Saatanan tekopyhät

Maailmanpalo kytee Irakissa, mutta suurin saatana suomalaisen median mielestä ei ole George W. Bush tai Saddam Hussein, vaan 27-vuotias marginaalilajin ammattilainen Kaisa Varis. Variksesta tuli pahan symboli, koska hän jäi kiinni vilpistä, joka tuskin on uusi tai käyttämätön useille muillekaan huippuhiihtäjille.

Mielestämme on ymmärrettävää, mutta naiivia, että hiihdon valtionapu lyödään jäihin. Huippupopulistista sen sijaan on, että maan suurin iltapäivälehti osoittaa voimaansa lopettamalla hiihdosta raportoimisen kokonaan. Tämä on ymmärrettävä niin, että alan asiantuntijat, urheilutoimittajat, todella uskovat puhtaan kansainvälisen huippu-urheilun olemassaoloon. Meidän mielestämme koko puhtaan urheilun käsite on absurdi. Huippu-urheilu on viihdebisnestä, ei mikään yhteisesti hyväksytty nuorison kasvatusmalli. Reaktioiden tulisi olla sen mukaisia.

Ontointa on, että Suomen Hiihtoliitto kääntää selkänsä hiihtäjälle, vaikka liitto ohjelmassaan ilmoittaa tehtäväkseen urheilijan uran ja tulevaisuuden kokonaisvaltaisen tukemisen. Vain myötämäessäkö?

Olemme syvästi huolissamme asian ympärillä vellovasta suhteellisuudentajuttomuudesta ja Kaisa Variksen jaksamisesta. On munatonta, tekopyhää ja epäinhimillistä Hiihtoliitolta, entisiltä huippu-urheilijoilta ja medialta olla osoittamatta Varikselle minkäänlaista tukea.

Mutta älä itke, Kaisa. Vaikka se onkin klisee, ei se tarkoita, ettei se olisi totta: ei elämä tähän lopu.

3 kommenttia

paskamaha

14.3.2003 13:54

nojoo, suhteellisuudentaju on jossain määrin hukassa, mutta en kyllä näe että tässä kuitenkaan liiemmälti pitäisi kaisa variksen taakse asettua..Kyllä pitää nimittäin jonkin tason IDIOOTTI olla, että heti ensimmäisessä kunnon näytönpaikassa Lahden kisojen jälkeen menee käryämään.Siinä muutaman henkilön toilailut lyö doping leimaa koko suomen urheilulle.Eipä se omaa napaa juuri kaivele, mutta veikkaan, että urheiluväkeä vituttaa.Tukien lopetus ja muu julkinen dissaus on ehkä naiivia, mutta se on myös ainoa keino osoittaa että kaikki eivät ole samassa "doping-kelkassa".
Jollain tapaa säälittävää on myös narista, että kyllä ne muutkin käyttää jos vain suomalaiset jäävät kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hiihtäjä

15.3.2003 20:29

näin on

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pertti Mäkimaa

24.3.2003 09:53

Suomalaisen hiihdon ainut ongelma on, että laboratoriotyö sekä sisäpiirintieto testien kehityksestä on paljon huonommalla tasolla kuin esimerkiksi rakkailla naapureillamme Norjalaisilla. Jos Norjan hiihtopomot saataisiin pois "doping taistelun" sisäpiiristä saattaisi mitalijuhlat joko jäädä tai muuttua samanlaiseksi juhlinnaksi kuin Suomalaisilla viime vuosina...

Kyllä kun Myllyläkin hiihti, keinoilla millä hyvänsä, ja voitti kaikki muut - olin onnellinen. Kuka missään maassa todella välittää keinoista kunhan ei vaan jää kiinni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi