Se paras ilo

Kolumni

Jokainen meistä muistaa kouluaikoina luokassa vallinneen tiukan hierarkian viileiden tyyppien ja nörttien välillä. Jako meni aika tarkkaan kellokäyrän mukaan, niin että tavisten massasta erottuivat sekä eturivin MAOLin skaboihin pänttäävät grafiikkalaskinhikipingot sekä tyttöjen suosimat takapulpettien suunsoittajat. Kiitettäviä kokeista kiskovien poikkihuilistien rääkkäys oli suoranainen kansanhuvi, ja koulumenestys olikin kääntäen verrannollinen sosiaaliseen asemaan luokassa. Tiedän tapauksia, jotka tekivät tahallaan virheitä kokeissa, etteivät olisi joutuneet silmätikuiksi liian hyvän spettarin takia.

Arvosanoilla on kuitenkin kiusallinen tapa korreloida sekä älykkyyden että loppuelämän menestyksen kanssa. Entisten peruskoulun sanavalmiiden alfa-urosten nykyisin useimmiten käyttämä lause onkin “Millä lisukkeilla haluaisitte hampurilaisaterianne?”, kun pää vessanpytyssä välitunnit viettänyt tietokonenörtti kurvaa työsuhde-Audilla kohti Keilaniemeä iloisesti vihellellen. Monelle kouluaikojen sosiaaliselle sylkykupille luokkakokous onkin kauan odotettu tilaisuus päästä kostamaan yhdeksän vuoden kiirastuli vanhoille kiusanhengille pörssiyhtiön kohokuvioitu käyntikortti sekä helmikuinen golfkenttärusketus aseinaan. Nörtit perivät maan ja paha saa palkkansa.

Koin muutama päivä sitten sielua hivelevän Schadenfreuden sävyttämän päätepisteen teini-ikäni suurimmalle traumalle katsellessani SubTV:n Pelastajaa, jossa poliisimestari Sisun poskilla varustettu Jason Priestley esittää tarinan antagonistia, Jack Harperia. Beverly Hills 90210:n hymypoika Brandon oli täydellisine hiuksineen ja moitteetomasti istuvine 501:neen vastuussa suurimmasta osasta nuoruuteni itsetunto-ongelmista. Kaiken lisäksi sillä oli vielä otsaa sutia unelmieni naista, Kellyä. Nykyisin Priestley on oikeuden määräämällä katkolla oleva kuusi housunkokoa lihonnut ja (autonrattiin) sammunut teinitähti, jonka elokuvat menevät suoraan videolevitykseen. Vahingonilo onkin aidointa iloa, sillä siihen ei sisälly tippaakaan kateutta.

Kirjoittaja on etelähelsinkiläinen vapaa kirjoittaja

7 kommenttia

-m23-

20.1.2007 11:58

Ei pidä yleistää.. itse olin se takapenkin suunsoittaja, en ollu 4:n oppilas mut en tosiaankaan 10:n oppilaskaan. Tykkäsin välillä vähä tapellakkin...

Nykyään on oma yritys ja ihan hyvin pyyhkii ja tulevaisuuden näkymät vielä paremmat ;)

että sillee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Puurtaja

22.1.2007 19:08

Voi Tuomas, Tuomas.

Huomaa ettei sinulla ole oikeaa kosketuspintaa pörssiyhtiöiden johtoportaan golfrusketuksella brassaileviin työsuhdeaudisteihin. He eivät todellakaan ole niitä yhdeksänpilkkujotain keskiarvon hikipinkonörttejä. Yllättävän moni heistä on niitä peruskoulun takapenkin alfauroksia.

Jos olit koulussa kiltti ylitunnollinen puurtaja olet töissäkin kiltti ylitunnollinen puurtaja joka aina asettaa työn huvien ja työnantajan tarpeet omien tarpeiden edelle.

Joskus se takapenkin alfauros ajautuu - vanhempien painostuksesta - lukion läpi hankenille tai tekniseen korkeakouluun. Opiskelut menevät vähän niin ja näin mutta opiskelijaelämä on sitäkin railakkaampaa.

Kun hän valmistuu niin hän ei osaa oikeastaan yhtään mitään duunin tekemisen kannalta hyödyllistä mutta hänellä onkin jotain paljon tärkeämpää jota ilman puurtaja saa puurtaa hamaan sydänkohtaukseen saakka. Hänellä on valmis sosiaalinen verkosto ja tiiviit yhteydet kaltaisiinsa.

Bailukone osaa vaistomaisesti kaveerata duunissakin coolien ihmisten kanssa, seurustella korkeimpien pomojen kanssa ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Siksi heidän uransa on yleensä rakettimaisen jyrkkiä. Viidessä - kymmenessä vuodessa titteli on "strategiajohtaja" tai "vice precident, marketing".

Työnantajansa toimialasta he eivät tiedä yhtään mitään mutta ei heidän tarvitsekaan koska heillä on alaisinaan komppaniallinen niitä etupenkin kilttejä ylitunnollisia puurtajapoikia ja -tyttöjä jotka pyyteettömästi paikkaavat pomonsa mokia saneerausirtisanomiseensa asti. Siinä vaiheessa bailupomo on jo hyppinyt sosiaalisen verkostonsa varassa kauas kohti aurinkoista taivaanrantaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ilkkarabies

22.1.2007 22:22

Joopa, pitäähän kolumnistin vähän kärjistää, että saisi asiansa mielenkiintoisemmaksi.

Suoranainen tosiasioiden vääristely ja ihmisten moniongelmista riemun repiminen kertookin jo vähän toista ilakoijasta itsestään.

Et ole Kusti kolumnistina kehittynyt edelleenkään. Samoja vanhoja kliseitä, sama vanha lattea tyyli.

Osa "takapulpetin suunsoittajista" kuitenkin pärjää opinnoissaan kohtalaisesti ja saattaa hyvinkin löytää alan joka kiinnostaa sekä mihin he voivat hyvinkin päästä.
Osa on asennevammaisia häirikköjä, joista ei tule kuin harmia vanhemmiten.
Suurin osa oppilaista on minun kokemuksieni mukaan niitä, joilla on omat vahvuutensa ja joitain kouluaineita, missä he ovat erityisen hyviä, siksi kun ottavat selvää niistä asioista muutenkin.
Toki löytyy myös henkilöitä, joille se "vaan 9 ½" missä tahansa kokeessa on suorastaan murskaava kokemus.
Miten heille sitten vanhemmiten käy, onkin hieman vaikeampi päätellä etukäteen, koska elämä nyt on hieman arvaamatonta ja niin ne on ihmisetkin etenkin aikuistuessaan (joillain myös tämä ikuisuusprojektina).

Tuo kolumnisi oli juurikin yliyksinkertaistava ja mitäänsanomaton jaadaus, josta näkyy läpi että sinulta, Kusti, on edelleenkin aiheet lopussa ja pakko vaan puoliväkisin räpeltää jotain.

Yritä edes tai vaihda alaa,
-Ilkka

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Psykolofi

28.1.2007 23:54

"Kirjoittaja on etelähelsinkiläinen vapaa kirjoittaja"

Sitä vapautta voisi vähän sitten rajoittaa. Vai oliko tekstissä joku pointti? Oliko, kertokaa jos olikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AndrewB

8.2.2007 01:53

Voi Puurtaja,
sä oot taas palkattomissa ylitöissä ollessasi alkanut kuvitella itsestäsi liikoja. Jos oikeasti omistaa aivot, niin se antaa aika paljon perspektiiviä.

Tuomas: vaikkei tämänvikkoinen terävintä kärkeä ollutkaan, niin mä saan sun kolumneista aina hyvät naurut - et kai sä niitä muuhun ole tarkoittanutkaan? Tai ihan sama, kunhan pidät linjasi. Cheers.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Garnierfani

10.2.2007 22:59

Kuka toiha o lehden suosikki mokani?? siis en tajua oikeesti :D ihkuu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Cabowabo

5.8.2007 14:10

Unohdit täysin kaikki sylkykupit, jotka eivät koskaan menesty. Toisekseen menestys on vaikeasti mitattava suure ja sidoinnainen yhteiskunnassa vallitseviin arvokäsityksiin. Jonkun menestys voi olla muuttaa piirun verran jotain ajattelutapaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi