eukaristia). Usein on niin, että käännynnäiset haluavat “yrittää kovemmin” kuin ns. “kehtokatolilaiset”, kun he kerran ovat aikuisena päättäneet tehdä niinkin radikaalin ratkaisun. Ehkä jotkut myös tämän vuoksi odottavat heiltä enemmän, mutta kirkko kyllä asettaa kaikille jäsenilleen saman kutsun pyhyyteen. Vatikaanin II kirkolliskokous muotoili asian mm. näin: “Kaikkia kristittyjä, joiden turvana on näin monia ja rikkaita pelastusvälineitä. Herra kutsuu asemaan ja säätyyn katsomatta, kutakin omalla tiellänsä, pyrkimään siihen pyhyyden täydellisyyteen, jossa Isä itse on täydellinen.” (Lumen Gentium 11) Lisäksi konsiili kehotti katolisia kristittyjä ymmärtämään, että heidän erinomainen asemansa ei ole heidän omaa ansiotaan vaan Kristuksen armoa, ja että heillä on vakava velvollisuus vastata tähän armoon ajatuksin, sanoin ja teoin (LG 14).”
Millaiset suhteet tavallisella katolisella on juutalaiseen? Hävettääkö paavin toiminta toisessa maailmansodassa yhtään vai oliko paavi tuolloinkin erehtymätön?
Nainen, 32
“Tuntumani on, että “tavallinen” katolilainen suhtautuu juutalaiseen melko lailla samoin kuin muihinkin ihmisiin. Tosin minun on vaikea pienessä Suomessa puhua miljoonien “tavallisten” brasilialaisten, puolalaisten, filippiiniläisten, syyrialaisten tai ugandalaisten katolilaisten puolesta. Olen tavannut jossain määrin juutalaisvastaisia katolilaisia, jotka Raamattuun ja historiaan vedoten painottavat juutalaisten uppiniskaisuutta, vallankumouksellisuutta ja antikristillisyyttä. Olen myös tavannut katolilaisia, jotka tuntevat olevansa erityisen lähellä juutalaisia, Jumalan ensimmäistä valittua kansaa. Näin myös Vatikaanin II konsiili, jonka mukaan ei-kristityistä “on etusijalla se kansa, jolle on annettu liitot ja lupaukset ja josta Kristus lihan puolesta on syntynyt (vrt. Room. 9:4-5), kansa, joka valinnan mukaan on rakastettu isien tähden, sillä Jumala ei kadu armolahjojaan eikä kutsumistansa (vrt. Room. 11:28-29)” (LG 16).
Paavin erehtymättömyyttä käsittelin jo aiemman kysymyksen yhteydessä – se koskee vain uskoon ja moraaliin liittyviä oppimääritelmiä eikä henkilökohtaista toimintaa. Silti paavi Pius XII:n toiminta II maailmansodassa ei hävetä vaan on pikemminkin suuri ylpeyden aihe. Länsimaiset katolisvastaiset mielikuvat (jotka tällä kertaa saivat alkunsa pitkälti eräästä 1960-luvun fiktiivisestä näytelmästä) ovat jälleen peittäneet faktat näkyvistä. Paavi Pius XII vastusti natsismia ja rakasti juutalaisia jo ennen paaviuttaan, ja sodan aikana hän pelasti paavina enemmän juutalaisia (n. 700 000–900 000, mm. piilottamalla heitä Rooman luostareihin!) kuin kaikki Euroopassa juutalaisten vapauttamiseksi toimineet järjestöt yhteensä. Juutalaiset olivat ja ovat yhä tietoisia tästä – 1940–1950-luvuilla Piukselle sateli kiitoksia juutalaisilta johtajilta, poliitikoilta ja rabbeilta. Aiheesta on kirjoitettu useita hyviä kirjoja, erityisesti amerikanjuutalaisen rabbin David Dalinin kirjat The Myth of Hitler’s Pope – How Pope Pius XII Rescued Jews from the Nazis ja The Pius War – Responses to the Critics of Pius XII. Jotkut juutalaiset ovatkin tukeneet ajatusta lisänimen “Vanhurskas” myöntämisestä Piukselle, ja monien katolilaisten toive on saada Pius XII lisätyksi kanonisoitujen, pyhien paavien joukkoon.”
Kuka Emil Anton?
Emil Anton, 22, opiskelee Helsingin yliopistossa katoliseksi uskonnonopettajaksi ja pitää katolista blogia. Hän asuu Vantaalla ja on Pyhän Henrikin katolisen seurakunnan jäsen.
Ensi kerralla: Kysy suomenvenäläiseltä
Onko sinulla jotain kysyttävää suomenvenäläiseltä? Vasenkätisiltä? Saamelaisilta? Suomenruotsalaisilta? Lesboilta? Kysy meiltä, me kysymme asiantuntijalta. Kirjoita oma perusteltu kysymyksesi osoitteessa http://www.city.fi/q339/
