Suomen ensimmäisen Pizzamestarin haku on käynnissä

Nyt etsitään Suomen parasta pizza-alan ammattilaista. Pizzamestari kruunataan maaliskuussa 2017.

Kuva: olhaafanasieva / Fotolia

Suomen ensimmäinen pizzeria, Ravintola Giovanni, avattiin Haminaan vuonna 1961. Pizzaa rakastava kansamme on joutunut odottamaan 55 vuotta, kunnes haku Suomen ensimmäiseksi pizzamestariksi on saatu käyntiin. Pitkään odotettu tapahtuma on vihdoin täällä. 

Suomen ensimmäinen Pizzamestari on ruoan ammattilainen, jolle laadukas pizza on intohimo. Kilpailu on suunnattu ammattikokeille, ja voittaja saa Pizzamestari 2017 -tittelin ja opintomatkan Italiaan, jossa mestari saa paikallisten huippukokkien koulutusta. Kisan järjestää Food Camp Finland pääyhteistyökumppani Arlan kanssa. 

Kilpailun tuomaristossa nähdään muun muassa huippuravintola Olosta tunnettu mestarikokki Pekka Terävä, joka haluaa nostaa sekä pizzan että suomalaisten keittiömestareiden arvostusta.

”Myös pizza voi olla laadukasta, pieteetillä tehtyä ruokaa. Tiedän, että Suomessa on paljon upeaa pizzaosaamista. Pizzamestari 2017 -kilpailulla pyrimme tavoittamaan innovatiivisimmat ja rautaisimmat ammattilaiset, jotka nostavat jo 55 vuotta Suomessa olleen pizzan arvoonsa”, Terävä sanoo.

Kilpailuun osallistutaan omalla pizzareseptillä ja -kuvalla, ja haku on käynnissä 10. joulukuuta saakka. Kahdeksan parasta valitaan semifinaaliin, ja semifinalisteista neljä parasta finaaliin. Pizzamestari 2017 -finaali järjestetään Fastfood & Café & Ravintola -ammattilaistapahtumassa maaliskuussa 2017. Finalistit tuovat mukanaan itsetehdyn pohjan ja valmistavat pizzan valmiiksi Messukeskuksen lavalla yleisön edessä.

Onnea kisaan!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi