Tämä on Suomi

Suo-Jeesus, talo, jonka katto riippuu ilmassa, vihainen joulupukki, valtakunnan pohjoisin transu... Kim Finn matkusti autolla halki Suomen ja koki enemmän yllätyksiä kuin mitä yhteen maahan luulisi mahtuvan.

Suomi on merkillinen maa. Se on täynnä toinen toistaan kummallisempia paikkoja, jotka karistavat harhaluulot siitä, että maata asuttaisi tasapäinen joukko keskiluokkaisia ihmisiä. Suomi on maa, jossa saa helposti turpaansa, jossa taidetta katoaa museoista, jossa kylän kuuluisin henkilö voi olla eläin, jossa Jeesuksen voi tavata seisomassa keskellä suota ja jossa yksi transu voi saada koko kylän sekaisin.

Tämä on rehellinen ja mitään kaunistelematon dokumentaatio siitä, mihin kaikkeen voi törmätä jos puhkaisee Suomen pystysuunnassa Hangosta Nuorgamiin. Kuusi päivää, 1500 kilometriä, 12 paikkakuntaa ja enemmän yllätyksiä kuin mitä yhteen maahan luulisi mahtuvan.

Torstai 9.7.

HANKO

Hangossa paistaa aurinko. Pulleat ruotsinkielellä huutavat tytöt pelaavat lentopalloa rannassa ja turistit haukottelevat paikallisen vapaudenpatsaan juurella. Tunnelma on juuri niin merellisen onnellinen kuin matkaoppaat lupaavatkin.

Päätimme aloittaa matkanteon Suomen eteläisimmästä pisteestä. Sen löytäminen tuottaa kuitenkin aluksi ongelmia, sillä kaikkiin info-karttoihin olet tässä -merkintä on lykkäisty vitsikkäästi keskelle merta.

Pitkähkön metsissä harhailun päätteeksi törmäämme piikkilanka-aitaan ja Suomen eteläisin hankala portsari evää pääsymme eteenpäin, koska emme vaikuta lintuharrastajilta.

Epäonnisen metsäretken aikana kaupunki on ehtinyt tyhjentyä ihmisistä. Turistitkin ovat jo menneet matkoihinsa. Ainoastaan yhdellä pihalla näkyy liikettä. Kaavoitusyrittäjä Sten öhman (48) tekee remonttia kotitaloonsa erikoisella metodilla. Hän on nimittäin purkanut kuististaan ensin lattian ja katto näyttää kuin leijuvan ilmassa.

"Kyllähän tälle systeemille on moni nauranut. Mutta eipähän ainakaan vesi sada sisälle."

Ruotsia äidinkielenään puhuva Sten on kotoisin Turun saaristossa, mutta työt ovat tuoneet Hankoon jo aikapäivää sitten. Eikä viihtyminen ole ollut vaikeaa.

"Kyllä tämä on ihan vireä kaupunki, vaikka ei täällä kaduilla ketään ole. Täällä harrastetaan sisätiloissa. Ja pääasiallisesti se on ruotsinkielistä kulttuuria. Teatteria sun muuta."

Stenin illat kuluvat sujuvasti viidelle vuodelle aikataulutetun remonttihankkeen parissa, mutta ehtii hän olla mukana sentään viisutoiminnassa. Käytännössä se tarkoittaa Bellmannin viisujen rallattelua mukavassa miesporukassa.

Yritämme tutustua paikkakunnan iltaelämään. Ainoa tanssiravintola ilmoittaa olevansa torstaisin suljettu, vaikka sisältä kuuluukin aavemaista karaoke-kailotusta. Hotelliravintola Regatta on sentään auki ja vaikuttaa ulkoapäin mukavalta paikalta. Sisällä elää kuitenkin aivan toisenlainen todellisuus. Jonkinlaisen lähiöravintolan virkaa tekevässä anniskeluliikkeessä soi Jari Sillanpään musiikki ja paikalle on vaivaantunut vain kourallinen mystistä sekakieltä puhuvaa paikallista.

Baaritiskillä pari alkoholisoituneelta vaikuttavaa vanhempaa miestä suunnittelee alakuloisina pomonsa murhaamista. Toinen ehdottaa myrkkyä ja toinen ranteitten viiltämistä auki. Syyksi riittää tällä kertaa se, että työnjohtaja on teetättänyt hommia niin kovalla kiireellä, että toisen miehen sormi oli palanut tupakkaa sytyttäessä. Ilmapiiri on ikävä. Juoppous rehottaa. Hyppäämme autoon ja vaihdamme kaupunkia.

Perjantai 10.7.

JOUTSA

Päivällä helteessä paahtuva Joutsa on kuin puoliunessa. Ihmiset käyskentelevät markkinahumussa raukean kiireettömästi, ainoastaan moottorisahoja myyvän kojun edessä käy kuhina. Osumme kylään Joutopäivien aikaan, ja paikalliset kertovat käsillä olevan vuoden toiseksi aktiivisin päivä. Todellinen häslinki olisi luvassa lauantaina, jolloin läheisessä riihessä järjestetään illan päätteeksi disco.

Yhdeksältä torilla pitäisi alkaa ulkoilmatanssit. Esiintymislava on valmiina, mutta mitään ei kuitenkaan näytä tapahtuvan. Kymmentä yli bändin roudari tulee lavarakennelman luo ja alkaa asetella verkkaalleen valoja paikoilleen. Kun lamput on kaikkien taiteen sääntöjen mukaan nostettu telineille ja suunnattu, lavan eteen kerääntyy torikokous pohtimaan kuinka tuulessa heilahteleviin johdonpäihin saataisiin sähköä.

Vartin torikokouksen jälkeen työryhmä päättää, että paikallinen humppabändi osaa esiintyä käsikopelollakin.

Hieman rankempi säpinä on rannassa, jossa nuoriso valmistautuu nauttimaan Joutorockin annista. Konserttipaikaksi muutetulle uimarannalle on kerääntynyt paikkakunnan koon huomioon ottaen hämmästyttävän paljon yleisöä.

Riehakkaassa juhlatunnelmassa olevan Marko Hokkasen (22) opiskelu on vienyt Mikkeliin, mutta merkonomiksi valmistuttuaan hän aikoo palata kotikonnuilleen. Syitäkään ei tarvitse miettiä pitkään.

"Täällä on tosi mukavaa porukkaa. Ja tiedätkö mitä? Tänne tulee syksyllä Volley Rockiin esiintymään Jonna Tervomaa! Kun mä valmistun, mä haluan tulla tänne markkinoimaan tätä paikkaa koko maailmalle!"

Marko myöntää, että perustilassaan Joutsa on melko unelias kyläpahanen, mutta Joutopäivät paljastavat kerran vuodessa sen todellisen luonteen.

"Tää on helvetin siistii, kun täällä kerrankin tapahtuu ja nuoriso voi pitää yhdessä hauskaa. Mä vihaan väkivaltaa ja mä vaan haluun että kaikilla on kivaa."

Ikään kuin sanojensa todisteeksi Marko onnistuu järjestämään yhden illan näyttävimmistä performansseista. Jouduttuaan sanaharkkaan järjestysmiesten kanssa hän päätyy jostain selittämättömästä syystä lavalle venkoilemaan Nylon Beatin tyttöjen sekaan. Armottoman kiemurrusesityksen huippukohdassa tytöt potkivat Markoa persuuksiin ja tämä toiminnan miehenä potkii takaisin.

Illan edetessä meno äityy aina vaan villimmäksi. WC-jonoja protestoiva nuoriso päätyy lempimään ja ulostamaan samaan pöpelikköön. Helsinkiläisvahvistuksin varustettu skinivaltuuskunta terrorisoi tapahtumaa parhaansa mukaan huudattamalla kannettavasta nauhurista ilmeisesti omatekoista vaihtoehtomusiikkia. Ravintola-aitauksen puolella keski-ikää lähestyvä nainen kiipeää tanssimaan pöydälle, huitaisee nurin siinä törröttäneen päivänvarjon ja potkaisee kaatuessaan miesystäväänsä naamaan.

Tunnelma on kuin ylikuumentuneilla juhannusjuhlilla ja kokkona veden päälle rakennetulla lavalla leimuaa pitkään ja hartaasti soittava J. Karjalainen. Kun encorena heitetty Väinö lopulta kajahtaa kuuluviin, menee yleisö Joutsan yössä lopullisesti banaaneiksi.

Lauantai 11.7.

RUTALAHTI, JYVäSKYLä, IISALMI

Vuoden kylänä itseään näkyvästi markkinoivan Rutalahden ainoassa baarissa Old Ladyssa on silmämääräisesti 15 asiakaspaikkaa. Ihmiset ovat silti onnistuneet jakautumaan selkeästi kahteen leiriin. Kyläläiset siemailevat olutta vaitonaisina peränurkassa ja äänekkäämmät kesämökkiläiset ovat linnoittautuneet oven vierustalle. Asetumme diplomaattisesti leirien puoliväliin.

ERRORBaarinpitäjä Pekka Lehtinen (43) kertoo ravintolan toimineen samassa paikassa jo yli 30 vuotta. Itse hän on ottanut ohjat tosin vasta vuoden alkupuolella. Viimeisimpänä villityksenä on ollut kesän alussa ruokalistalle otetut pizzat.

Jyväskylässä syntynyt Pekka muutti Rutalahdelle kymmenisen vuotta sitten.

"Ostin täältä semmoisen mummonmökin, mutta sehän paloi melkein heti. Eihän siinä auttanut kuin rakentaa uusi. Kyllä tämä nykyinen elämäntilanne on oikea unelmien täyttymys. Vielä kun ehtisi enemmän harrastamaan tuota purjehdushommaa."

Pekka arvelee vuoden kylä-nimityksen johtuvan aktiivisesta nuorisoseuratoiminnasta. Tarjolla olisikin illalla kesäteatteria, nuotanvetoa ja kalahuutokauppa. Päiväsaikaan kylän ainut nähtävyys on vastikään kunnostettu luontopolku. Paremman puutteessa ja paikallisten yllyttäminä päätämme nauttia sen annista.

Heti metsäreitin alussa varoituskyltissä kehoitetaan turvallisuussyistä ylittämään jokea yksi kerrallaan. Noudatamme ohjetta, vaikka ensimmäisessä joenuomassa ei ole vettä ollenkaan. Pian siisti polku muuttuu lähes umpiryteiköksi ja paljastuu, että kyläläiset unohtivat mainita luontopolusta pari keskeistä faktaa. Ensinnäkin sen, että reitti on aivan järjettömän pitkä ja toiseksi sen, että metsässä on hyvin likaista. Puolen tunnin taivaltamisen jälkeen takaraivossa on enemmän liiskaantuneita hyttysiä kuin karvoja ja mokkakengät ovat vaihtaneet ilmeisen lopullisesti väriään vihreästä ruskeaksi.

Kiusallinen hyttysinvaasio hellittää vasta kun vesisade alkaa. Kun tunnin tarpomisen jälkeen saavutamme nahkatakit litimärkinä reitin puolivälimerkin, olemme yhtä mieltä että koko metsäkeikka oli todella huono idea. Suuren luonnon keskellä ihminen tuntee itsensä tavattoman tyhmäksi.

Koska Jyväskylässä myydään Suomen halvinta bensaa ja pizzaa, pysähdymme sinne tankkaamaan. Ongelmana on vain se, että metsäretki on ryvettänyt vaatteet navasta alaspäin käyttökelvottomiksi ja ainoat puhtaat housut ovat kuvaajan tyttöystävän farkkushotsit, joista ei mahdu kiinni kuin kaksi alimmaista nappia. Kulkiessani Jyväskylän kävelykatua tihkusateessa paljain jaloin, sepalus auki ja 80-luvun ryvettämä Iron Maiden -paita päälläni tunnen itseni todella maalaiseksi.

Koska kulttiravintola Vakiopaine on päiväsaikaan tyhjillään, päätämme nauttia korkeakulttuurista. Perimätieto nimittäin kertoo, että kaupungin taidemuseon remonttimiehet rakensivat näyttelytöiden sekaan putkenpätkistä ja rasselitukoista oman arkisurrealistisen taideteoksensa, joka hyväksyttiin ilmeisen puolivahingossa avajaisnäyttelyyn muiden vastaavien teosten sekaan. Tyylin mukaisesti Duunarin väläys -nimeä kantavan teoksen myyntihinnaksi määriteltiin 8 Kossua ja yksi Bacardi.

ERRORTaidemuseossa selviää kuitenkin, että kaupungissa on tapahtunut ilmeisesti taidevarkaus, sillä kulttiteosta ei löydy enää mistään. Museon respan mukaan se on siirretty viereiseen rakennukseen, mutta puhelinsoitolla selviää, ettei sitä näy sielläkään. Taideskandaalista huolimatta nainen on suorastaan huojentunut, kun paljastamme, ettemme oikeasti ole mitään taiteenystäviä vaan toimittajia.

"Kun tuossa puistossa on pyörinyt sellaisia hashiksen-polttajia ja ne ovat käyneet aina välillä täällä lämmittelemässä. Pitää olla vähän varpaillaan, eihän niistä koskaan tiedä, mitä ne saa päähänsä. Mä luulin, että te olette sitä samaa porukkaa."

Iisalmesta meitä oli varoitettu jo etukäteen. Kaupungissa kerrotaan asuvan kieroja savolaisia, joiden kanssa on hyvin vaikea tulla toimeen. Varautuneesta ennakkoasenteesta huolimatta ensikontakti iisalmelaisiin yllättää tyrmäävyydellään.

Ensimmäisinä törmäämme nimittäin neljän nuoren seurueeseen, jonka vihaisin jäsen potkii hetken mielijohteesta käsityökaupan ikkunat hajalle. Ilmeisesti osumme väärään aikaan väärään paikkaan, sillä ikkunanrikkoja tervehtii mäjäyttämällä nyrkillä keskelle kasvoja, ennen kuin ehdimme edes kunnolla esittäytyä. Miehenalku jatkaa huitomista ja potkimista kuin säkkyrä ja ryhmän nuorin jäsen Teemu esittelee hänet 19-vuotiaaksi elämäntapatyöttömäksi Juhaksi.

"Juhaa vähän taitaa vituttaa", selvittää Teemu erikoisen käytöksen psykologisia taustoja, sillä aikaa kun Juha yrittää lyödä toimittajaa Koskenkorva-pullolla päähän. Pullo lipeää kuitenkin kädestä ja Juhan huomio keskittyy kuvaajan kalustoon, jonka hän epäselvästi artikuloiden ilmoittaa haluavansa pistää paskaksi. Päättelemme haastattelutilanteen lähestyvän loppuaan ja pakenemme sivukadulle.

Seuraavat vastaantulijat ovat Karkkilan kreiviksi itsensä esittelevä Eero Laakso (43) ja tämän nykyinen naisystävä Ulla Heinonen. Eero ilahtuu tavatessaan kolleegoitaan, hän kun Helsingissä asuessaan jakeli yhtenä työnään City-lehteä. Sen minkä naisseikkailuiltaan ehti.

"Ehdinhän mä olla 6 kertaa kihloissa ja kolme kertaa naimisissakin, ennenkuin mä tähän Ullaan törmäsin. Sekin oli vaan sellanen juttu, että mut nakitettiin kuljettamaan sen muuttokuormaa, ja siinä matkan aikana syntyikin sellanen päätös, että taidetaankin muuttaa yhdessä tänne Iisalmeen."

Matkaamme kohti matkailuoppaitten mainostamaa maailman pienintä baaria, mutta pettymykseksemme se on sulkenut ovensa jo alkuillasta. Päätämme siirtyä takaisin keskustaan ja hövelinä miehenä Eero tarjoaa taksin ja lupaa tarjota kolleegoilleen oluttakin. Taksissa Eero päätyy analysoimaan savolaista ihmismieltä.

"En sitten tiedä, ovatko nämä savolaiset sen kierompia. Ne vaan eivät tahdo sanoa mitään suoraan. Siinä ikäänkuin vastuu siirtyy kuuntelijalle", selvittää Eero, mutta lisää heti, ettei alkuperäiskansan kanssa ilman ajoittaista nujakointia kuitenkaan selviä.

"Heti ensimmäisenä iltana, kun tänne muutin, niin tuossa tuli vähän tappelua baarin ulkopuolella. Kolme sellasta nulikkaa kävi päälle. Portsari kun soitti poliisit, niin aluksi se sanoi, että täällä kolme käy yhden kimppuun. Vähän ajan päästä, kun se soitti uudestaan, se muuttikin mielipidetään, että yksi käykin kolmen kimppuun."

Ravintolassa Ulla alkaa listata iisalmelaisia kuuluisuuksia. Mieleen tulee Paavo Liski, Keke Rosberg, Seppo Kääriäinen ja Spede. Kun huomautan, ettei Suomessa taida olla yhtään paikkakuntaa, josta Spede ei olisi kotoisin, nyökyttelee Ulla päätään ymmärtäväisesti.

Kontaktit muihin ihmisiin luonnistuvat kankeasti. Juuri kukaan ei suostu edes puhumaan kanssamme ja vielä harvempi uskoo meidän olevan minkäänsorttisia toimittajia. Paikallisessa tanssiravintolassa tyttöseurue epäilee, että meidät on polttaripilana vain puettu toimittajiksi ja lähetetty kiusaamaan ihmisiä. Nurkkapöydässä Mikoksi itsensä esittelevä nuori mies kertoo harrastavansa tanhuamista, murehtii hetken äitinsä kotitalon jäämistä rajan taakse ja alkaa hourailla pelottavan sekavia ilmeisesti vienankarjalankielellä. Pakenemme pihalle.

Puistossa kolmen tytön seurue valottaa, että vittuilu on savolaisten juttelua. Ikään kuin väitettä todistamaan paikalle viilettää nuori mies, joka ilmoittaa alkutöikseen, ettei pidä siitä, että lehtiin kirjoitellaan ylipäätään mitään ja että aikoo lyödä meitä molempia tästä syystä turpaan. Onneksi mies on sen verran juovuksissa, että ehdimme pelastautua hotelliin.

Aamulla pankkiautomaatilla taaksemme ilmestyy jonottamaan ensin Juha ja tämän perään Eero. Miesten välille kehittyy heti sanaharkkaa, kun tokkurainen Juha ei tahdo hallita koneen käyttöä. Tajuamme, että olemme todella pienellä ja vihaisella paikkakunnalla.

Sunnuntai 12.7.

KAJAANI, RANUA, ROVANIEMI, IVALO

Kajaanissa ukkoskuuro on karkoittanut ihmiset kaupungilta. Paikalla näyttää olevan vain edellisiltana päättyneiden viinifestivaalien rakennelmien purkamista suunnitteleva järjestysmieskolmikko. Kun kysymme, mitä kaupungissa voi tehdä sunnuntaina päiväsaikaan, alkavat miehet nauraa.

ERROR"Menkkee tuonne voimalaitokselle kalastammaan. Siellä ne kalat syöp mitä vaan, tupakantumppia, kortonkia ja semmosta. Jos nähtävyyttä haluvatte nähä niin tuolla rannassa on Eino Leinon sairaala ja tuolla on Urho Kekkosen koulu."

Mies tarkoitti tietenkin Elias Lönnrothin sairaalaa, mutta rannasta löytyy toki Eino Leinoa esittävä veistos. Joku on kiipeillyt asettamaan näköispatsaan suuhun savukkeen.

Pohjois-Pohjanmaan lävistäminen autolla on hämmentävä kokemus. Pariinsataan kilometriin matkareitille ei osu edes yhtään huoltoasemaa saati sitten asutusta tai ihmisiä. Päivän ajomatkan saldo on neljä poroa ja parikymmentä vastaantulevaa harrikkaäijää.

Ensimmäinen elonmerkki pitkään aikaan on keskelle metsää rakennettu Seijan kahvila, jonne pysähdymme jaloittelemaan. Ilmanala on painostava ja tunnelma on kuin huonosta italowesternistä. Kukaan ei puhu mitään ja terassilla pari paikallista porocowboyta tuijottaa muukalaisia tuimina pyöritellen vichy-pulloja käsissään. Hyytävä ilmapiiri särkyy vain hetkeksi, kun holtittomasti ohi kaahaava auto on vähällä törmätä kahvilan seinään. Tapaus kuitataan nasevalla sadattelulla ja paluu vähäpuheiseen päiväjärjestykseen on nopea.

ERRORNimensä paikalle lainannut Seija Jokiniemi pitää sekatavarakaupaksi paljastuvan ravitsemusliikkeensä kupeessa Losolandiaksi ristimäänsä turistipyydystä. Liikeidea on nerokas: pahaa-aavistamattomat turistit suljetaan samaan aitaukseen vapaana liikkuvien poron, pässin ja hanhen kanssa. Päätämme kokeilla eksoottista survival gamea, mutta suureksi pettymykseksi aitauksesta ei ennakkomainonnasta huolimatta löydy kuin aggressiivisesti reviiriään puolustava hanhi.

Seija huhuilee poroa ja pässiä, mutta suhtautuu kahden näyttelyeläimen selittämättömään katoamiseen lopulta kummallisen tyynesti. Kahvilan puolella porosämpylöitä katsellessa tulee mieleen karmea ajatus.

Ranualla on sunnuntaina auki vain hotellin panimoravintola, jonka terassilla kourallinen paikallisia viettää rehvakkaasti iltaa. Baaritiskillä kaksi vanhempaa miestä alkaa kesken tilauksen halailla toisiaan liikuttuneina.

"Vaikka sie oot tommonen vanha ukko, mie tykkään siusta kamalan paljon, Timppa", sopertaa toinen kyyneleet silmissä.

"Mutta miehän olen Simppa", oikaisee toinen.

ERRORKolme täyteen ahdettua autoa cruisailee keskustakorttelin ympäri. Suuntaa vaihdetaan aina muutaman kierroksen jälkeen. Kioskin kulmalla 15-vuotiaat (kuvassa vasemmalta) Heidi Sääskilahti, Rosa Salo, Sanna Sarajärvi ja Marika Koskela viettävät aikaansa sätkiä käärimällä.

"Ei täällä kesällä oikein mittään tämän kummempaa tekemistä ole. Paitsi hillojen keräämistä, siitä saa hyvät tienestit. Sitten jos aika tullee pitkäksi, niin tehdään pirruutta."

Tytöt alkavat kihertää, kun tulee puhetta heidän tekemistä koiruuksista. Postiautolle ja lehdenjakajalle tehdyistä ikävistä käytännönpiloista ei voi ääneen puhua, mutta kavereiden toilailuista sitäkin enemmän. Yksikin poika oli pudonnut murtoa yrittäessään hotellin lasikaton läpi. Poliisille hän oli väittänyt menneensä katolle nukkumaan.

Ohi polkupyöräilee pari nuorta ja tytöt huutelevat näille laiskasti herjauksia. Kun ihmettelen yllättävää käytöstä, tytöt selvittävät, että kyseessä oli lestadiolaisia.

"Se on sellanen tapa. Nekin huutelee meille aina että senkin pakanat."

"Niitä on täällä hirveesti. Täällä on oikeestaan sellanen erottelu, että lessut ja tavalliset ihmiset. Ne erottaa kyllä jo ulukonäöstä. Niillä on kaikilla sellanen yksvärinen collegepaita, ja kun ne tullee tänne perjantaina ajelemmaan, niin niillä on aina sellasia tilavia perheautoja."

Tyttöjen jutustelun perusteella Ranua kuulostaa melko tyypilliseltä suomalaiselta pikkupaikkakunnalta. Kaikki tietävät kaikkien asioista kaiken, nuoret juovat liikaa ja ajavat autoa humalassa, nyrkki heiluu herkästi ja marijuanan kotikasvatuskin tekee jo hiljalleen tuloaan. Jokin aika sitten muodissa oli näpistely ja nyt on valloillaan viiltelybuumi. Ja ahdasmielisyydelle on aina sosiaalista tilausta.

"Täällä on kaikki erilaisuus kiellettyä. Kun miunkin isä on mustalainen niin aikasemmin koulussa aina jotkut huuteli, että ´Kattokkaa tuolta toi nekru tullee!´ Ja joskus koulun vessan ovi on saatettu kirjottaa täyteen ihan vaan sellasta aihetta, että joku on lunttu", selvittää Marika.

Tytöt ilmoittavat yksimielisesti aikovansa pois paikkakunnalta heti peruskoulun jälkeen. Mieli tekee johonkin suurkaupunkiin, Tornioon tai Rovaniemelle. Kun puhe kääntyy Ranuan eläinpuistoon tyttöjen vähättelevään puheeseen tulee mukaan edes hivenen kotipaikkaylpeyttäkin.

"Kohta tullee se elokuva, missä esiintyy meidän ilives."

Tytöt tarkoittavat tietenkin eläinpuiston kesyä Väinö-ilvestä, autuaan tietämättöminä siitä, että tämä kaikkien aikojen kuuluisin ranualainen on todellisuudessa jo kuollut. Eläinpuiston lipunmyyjä paljastaa, että paikkakunnan maskotti menehtyi sisäisiin verenvuotoihin yrittäessään ilmeisesti pakoa Poika ja ilves -elokuvan kuvausten ollessa vielä kesken. Onneksi vähemmän tunnettu ranualainen filmitähtisuuruus Pertti Koivula on tiettävästi yhä elossa.

Pysähdymme Rovaniemelle vain kehittämään filmit. Pohjoissuomen suurkaupunkia asuttavat totiset lappalaiset, joiden muukalaisvihamielisyys on tunnettu tosiasia. Saamme siitä harmittoman näytteen, kun valokuvausliikkeen pitäjä kaivaa asiamme kuultuaan esiin sopuleita esittävän valokuvasuurennoksen ja heiluttelee sitä varmuuden vuoksi muutamaankin otteeseen kasvojemme edessä.

Perimätieto kertoo, että H.I.M. -yhtyeen rumpalin pikkuveli oli Rovaniemellä asuessaan toistuvasti huvitellut valokuvauttamalla itseään omalla nimellään varustetetulla hautakivellä. Tarina ei ole erityisen hauska tai mielenkiintoinen, mutta kertonee jotain paikkakunnan henkisestä ilmapiiristä.

ERRORAivan Rovaniemen kupeessa sijaitsee yksi Suomen keskeisistä matkailuvalteista eli Napapiirin Joulupukin paja. Ympäri maailmaa paikalle tulleet turistit jonottavat pitkässä letkassa yhteisvalokuvaan pukin kanssa ja tämä jutustelee näiden kanssa sujuvasti usealla eri kielellä.

Odotamme kiltisti vuoroamme pukin puheille. Tämä tervehtii meitä iloisesti, mutta kysymykseni siitä, ovatko tontut todellisuudessa pukin lapsia, saa vanhan herran silminnähden vaivautuneeksi. Pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen pukki alkaa filosofoida satuolennoksi yllättävänkin vakavahenkiseen sävyyn.

"Henkisessä mielessä kaikki maailman lapset ovat minun lapsiani. Kun katselee, miten julmasti tämän päivän maailmassa aikuiset kohtelevat lapsia, niin tajuaahan sen kuka tahansa, että se ei voi olla oikein. Mutta tähän biologiseen puoleen minä en ota kantaa. Se ei kuulu tähän satuun."

Lämmittelykysymys osuu niin arkaan paikkaan, että päätän jättää sen kiusallisemman ja lasten tirkistelyä käsittelevän kysymättä. Tonttujen alkuperää on pajalla jouduttu analysoimaan ennenkin.

"Muutama vuosi sitten minä huusin naama punaisena postin pääjohtajille, kun ne olivat johonkin kirjeeseen kirjoittaneet, että Korvatunturilla on syntynyt niin ja niin monta tonttua. Sehän herättää heti 17 mielenkiintoista kysymystä esimerkiksi ehkäisyn käytöstä tai sen käyttämättä jättämisestä. Ne vaan ihmettelivät, että otanpas minä asian tosissani."

Puhe kääntyy nopeasti tungetteleviin toimittajiin. Innokkain oli pari päivää pyörinyt pajalla ja yrittänyt saada pukkia haastateltavaksi ilman partaa ja meikkejä.

"Mitä sillä on väliä, kuka täällä on takana? Ei se ole mikään juttu. Ja sitten kun lapset lukee sellaista ne on vaan hirveän pettyneitä."

Kireä tunnelma alkaa vähitellen helpottaa ja pukki alkaa kertoilla Utsjoen uskomattomista karaokeilloista ja yhteistyöstään Lauri Törhösen kanssa. Eroamme ystävinä.

Sivuutamme Sodankylän vain nauttimalla paikallisessa pizzeriassa hilloilla terästetyn tex mex -pizzan. Kymmenen kilometria kaupungista pohjoiseen seisoo keskellä laajaa suoaluetta hämmästyttävän paljon valokuvaaja Kari Riipistä muistuttava partaturilas valtavat 70-lukulaiset kuulokkeet päässään. Plugipää heilahtelee vapaana miehen tasaisen huojumisen tahdissa. Pysähdymme kyselemään syytä outoon harrastetoimintaan, mutta mies suhtautuukin meihin hyvin vihamielisesti.

"Mä kuuntelen hyvää musiikkia! Mä olen Jeesus! Hyvää matkaa!"

Samassa mies sanoo irti lopullisesti kaiken yhteistyön ja näyttää kuin olisi aikeissa alkaa potkia autoamme. Karkuun kaahatessa päätämme yksimielisellä käsiäänestyksellä, että kyseessä oli pakko olla herra Riipinen. Ei viiden miljoonan populaatioon voi mahtua kahta samanlaista mörköä.

Ivalon näkyvästi mainostettu Suomen pohjoisin yökerho ei ole viikolla auki. Muutenkin kylä vaikuttaa suljetulta. Keskustaa ympäri cruisailee vain yksi auto, mutta sen riehakas sisälmystö huutelee meille aina ohi ajaessaan toinen toistaan räävittömämpiä homoeroottisia solvauksia. Arvelemme, että erotumme joukosta, koska olemme ainoat ulkonaliikkujat, joilla ei ole veryttelyhousuja jalassa.

ERRORSafari-baarissa 20-vuotiaat kotiäidit Satu Haapanen ja Irina Hakovirta viettävät ensimmäistä vapaailtaansa viikkoihin. Sadulla kotona odottaa aviomiehen lisäksi 4 kuukauden ikäinen vauva ja Irinan jälkikasvustoon kuulu yksi kaksivuotias ja yksi alle vuoden vanha lapsi. Perheenäidiksi siirtyminen hyvin nuorella iällä tapahtui Irinan kohdalla hyvin luontevasti.

"Miuta kiinnosti sosiaaliala ja sitähän mie lähin tuonne kotitalousoppilaitokseen opiskelemaan. Jouluna tuli sitten sellanen ilimotus vaan koulun seinälle, että linja lopetettaan vuuen lopussa. Mie aattelin että perkele, en mie tämmöstä ala ja jätin vaan pillerit pois. Kesällä sitten tärppäs."

Koulutusmahdollisuudet eivät ole ainoa asia, joka uhkaa Ivalosta kadota.

"En tiijä onko se sitten vaan liiottelua, mutta sellanen huhu on ollu, että nimismies kieltää täällä discot kokonaan, kun siellä on ollu liikaa kännisiä nuoria", Satu tietää kertoa ja tytöt alkavat muistella nostalgiseen sävyyn nuoruutensa perskännejä.

Koska molemmilla tytöillä on suunnitelmissa poikia vähintään kolme lasta perheeseen ennen 30-vuotissyntymäpäivää, eniten heitä huolestuttaa kylän sairaalapalveluiden vähittäinen kaventuminen.

"Niin ne ovat puhuneet, että parin vuuen päästä pistävät pois täältä synnytyshomman kokonaan. Johan se on perkele jos täytyy reissata 300 kilometrin päähän naama punasena pentua punnertamaan", Satu päivittelee ja intoutuu puhumaan pitkään ja innostuneesti synnyttämisen kauhuista.

"Kyllähän se kipiää ottaa ja siinä monet perkeleet ja saatanat pääsee ennen kun se on ulukona. Mutta on se vaan niin ihana tunne, sitten kun se pieni on siinä sylissä. Sellanen älyttömän onnellinen ja humalainen olo."

"Se humalainen olo johtuu kyllä siitä ilokaasusta", huomauttaa Irina.

"Niin ja kun miun mieskin otti sitä!"

Tytöt eivät ole paljon kotipaikkakuntansa ulkopuolelle matkustelleet, mitä nyt joskus Rovaniemellä ostoksilla. Tukholma on eteläisin paikka, jossa ovat käyneet. Sadulla on tosin mahdollisuus päästä vuonna 2001 vanhempiensa mukana Espanjaan.

"Kun on asuntolainat ja muksut, ei sitä pysty turhia reissaamaan. Ja mitä sitä ihminen muuta tarvitsee, kun punasen tuvan, perheen ja koiran", kuittaa Satu matkustushaihattelun. Muualta tulleet ovat kuitenkin enemmän kuin tervetulleita Ivaloon.

"Eihän lappi olis mittään ilman turisteita. Norjalaiset on kyllä tosi ärsyttäviä, kun ne tulloo tänne kun mitkäkin maailman vallottajat. Vaikka kyllä se miunkin mies heti vetää turpaan, jos miulle tulee joku ulkopaikkakuntalainen sanomaan vaikka vaan päivää", tiivistää Irina asenneilmastoa ja saa samalla kännykkäänsä kummallisen puhelun. Puhelun päätyttyä alkaa pöydässä hurja supina.

"Täällä on yks sellanen hullu äijä, joka pistää päälleen naisten hepeneitä. Kaveri vaan soitti, että se on taas liikenteessä ja nyt sen vois nähdä täydessä tällingissä."

Tytöt jatkavat käsittämättömältä tuntuvan ilmiön puimista, mutta äkkiä tunnelma muuttuu oudon vaivaantuneeksi. Katsahdan taakse ja baarijakkaralla selkäni takana istuu itsensä Tertuksi esittelevä tyylitajuisesti meikattu nuori poika tyköistuvassa mustassa leningissä. Alkujärkytyksestä selvittyään Irina ja Satu alkavat äänekkään kauhistelun.

ERROR"Mikä siuhun on Tero menny? Onko siulla päässä joku vika?"

Tero ottaa sättimisen vastaan tyynellä rutiinilla ja tyytyy vain hymyilemään vienosti tyttöjen jutuille. Kaoottisen tilanteen keskellä tajuan, että kyseessä on todennäköisesti Suomen pohjoisin transu ja ehdotan kaikille kolmelle tytölle yhteispotrettia. Irina ja Satu kieltäytyvät niin epäkohteliaasti, että Terttu karkaa salamana ulos baarin ovesta.

Kun vihdoin tavoitamme Tertun uudestaan, on tämän sisältä on kuoriutunut 19-vuotias Tero Tanhua, joka kertoo harrastuksiinsa kuuluvan myös rullaluistelun ja taksilla ajelun munasillaan, kattoluukusta ulkona rotkottaen.

"Eihän täällä koskaan mittään tapahdu, ellei itse järjestä. Mie taijan olla vähän niin kun paikallinen kylähullu", Tero toteaa hymyillen ja onnellisen tietoisena omasta ainutlaatuisuudestaan ja merkityksestään kyläyhteisössä.

Tero aikoo Norjaan rekkakuskiksi.

Tiistai 14.7.

UTSJOKI, NUORGAM

Viimeisenä matkapäivänä ylösnouseminen tuntuu jo työläältä. Arvelemme, että olemme jo nähneet kaiken ja pysähdymme luottavaisin mielin Karhunkiven kahvilaan. Kahvilan yhteydessä on nimensä mukaisesti aito, joskin nyttemmin asumaton karhunpesä. Käytännössä se on kivenmöhkäle, joka on jostain syystä ontto. Kiven sisältä kuuluu ähinää. Joukko turisteja on survoutunut karhun ahtaaseen kotipesään ja yrittää ikuistaa toisensa erikoisessa miljöössä.

Olemme jo aikeissa jatkaa matkaa, kun parimetrinen täytetty karhu alkaa kuivalla lappapalaismiehen äänellä huudella kuvaajalle. Paikalle pölähtää muitakin ihmettelemään outoa luonnonilmiötä ja karhu rähisee näille selvällä saksankielellä. Liian vähäinen uni ja todellisuus alkavat sekoittua kummalliseksi sekamelskaksi, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista.

Pysähdymme Kaamasen Kievariin kahville. Perimätieto kertoo, että paikkaan on vakiintunut oma kansallispuku, joka käsittää kelkkahaalarit ja kumisaappaat. Nyt paikalla ei ole yhtään perinneasuun sunnustautunutta, mutta kylän ukkojen keskuudessa käy kiivas kuhina. Paikkakunnalla on nimittäin liikkeellä varas. Muutama yö takaperin voro oli vienyt kottikärrystä pyörän. Miehet puhisevat vihaisina. Kaikki kyllä tietävät, kuka roisto on, mutta ääneen ei sanota. Saapahan vielä kuulla kunniansa.

Utsjoella kylän komeinta taloa asuttaa 32-vuotias Kjell Aalto. äidinkielenään ruotsia puhuva Kjell on kotoisin Turun saaristosta ja Utsjoelle muutto tapahtui kahdeksan vuotta sitten ja melkein yllättäen. Päätös syntyi lomamatkalla.

"Istuttiin vaimon kanssa kiven päällä tuolla joen toisella rannalla ja mietittiin, että kai sitä voisi täälläkin asua. Ja pari viikkoa siitä niin oltiin muutettu tänne."

Kyläläisten muumitaloksi ristimän kotinsa kellarissa Kjell pyörittää palapelitehdasta. Pääsemme tutustumaan palapelinvalmistukseen ja kuvaajan pää on vähällä murskaantua yllättävästi käyttäytyvän palaleikkurin väliin.

Palapelitehdas on Kjellin liikeideoista tuorein. Aikaisemmin hän on ehtinyt pistää paikkakunnalle pystyyn jo valokuvaamon ja nahkatakkien maahantuontiliikkeen.

"Onhan se pelkkää selittelyä, jos yrittää keksiä järkisyitä, miksi pitää tehdasta näin pohjoisessa. Olisihan se paljon helpompaa etelässä. Mutta jos ei muuta niin ainakin markkinoinnissa siitä on etua. Kyllä se jää helpommin mieleen, että tehdas on Utsjoella, kuin että se olisi vaikka Vantaalla."

Kjell viihtyy Utsjoella hyvin. Käden ulottuvilla on periaatteessa kaikki tarpeelliset palvelut ja lapsetkin voivat opiskella paikkakunnalla ylioppilaaksi asti.

"Totta puhuen koko Suomihan on tästä etelään pelkkää tyhjää. Ei siellä ole ainakaan mitään, mitä minä kaipaisin."

Paitsi ehkä lentokenttiä. Maastopyöräilyn ja moottorikelkkailun ohella Kjellin harrastuksiin on kuulunut lentäminen, mutta nyttemmin turhan pitkä matka lähimmälle lentokentälle on rajoittanut harrastusta.

Nuorgamia lähestyttäessä tie kapenee yksikaistaiseksi ja maisemat muuttuvat norjalaisiksi. Onnellisten ihmisten kylänä itseään markkinoivalla paikkakunnalla kaikki on Suomen pohjoisinta. Istumme Suomen pohjoisimmassa kahvilassa ja katselemme, kun kesähattupäiset turistit kuvaavat toisiaan camping-alueen kyltin edessä. Vieraskirjaan jätetyissä viesteissä on oudon ahdistunut sävy. Paikallisia ei tunnu olevan kylässä ollenkaan.

Norjan rajalla viima ja tyhjyys vetää hiljaiseksi. Tuijotamme lamaantuneina aivan rajan pintaan sijoitettua Suomen pohjoisinta paskahuussia ja kamera sanoo irti lopullisesti kaiken yhteistyönsä. Pyörimme rajan pinnassa vielä hetken ja yritämme löytää jotain näettävää tai koettavaa. Emme löydä. Suomi on nähty.

Lähdemme kotiin.

1 kommentti

Diapam-karhu

3.4.2007 01:17

Siinähän se suomi oli

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi