Suomalaiskuvaajan legokuvat kylvävät kauhua maailmalla

Juhamatti Vahdersalo kuvaa legoukkeleita silpojina ja sarjamurhaajina.

Painajaismaisia, murhanhimoisia, psykoottisia. Nämä ovat sanoja, joilla ei äkkiseltään ajattelisi kuvailtavan lasten legoista tehtyjä valokuvia.

Paitsi tietenkin, jos legot ovat niissä tappo- ja silpomishommissa.

Kyseessä on oriveteläisen Juhamatti Vahdersalon kuvasarja, jossa hän esittää legohahmot psykopaatteina ja paloittelumurhaajina.

"Taustalla ei ole mitään hirveän spektaakkelinomaista", Vahdersalo kertoo kuvasarjan synnystä puhelimitse.

"Valokuvaajien Facebook-ryhmässä laitettiin liikkeelle legohaaste, ja keksin ottaa siihen vähän erilaista twistiä."

Tässä maailmassa ei ole kovin montaa lasta, joka ei olisi legoilla leikkinyt. Kenties juuri siksi noiden tuttujen hahmojen näkeminen väkivaltaisessa ja verisessä ympäristössä herättää niin paljon tunteita.

Legohahmojen valokuvaaminen sinänsä ei ole mikään uusi juttu. Inspiraationa haasteelle toimi Tähtien Sota -legokuvista tuttu Vesa Lehtimäki, joka on avustanut Lego-elokuvan teossa. Mielenkiintoista Vahdersalon kuvissa onkin synkkä, makaaberi miljöö, johon lapsuudesta tutut, iloa pursuilevat ukkelit on aseteltu. 

"Genrehän on jo muuten aika käytetty. Batmanit ja Star Warsit on jo legoilla tehty", Vahdersalo sanoo. 

Niin syntyivät kauhulegokuvat. Teema on kuvaajalle mieluisa, sillä kauhuelokuvat ja -tarinat ovat lähellä sydäntä. Vahdersalon nekin valokuvat, jotka eivät esitä sarjamurhaaja-legoja, ovat tunnelmaltaan melko synkkiä.

Makaaberit legot on huomattu maailmallakin. Niistä ovat kirjoittaneet muun muassa Vox, Blumhouse ja AV Club.

"Ilmeisesti kuvieni kanssa samaan aikaan ilmestyi tutkimus, jossa puhuttiin legojen kehittymisestä väkivaltaisempaan suuntaan. Sekin on varmasti osaltaan herättänyt mielenkiintoa", Vahdersalo pohtii.

Kohta kaikki legot on tapettu. Mitä seuraavaksi?

"Täytyy varmaan tehdä lisää."

Lisää Juhamatti Vahdersalon kuvia löytyy Flickr-tililtä ja Facebookista

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi