Suomisurffarit pääsivät kisaamaan syksyn odottelun jälkeen

Viikonloppuna Porissa kruunattiin härmäsurffin kuninkaalliset.

Suomalaisen surffarin elämä on haasteellista. Hyvät kelit ovat vähissä ja jos aaltoja löytyy, on todennäköisesti myös helvetin kylmä.

Surf Suomi Facebook-ryhmässä on koko syksyn spekuloitu, milloin jokavuotiset Surf SM-skabat päästään vetämään läpi. Syksyyn mahtuu muutama väärä hälytys, mutta lauantaina tuulet olivat suotuisia Porin suunnalla ja kourallinen härmäsurffareita suuntasi paikan päälle kisaamaan.

Kisaan otti osaa seitsemän miestä ja kolme naista. Miehissä ykköseksi kiilasi pisimmillä aalloilla ja parhailla käännöksillä Juha Sila ennen Tuomas Stenforsia. Naisten kisan voittajaksi kruunattiin Heini Hakulinen. Useamman tunnin vedessä sinnitellyt Hakulinen nappasi myös surffifirma Asenteen erikoispalkinnon, uuden laudan tilauksen Balilta.

Heini Hakulinen voitti naisten sarjan. Saunalle oli luonnollisesti surffareiden joukossa kysyntää.
Heini Hakulinen voitti naisten sarjan. Saunalle oli luonnollisesti surffareiden joukossa kysyntää.

Vaikka surffareiden joukko on pieni, riittää touhulle sponsoreita. Tällä kertaa oman kortensa kekoon kantoivat Asenteen lisäksi, Reef, Volcom, Surffikauppa.com, Rip Curl, WHT Moment, Makia, Electric, Vans, DaKine, Billabong ja Aerial. Jos sponsseja on enemmän kuin kilpailijoita, riittää kotiiinviemisiä varmasti muillekin kuin kärkisijoille yltäneille.

3 kommenttia

MAgrippa

12.11.2012 19:22

Rip Curlin pitäisi tehdä tästä mainosvideo!
Mutta eikö meillä ole tuon kummempia tuulia?
Luulisi Yyterissä tuulevan joskus paremminkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joopase

16.11.2012 10:40

Tuulia voi olla, mutta se ei automaattisesti tarkoita aaltoja

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mc_chaanssi

16.11.2012 11:39

Ihan pelleilyä koko touhu. Jätkät venaa pari kuukautta jotain polvenkorkusta aaltoa ja sittenkin on ihan vitun kylmä! Halvemmalla ja helpommalla pääsee suorilla lennoilla Atlantin rannoille, bonuksena laatu ja määrä 100x.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi