Sähköpotkulautailijoita koulutetaan paremmiksi kansalaisiksi – porkkanana ilmaiset matkat

Nopeasti rikkoutuvat laudat tekevät sähköpotkulautabisneksestä haastavaa.

Voin liikennekoulussa luolamieskin oppii ajamaan sähköpotkulautaa.
Voin liikennekoulussa luolamieskin oppii ajamaan sähköpotkulautaa.

Sähköpotkulaudat ovat tulleet nopeasti näkyväksi osaksi Helsingin kaupunkikuvaa. Ne myös jakavat mielipiteitä. Osa ihmisistä näkee ne kehityksen merkkinä, kun toiset turhana haittateknologiana, joka pilaa kaupunkiliikenteen.

Suurin kritiikki sähköpotkulautoja kohtaan liittyy niiden huolimattomaan käyttöön. Poikittain keskelle tietä jätetyt laudat ovat yleinen näky ja niillä ajetaan usein liikennesääntöjen vastaisesti. Suurimman turvallisuusriskin ne aiheuttavat käyttäjälle itselleen, varsinkin jos ei ole tottunut moottoriavusteiseen liikkumiseen kaupungin vilkkaimmilla kaduilla.

Hesari kertoi alkukesästä, kuinka sähköpotkulaudoilla loukkaantuneita leikataan viikottain Töölössä ja vammat kohdistuvat useimmiten päähän. Alle parissa kuukaudessa Töölössä oli alettu puhua uudesta potilasryhmästä ja tukkimiehen kirjanpitoon oli merkattu jo kolmisenkymmentä onnettomuutta. Ylilääkärin mukaan kyse on vain jäävuoren huipusta sähköpotkulautojen aiheuttamien kolareiden suhteen, sillä Töölöön tuodaan vain leikkausta tarvitsevat potilaat.

Näkövammaiset on erityisryhmä, joka on joutunut ottamaan kantaa sähköpotkulautoihin. Keskelle tietä pysäköidystä laudasta on eniten haittaa juuri näkövammaiselle, joten Suomen Näkövammaisten liitto tarttui aiheeseen kehittämällä sähköpotkulautojen käyttäjille kolmen kohdan säännöt liikenteeseen: 1. Muista tilannenopeus ja kulkuväylät 2. Pysäköi oikein 3. Käytä soittokelloa.

Helsingissäkin operoiva, punaisista laudoistaan tuttu VOI Technology haluaa omalta osaltaan edistää sähköpotkulautojen turvallisuutta ja tekee hauskan kampanjan keinoin. Voi on kehittänyt digitaalisen liikennekoulun sähköpotkulaudalla ajamiseen. Digitaalisessa liikennekoulussa oppilaat pääsevät Voila-nimisen jumalataropettajan oppiin ja testattavaksi.

Testissä voi kokeilla tunteeko sähköpotkulautailuun liittyvät liikennesäännöt ja jos testi sujuu hyvin, palkitaan käyttäjä Voi-krediiteillä, joita voi käyttää ilmaisiin matkoihin.

“Skuuttien suosion kasvaessa haluamme yrityksenä ottaa vastuuta sähköpotkulautojen turvallisesta käytöstä ja muistuttaa ajajia liikennesäännöistä. Sähköpotkulaudat ovat oikein käytettyinä aivan yhtä turvallisia kuin muutkin liikennevälineet niin ajajille kuin muille liikenteessä liikkuville”, Voin markkinointipäällikkö Mathias Soini sanoo.

”Valtaosa ajoista sujuu mainiosti, vaikka viime aikoina on ollut paljon puhetta sähköpotkulautoihin liittyvistä onnettomuuksista. Ne tulisi kuitenkin suhteuttaa käyttömääriin ja verrata lukuja muihin liikennemuotoihin”, Soini puolustaa edustamaansa liikennemuotoa.

”Esimerkiksi Ruotsissa tekemämme laskelman mukaan Voi-sähköpotkulaudan käyttäjien onnettomuussuhde on 0,0065 %. Tämäkin on kuitenkin liikaa, ja teemme aktiivisesti töitä luvun kääntämiseksi laskuun.”

Kovaa kilpailua

Helsingissä sähköpotkulautoja tarjoaa neljä yritystä, Tier, VOI, Hoop ja Lime. Jokaisella on oma sovelluksensa ja hieman toisistaan poikkeavat käyttöehdot. Laskutus perustuu minuutti- ja kilometrihintoihin sekä aloitus- tai pysäköintimaksuun. Sähköpotkulautoja löytyy myös muista Suomen suurimmista kaupungeista.

Edullisimmat kilometrihinnat ovat kotimaisella Hoopilla, joka palkitsee myös alennuksella oikeaan paikkaan pysäköinnistä. Hoop kutsuu itseään “ekologisemmaksi, turvallisemmaksi ja edullisemmaksi” vaihtoehdoksi.

Ekologisuutensa perusteena Hoop käyttää sitä, että heidän laudat ovat kokonaisuudessaan kierrätettäviä eli ne voidaan sulattaa uusiokäyttöä varten ja sitä, että laudoissa on irrotettavat akut, jotka voidaan vaihtaa.

Sähköpotkulaudat ovat nousseet hetkessä puheenaiheeksi, sillä firmoja on ilmaantunut isoihin kaupunkeihin ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja valtavasti vain parissa vuodessa.

Pelkän tarjonnan laajuuden perusteella kyseessä näyttäisi olevan tuottoisa bisnes, mutta ensihavainto saattaa hyvinkin olla huijausta. Quartz-lehti on selvittänyt sähköpotkulautoja operoivien yritysten kannattavuutta ja luvut eivät näytä lupaavalta tulevaisuuden kannalta.

Louisvillestä Kentuckystä kerätyn datan perusteella yksittäisen laudan käyttöikä on varsin vaatimaton, van 28,8 päivää. Kun ottaa huomioon matkojen kustannukset, käyttötiheyden ja laitteen vaatimattoman käyttöiän, Quartz päätyy toteamaan, ettei matematiikka toimi bisnestä pyörittävän yrityksen kannalta. Laskelman mukaan reilu 500 dollaria kustantanut sähköpotkulauta ehtii tuottamaan käyttöikänsä aikana  vain 67 dollaria, kun otetaan huomioon kaikki järjestelmään liittyvät kulut.

Ruotsalaistaustainen Voi kertoi MarMaille arvelevansa pääsevän plussalle lähivuosina. Valmistajat ovat myös myöntäneet, että ensimmäiset markkinoille tuodut lautamallit eivät ole tarkoitettu vuokrauskäyttöön ja sen vuoksi niiden käyttöikä on jäänyt lyhyeksi.

1 kommentti

Lautailia

9.9.2019 15:13

Omasta mielestä hyvä lisä kaupunkipyörien ohelle. Tulee kumpiakin käytettyä melko aktiivisesti ja taksin käyttö taas vähentyny aika reippaasti

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi