Hyvästi, rakas isänmaa. Oli hauska tuntea, mutta nyt joudun ampumaan niskaasi armolaukauksen. Vuosi 2010 tullaan muistamaan suomalaisuuden anus horriblisina, jolloin kriittinen piste vihdoin ylitettiin.
Ensin tulivat työtätekevien maahanmuuttajien laumat. Sitten tulivat islantilaisten tuhkapilvien laumat, sitten tulivat lakkoilevat työntekijöiden laumat ja lopulta rahattomien kreikkalaisten laumat.
Kaikki nämä asiat näkyvät kiistattomasti tilastoista, jotka julkaistaan ensi vuonna. Sitä paitsi olen varsin varma, että jossain vaiheessa kevättä itärajan yli tuli susilauma, mutta pelkurimediamme ei uskaltanut kertoa siitä kansalle.
Ja kenen niskoille kaikki kaatuu? Suomalaisen miehen. Hän maksaa kaiken, hän kärsii kaiken, eikä hänellä ei enää turvapaikkaa. Jos nainen hakkaa, hätäkeskus ei usko. Jos saa vähän vaalitukia maakunnan bisnesvaikuttajilta, media meinaa uskoa. Jos flirttailee, on uskomaton sika.
Miksei kukaan koskaan syyllistä naisia? Nainen voi vaikka väärinkäyttää salaisia dokumentteja ja päästä pälkähästä kuin sika veräjästä, kun taas miehelle uuniperunan syöminenkin on synti.
Mitä pahaa me ei-köyhät miehet olemme teille tehneet? Ilman suomalaista miestä ei olisi tullut 1980-luvun nousukautta. Ilman suomalaista miestä tuhansien järvien rannoilta puuttuisi tuhansia kesämökkejä. Ilman suomalaista miestä ei olisi voitettu jatkosotaa.
Naisen eurosta puhutaan paheksuvaan sävyyn. Mutta jos se pitää paikkansa, niin silloinhan miehet maksavat enemmän veroja ja pitävät siten kansantalouden pyörät pyörimässä. Vuonna 2010 naiset keskittyvät uusiin kampauksiin ja zumbatunteihin. Ettekö te ymmärrä, ettei kiharoilla ja pakaroilla myydä paperikoneita Etelä-Amerikkaan?
Itse olen tietenkin vankkumaton tasa-arvon puolestapuhuja. En vain käsitä ajatusta kapeasti, kuten naisfanaatikot. Hyvä esimerkki tasa-arvosta on se, että kun vihreät päättävät hallituksessa tukea ydinvoimaa, niin päätöstä puolustetaan kaikilla areenoilla tasapuolisesti yhteisrintamassa.
Ai että vihreät eivät tehneet niin? Kas kas, ja niin kun he tykkäävät esittää itsensä tasa-arvon airueina. Eipä se ole mikään ihme – kautta aikain on ollut helppoa sanoa yhtä ja tehdä toista.
