Täältä tulee pilluralli!

Kotka Gamesin Swing Game saa jatkoa kylärallista.

Peliala on maailman nopeiten kasvava viihdebisnes. Sen tiesivät myös elokuvantekijät Pasi Riiali ja Mikko Peltonen. Tehdessään dokumenttielokuvaa digitaalisesta peliteollisuudesta, miehille tuli ajatus perustaa oma pelifirma, jonka nimeksi tuli miesten kotikaupungin mukaan nimetty Kotka Games. Dokumentti kertoo pelimaailmasta, mutta myös Kotka Gamesin oman onnistumistarinan.

 

Peliala oli Riialille ja Peltoselle tuntematon, mutta he tiesivät mistä aloittaa ja näin alkoi rattaat pyörimään. Kotka Gamesiin otettiin kolmas mies, dokumentin äänimies Samuli Suikkanen, joka tiesi peleistä. Kolmikko otti mentorikseen Peter Vesterbackan, joka on yksi Angry Birdsin avaintekijöistä.

Swing Game-mobiilipeli oli Kotka Gamesin ensimmäinen peli, joka julkaistiin 2012, ja siinä on ideana hypätä keinusta. Yksinkertaista kyllä, mutta suuri osa menestyksekkäistä mobiilipeleistä on pohjimmiltaan yksinkertaisia.

Pasi Riialilla oli pitkään mielessään toinenkin peli-idea nimeltään Pilluralli. Pelin idea syntyi Pasin muistellessa nuoruusvuosiaan, jolloin hän sai ensimmäisen ajokorttinsa ja kruisaili pitkin kaupunkia karvanopat heiluen. Ajeluun tietenkin liittyi kova musiikinsoitto ja naisten bongaaminen. Tätä yleisesti kutsuttiin pilluralliksi ja se kuka sai naisen kyytinsä oli "the man".

"Tämä on tietynlainen nostatus vanhalle perinteiselle hauskalle kylärallille. Osa on kommentoinut peli-idean olevan naisia halveeraava, mutta siitä ei ole kyse. Heiltä puuttuu huumorintajua, eikä sille mitään voi", Kotka Gamesin toimitusjohtaja Riiali kertoo.

Pelin kulku on yksinkertainen. Pelaaja ajaa ympäriinsä autolla ja yrittää löytää naisia. Pelistä löytyy kentälle sijoitettuja esineitä, joita keräämällä voi tuunata auton ominaisuuksia. Esineillä voit lunastaa muun muassa Wunderbaumin ja stereot. Näin auto tuoksuu ja kuulostaa paremmalta ja mahdollisuus tytön kyytiin saamiselle nousee. Pelissä on Tinder-tyylinen menu, josta voi valita naisen, jonka haluaa kyytiinsä. Kentällä ajaa tietokoneen ohjaamia autoja ja tarkoituksena on pelata heitä vastaan saamalla nainen kyytiin ensin. Kun haluttu nainen on saatu kyytiin, se merkataan pelin chick bookiin. Täynnä oleva chick book lopettaa pelin.

"Toista versiota kehitetään. Peli on saanut ideana paljon hauskaa palautetta. Suunnitelmana on tehdä tästä online-tyylinen peli, jossa pelaajat voivat pelata vastakkain. Dokumenttia tehdessämme opimme sen, että kannattaa ensin julkaista soft launch, josta ilmenee mikä toimii ja mistä ihmiset tykkää. Emme halua hieroa kaikkea liian pitkälle, vaan ensin tietää, mitä peli-ihmiset siitä ajattelevat", Riiali sanoo.

Pelin englanninkielinen nimi on Pussy Hunting, mutta hienovaraisuuden takia nimeksi tuli P-Rally. Peli julkaistaan perjantaina 25. maaliskuuta ja se on saatavilla Applen AppStoressa sekä GooglePlayssa. Toistaiseksi peliä ei saa Windows-puhelimille.

 

 

 

1 kommentti

licence27

25.3.2016 11:09

Niin- mahtaako olla että myös naisille on omat autonsa ja katuja tallaavat nörttinsä. Vai pitääkö naisten yrittää saada itsensä autojen kyytiin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi