SoBig kusipää

Kun SoBig-viruksen kuudes, eli F-versio iski 21. elokuuta, Cityn toimituksen city@city.fi -sähköpostiosoitteeseen tulvi vuorokauden aikana yli 3500 meiliä, City.fi-verkkopalvelumme sähköpostijärjestelmä kaatui ja pian operaattorimme kertoi kanavoivansa yli 300 000 viruspostia vuorokaudessa.

Vaikka emme sen tärkeämpää asiaa teekään kuin lehteä ja verkkopalvelua, helvetti oli irti täälläkin, kun sähköpostit eivät kulkeneet ja postilaatikot täyttyivät virusmeilistä.

SoBig-koodareiden motiivi on jo viruksen ensiversiosta lähtien ollut se vaarallisin: raha. Jos hätiin kutsuttu F-Secure olisi epäonnistunut tehtävässään, lukematon joukko koneita olisi vallattu roskapostipalvelimiksi. Näiden koneiden yhteystiedoista sekalaiset Viagra- ja kasvuhormonihuijarit ovat valmiit maksamaan viruskoodareille hunajaa.

F-Securen virustutkimusyksikön pomolla Mikko Hyppösellä ei ole lohdunsanoja, vaikka suurkatastrofilta vältyttiin. Seitsemännen version, SoBig.G:n hyökkäys on ajan kysymys. Hyppösen mukaan nykymuotoinen sähköpostijärjestelmä alkaa olla tiensä päässä. Klup.

Kovasti toivoisi, että Hyppönen puhuu ainoastaan F-Securen osakekurssin puolesta.

P.S. Ken tai mikä, missä ja miksi, on kaupungin paras? City marssittaa seuraavassa numerossa esiin 50 kaupungin parasta asiaa, ihmistä ja ilmiötä. Toimi scoutinamme ja toimi nopeasti. Vielä ehdit saada oman ehdotuksesi läpi, kun nakkaat sen osoitteeseen pete.suhonen@city.fi

5 kommenttia

jassooo

15.9.2003 15:53

F-Securen bisnes on nurinkurinen, mitä enemmän sähkömatoja, sitä enemmän bisnestä. Hyppönen maalailee uhkakuvia markkinointimielessä, tottakai.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

knA

15.9.2003 17:31

Mutta kyllä tommoset virukset ottaa päähän aika kympillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

e-postipulla

17.9.2003 15:11

Jassoolle: Enpa usko etta F-secure maalailee uhkakuvia vain huvinvuoksi tai rahan perassa. Nakeehansen jo naiden tietokonevirusten maarastakin etta niita on varmasti tulossa lisaa. It's a jungle out there ja siella on aika monta avutonta norttia jotka ei muuten paase valloittamaan maailmaa niin etta hairitsevat tavallisten kayttajien elamaa. Saisivat kasvattaa vahan vastuuta naa viruksen kehittelijat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turvenuija

18.9.2003 16:02

Hyppönen ei maalaa piruja seinälle, se tietää mitä puhuu ja on sitten kuuntelijan vika jos vaan nauraa hohottaa vaikuttimia epäillen ja systeemit menee paskaksi.

Miksi ihmeessä aina takerrutaan markkinointiepäilyihin?! Ilman F-Securea menisi idiootti-virustentekijöillä paljon paremmin ja meillä päin helvettiä - minä luotan F-Secureen ja hyvä että kauppa käy. Se on käyttäjänkin etu sillä mitä enemmän fyffeä firmaan tulee sitä enemmän on kehitykseen rahaa. Siilasmaa on sitä paitsi pop!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JossuNNN

19.9.2003 10:30

no eipä siihen tarvittu hyppöstä tai ketään muuta että tajusin jo ihan omilla pikkupikkuaivoillani sobig-päivänä että sähköposti ei voi enää kauaa toimia... kuka uskaltaa enää lähettää mitään henkilökohtaista, saati sitten bisnessalaisuutta mailitse yhtään minnekkään kun riskeistä ei tiedä.

lähetät viestin tänään (turvallisesti), kolmen kuukauden päästä löydät saman mailin seikkailemasta jostain päin maailmaa ja kuka tahansa voi lukea sun sekselämästä tai rakkaushuolista...

ja muuten näin on käynyt eräälle kanssasisarelle jonka vuodatus eksyi mun cityn sähköpostiin... täysin tuntematon tyyppi, täysin tuntemattomista ihmisistä puhui mailissaan, mutta sääliksi kävi :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi