Tarja Halonen

Muumimamma asuu Mäntyniemessä. Vai onko hän sittenkin Mörkö? Laakson väki päättää asiasta kuukauden kuluttua.

Mäntyniemen valtava rautaportti avautuu äänettömästi, kun astun korkean, valvontakameroiden reunustaman aidan sisäpuolelle. Portin vieressä oleva vartiokoppi näyttää pimeältä, mutta rakennuksen ovella seisoo poliisin virkapukuun pukeutunut vartija, joka pyytää sisälle odottamaan.

“Ei toki tarvitse siinä ulkona odottaa”, hän sanoo ja avaa oven vartiokopin odotushuoneeseen.

Kopin valaistus on hämärä, ja tuolit ja pöydät ovat siellä vain siksi, että huoneissa tapaa olla huonekaluja. Vartija vetäytyy takaisin valvontahuoneeseen, jota valaisee vain tv:n sininen liekki.

Odottelun jälkeen kävelen jäisen sateen piiskaaman pihan yli Mäntyniemen ovelle, jossa seisoo siviilipukuinen vartija.

Palvelijan asuun pukeutunut nainen ottaa takin vastaan, ja käväisen pikaisesti loistokkaassa, marmorilla ja anteliailla peileillä vuoratussa naistenhuoneessa.

Seuraavaksi vastassa on presidentin erityisavustaja, joka ohjaa minut istumaan yhdelle vedenvihreällä kankaalla päällystetyistä tuoleista, vastapäähän upeaa Kimmo Kaivannon maalausta.

On uskomattoman hiljaista.

Hetken päästä koivuparketilla kopisevat presidentilliset korot. Halonen on hakenut kirjat, jotka hänen yöpöydällään ovat parhaillaan kesken.

“Terve. Tarja Halonen.”

No terve. Tässä hän nyt on, Suomen presidentti ja Ensimmäinen Nainen.

Vasemmistolaishippi, Kallion kimma, pasifisti, vähemmistöaktivisti, yksinhuoltaja, kirkosta eronnut parantumaton maailmanparantaja. Supersuosittu tavispresidentti, joka höylää Plussa-pisteitä ja käyttää mainoslippalakkeja.

Lisäksi hänestä muistetaan aina mainita miten lämpimästi hän likistelee ihmisten käsiä.

Halosta pidetään uuden arvosukupolven edustajana, konservatismin kukistajana, joka on antanut kasvot yhteiskunnan vähäosaisille ja ennen kaikkea ihan tavallisille ihmisille, tuulipukukansalle.

Eikä ole vaikea ymmärtää, miksi Halonen on niin suosittu. Häntä on erittäin helppo lähestyä, hän puhuu kansantajuisesti ja on koruttomalla tavalla vaatimaton. Sellaisesta suomalaiset pitävät.

Ja sitten hän on tietysti nainen. Mitä lisäarvoa se tuo politiikkaan?

Kysymyksen kuultuaan presidentti ponnahtaa tuoliltaan pystyyn ja kävelee rivakasti jykevälle puuovelle, joka erottaa presidentin työhuoneen edustustilasta.

Hän astelee työhuoneen seinälle ripustetun ison valokuvan ääreen. Kuvassa hän seisoo eturivissä maailman mahtavimpien miesten, muun muassa Bill Clintonin, kanssa.

“Montakos naista tässä eturivissä on?”, Halonen kysyy.

“Niinpä”, hän sanoo ennen kuin ehdin sanoa mitään ja marssii takaisin haastatteluasemiin.

Halosen mielestä naisten näkyminen politiikan korkeilla paikoilla on itseisarvo sinänsä. On tärkeä näyttää, että naiset pystyvät samoihin asioihin kuin miehetkin, että sukupuolella ei ole väliä. Erityisesti naiseus korostuu ulkomailla, sillä Pohjoismaiden ulkopuolella naisten näkyminen huippuviroissa on edelleen harvinaista.

Vaalitaistossa naiseudella on lisäarvoa ennen kaikkea Haloselle itselleen. Hän saanee tälläkin kertaa ääniä naisilta, jotka haluavat äänestää ensisijaisesti naisehdokasta puolueesta tai sisällöstä niinkään välittämättä.

Halosen kim-il-jongmainen suosio on ollut rikkumatonta – näihin päiviin saakka. Politiikan sisäpiireissä on kuiskuteltu jo pitkään, että Muumimammaksi kutsutun Halosen todellinen vastine Muumilaaksossa onkin kiukutteleva Pikku Myy.

Suomen Kuvalehden teettämässä johtamistaitojen testissä Halonen sijoittui tuloksen perusteella viisiportaisen luokittelun alimpaan kategoriaan. Halonen nimettiin jutussa äkäpussiksi, ja hänen johtajaprofiiliaan kuvailtiin “miltei kamalaksi” (SK 44/05).

Tämä ei ollut presidentille mieluisa tulos. Hän perustelee huonoja pisteitään epäkurantilla testausmenetelmällä.

Halonen itse tai hänen esikuntansa eivät osallistuneet Halosen esimiestaitojen arviointiin toisin kuin jutussa myös testatut Vanhanen ja Niinistö työtovereineen.

Oltiin testaustuloksista mitä mieltä hyvänsä, juoruja Halosen hankaluudesta on kiertänyt politiikan sisäpiireissä jo pitkään.

Halonen esiintyy julkisuudessa sympaattisesti ja älyllisen populistisesti, mutta kameroiden häivyttyä paikalta työtoverit saavat kuulla kunniansa, jos hommat eivät etene.

Parhaat pisteet testissä Halonen sai uskalluksesta toimia tärkeäksi kokemiensa arvojen puolesta. Halonen onkin kunnostautunut muun muassa ihmisoikeuksien arvostettuna puolestapuhujana.

Samaan aikaan häntä on kuitenkin kritisoitu siitä, että kotimaan ongelmat, kuten työttömyys ovat jääneet presidentiltä aivan liian vähälle huomiolle.

Kovaäänisin kritiikki on tullut kiusallisesti omien joukosta, kun Halosta edellisissä vaaleissa kannattanut Ruben Stiller siirtyi kokosivun ilmoituksissa Niinistön joukkoihin.

Erittäin kokeneena poliitikkona ja älykkäänä taktikkona Halonen tietää varmasti miten presidenttipeliä pelataan.

Tätä haastattelua varten presidentin avustajat pyysivät kysymyksiä etukäteen nähtäväkseen kolmeen otteeseen. Haastattelua valvoi presidentin avustaja, ja haastattelu nauhoitettiin. Lakeijat halusivat myös nähtäväkseen sarjassa aiemmin ilmestyneet haastattelut, jotta “tiedetään vähän, millaisia vastauksia te haluatte”.

Kun Halonen lataa haastattelun lopussa ääneensä erityistä lämpöä ja nimeää unelmakseen paremman maailman, se on vastaus, jonka me kaikki ilman muuta haluamme kuulla.

Mutta sen pyytettömyydestä en voi olla aivan varma.

Millaista on asua Mäntyniemessä?

“Tämähän ei ole varsinainen kotini, vaan kaikki sisustus on valmiina liinavaatteista lähtien. Yksityisasunnon puolelle olen tuonut joitain taideteoksia, kirjoja, kaksi kissaa ja pari kilpikonnaa. Sitten on mies ja minä. Sinänsä sisustukseen ei voi kovinkaan paljon koskea.”

Miltä täällä tuntui aluksi asua? Kävelittekö huoneesta toiseen ihmetellen, että täällä sitä nyt ollaan?

“Kuljimme aluksi mieheni kanssa kännykät taskussa, jotta löysimme toisemme. Tämä on niin mutkikas paikka, että huutamalla toista ei tavoita.”

Onko teillä aina kokki käytössänne?

“Periaatteessa kyllä, paitsi perjantai- ja sunnuntai-illan välin hoidan itse, jos ei ole mitään virallista. Teen viikonloppuisin itse ruokaa, mutta saatan jättää henkilökunnalle toiveita siitä mitä haluaisin jääkaappiin. Se on muutenkin Mäntyniemen hyvä puoli: tyttärenikin voi olla varma, että jääkaapissa on aina jotain syötävää.”

Käyttekö itse ostoksilla? Herättääkö asiointinne sekaannusta kaupoissa?

“Käyn kyllä. Paljon hauskoja juttuja on tapahtunut, mutta en halua puhua, koska haluan säilyttää hyvät asiakassuhteet. Presidenttikauden alussa koitin itse soitella juoksevia asioitani, mutta huomasin pian, että se ei toimi: en saanut koskaan asioita joita pyysin, koska ihmiset pitivät minua pilasoittajana. Siksi henkilökunta hoitaa arkisia asioitani: he ovat puhelimessa minua uskottavampia.”

“Se on ehkä hyvä sanoa, että presidentti maksaa ruokalaskunsa itse. Sitä ei varmasti moni tiedä. Kuittaan kerran kuussa kulungit, joita aiheutuu vaikkapa juuri ruuasta, suutarista ja muista vastaavista menoista.”

Miten viimeksi hyödyitte siitä, että olette julkkis?

“Pääsin tänään kulkemaan virka-autolla tilaisuudesta toiseen, ei tarvinnut odotella taksia tai linja-autoa kurjassa kelissä.”

Tuntuuko julkisuus teistä kiusalliselta? Rajoittaaako tunnettuus elämäänne?

“Ajoittain rajoittaa, kyllä. Tykkään esimerkiksi edelleen käydä uimassa, ja vaikka ihmiset eivät suoraan tuijotakaan, niin kyllähän siinä joutuu silti vähän silmätikuksi. Asioita ei voi tehdä myöskään kovin spontaanisti. Jos haluan mennä vain yksityisestikin johonkin tapahtumaan, järjestäjät haluavat tietää siitä aina etukäteen, koska heistä on noloa, jos he eivät tiedä presidentin tulevan. Minun pitää aina informoida myös turvamiehiä liikkeistäni.”

Kuinka usein luette 7 päivää -lehteä?

(Pitkä hiljaisuus) “Sanotaan näin, että jos siellä on jotain mitä minun pitää tietää, niin kyllä se tieto tulee minulle. Lehti ei taida tulla minun työpöydälleni saakka, mutta henkilökuntani pitää huolta siitä, että saan kyllä tietää oleelliset asiat.”

“Otan muuten aina City-lehden mukaani käydessäni kaupungilla. Mäntyniemessä kun ei ole jakelutelineitä eikä tänne kantaudu mainos- ja kaupunkipostia lainkaan. Täällä jää helposti vähän katveeseen sen suhteen mitä kaduilla tapahtuu. Haluaisin kierrellä enemmän kaupoissa ja katsella ihmisiä, mutta en voi tehdä sitä niin paljon kuin haluaisin.”

Matti Vanhanen vertaa kirjassaan juorulehdistöä Stasiin. Kuinka paljon teidän mielestänne poliitikkojen yksityiselämää pitäisi käsitellä julkisuudessa?

“Rajanveto on erittäin vaikeaa. Kaikki asiat, joilla voi olla merkitystä viranhoidon suhteen, pitää julkistaa. Mutta intimiteettisuojan piiriin kuuluvat asiat eivät mielestäni kuulu julkisuuteen. Ehdokkaidenkaan ei mielestäni tarvitse suostua mihin tahansa julkisuustemppuun. Muistan, että vuoden 1994 presidentinvaaleissa kaiveltiin ehdokkaiden roskiksia. Itse en olisi sellaiseen suostunut, sillä etenkin naiselle sellainen voisi olla erittäin kiusallista. En myöskään ole koskaan esitellyt vaatekaappiani sen enempää kuin mitä tulen väkisin esitelleeksi sitä päälläni.”

Miksi te ette pidä blogia kuten muut pääehdokkaat?

“En ole päiväkirjatyyppiä. Olen presidenttikauteni aikana kirjannut tapahtumia yhden vuoden ajan ylös, koska haluan jälkikäteen muistaa mitä asioita tapahtui ja missä järjestyksessä. Päiväkirja olisi sitä paitsi julkinen, joten se ei mielestäni voi olla silloin aivan rehellinen.”

“Kirjoitan mieluummin kannattajilleni kirjeitä kuin päiväkirjaa, koska kirjeessä voi mielestäni sanoa asioita vapaammin. Ensimmäisen olen jo kirjoittanut, ja toinen on tulossa. Ne julkaistaan myös nettisivuilla.”

Mitä tyttärenne ajattelee siitä, että äiti on presidentti?

“Hän on koittanut vältellä julkisuutta niin paljon kuin mahdollista, mielestäni siinä aika hyvin onnistuen. Hän haluaa olla oma itsensä mieluummin kuin jonkun tytär.”

Onko hän ankarin kriitikkonne?

“Nooh… virallinen kommenttini on, että hän tukee uraani ja valintojani, mutta todellisuudessa voidaan sanoa vaikka näin, että rytmisen kilpavoimistelun tuomarina hän antaa minulle aika paljon palautetta teknisestä osaamisesta ja taiteellisesta vaikutelmasta.”

Miten saitte aikanaan soviteltua urapaineet ja yksinhuoltajan roolin yhteen?

“Vaihtelevasti ja potien ikuista huonoa omatuntoa. Mutta se mikä on positiivista, niin tänä päivänä miehetkin sanovat, että kokous pitää lopettaa neljältä, koska lapset pitää hakea hoidosta.”

Kommentoitte Niinistön Työväen presidentti -kampanjaa aika ärhäkästi sanomalla, että kampanjoissa pitäisi olla “jonkinlainen kuluttajansuoja”. Kun katselee täällä ympärilleen, niin mielestäni teidän sloganinne “yksi meistä” ei ole ainakaan paikkansapitävä.

“Tarja Halosen kommentiksi se ei ollut edes ärhäkkää tekstiä, vaan pikemminkin juristi-Halosen kuivahko huomautus. Minusta kampanjalupaus on pidettävä vaalien jälkeenkin. Vaikka onhan ihmisillä oikeus muuttua.”

“Yksi meistä ei ole minun käyttämäni slogan, vaan Hannu Lehtilän minusta kirjoittaman kirjan nimi. Sillä hän viittaa oman tulkintansa kautta tällaiseen positiivisella tavalla arkiseen ihmiseen, niin kutsuttuun tuulipukutyyppiin.”

Puolustitte kiivaasti presidentin asemaa armeijan ylipäällikkönä. Pasifistin suusta tämä oli yllättävää tekstiä.

“Olen käyttänyt itsestäni tällaista määritelmää kuin relatiivinen pasifisti, joka tarkoittaa sitä, että emme voi mielestäni mennä yksipuoliseen aseistariisuntaan. Armeijan ylipäällikkönä toimiminen on osa presidentin työtä, ja hyväksyin sen jo silloin kun tätä virkaa ensimmäistä kertaa tavoittelin. Pitää muistaa, että armeijassa on myös puolustusvoimien komentaja ja hänellä kenraalit, hallituksella puolustusministeri ja eduskunnassa puolustusvaliokunta, joiden kanssa operoisin tositilanteessa.”

Pitääkö naisen äänestää naista, vai pitäisikö vain miettiä kuka on omasta mielestä paras ehdokas, sukupuolesta riippumatta?

“Pitää miettiä kuka on paras, ja äänestää sitä. Toivottavasti naiseutta ei sentään pidetä tässä yhteydessä haittana.”

Olette sanonut että ette halua käyttää itsestänne feministin määritelmää, koska siihen sanaan sisältyy niin paljon negativiisia latauksia. Oletteko feministi vai ette?

“Siinäkin pähkäyksessä päädyin siihen, että olen feministi. Olen vain välttänyt sen sanan käyttämistä sen vuoksi, että se niin helpolla sulkee keskustelun. Tänään olin keskustelussa, johon osallistuivat mm. Helvi Sipilä ja koko joukko naisjohtajakouluttajia. Sanoin heille, että olisi aika palauttaa feminismi-sanalle sen kunnia. Siihen on liittynyt niin paljon pelkoja ja latauksia. Siis jos joku on sanonut, että “olen feministi, niin muut ovat olleet vain, että jahas”. Jos kaikki sanoisivat rohkeasti olevansa feministejä, niin silloin siitä tulisi tavanomaisempaa, mutta toisaalta kategoria laajenisi ja sitten taas mietittäisiin kuka itse asiassa onkaan feministi ja kuka ei.”

Mitä mieltä olitte Suomen Kuvalehden teettämästä johtaja-analyysista? Siinä teidän kerrottiin olevan alaisianne kohtaan vaikea. Kannessa teitä kuvattiin sanalla sietämätön.

“Ei siihen kauhean tyytyväinen voinut olla. Kun minua kuusi vuotta sitten pyydettiin tällaiseen, kysyin asiantuntijoilta, pitäisikö siihen mennä. Sanottiin että ei pitäisi, koska analyysi ei voisi olla kunnollinen. Normaalitilanteessa arvioijat valitaan ihmisen työpaikalta ja kumpikin osapuoli hyväksyy arvioitsijat. Arvioitsijan kommentteja ei anneta johtajalle suoraan, mutta asioista keskustellaan niiden pohjalta. Tällaisenaan ei arvio mielestäni kriteerejä täyttänyt.”

“Siitä tuli vähän paha mieli, tuntuu, että tuloksia käytettiin vähän tarkoitushakuisesti.”

Eli mielestänne tulos ei ollut aivan oikeutettu?

“No ei sillä tavalla. Mutta sen olen valmis ottamaan vastaan, että olen hyvin kärsimätön ja kiireinen, aina vähän tilanteen mukaan. On sellaisiakin päiviä, jolloin en ole kiireinen tai kärsimätön. Olen myös vaativa, hyvinkin vaativa sen suhteen, että työt pitää tehdä kunnolla.”

“Mutta onhan näitä jo tullut vaikka minkälaisia tieteellisiä tutkimuksia siitä minkälainen minä olen. Niihin oppii suhtautumaan.”

Millaisia terveisiä teillä on Ruben Stillerille?

“Toivottavasti hän on tyytyväinen ratkaisuunsa, koska sehän on pääasia, miten hän ratkaisunsa kokee.”

Olette sanonut, että Linnan juhlissa ei tarvitsisi kohkata niin paljon puvuista, vaan keskittyä itse asiaan.

“Niin. Ihmiset kutsutaan Linnaan pääsääntöisesti muun kuin pukeutumisen vuoksi. Vaatteiden vuoksi on kutsuttu joko Marimekkon edustaja tai joku muu suomalainen designeri. Heidän kohdallaan keskustelut vaatteista ovat ihan okei, ja tietysti on nyt muutenkin hyvä että ihmiset pukeutuvat tilanteen edellyttämällä tavalla. Minun mielestäni on kohtuutonta ihmisiä kohtaan, että jos hänet kutsutaan Linnaan sen perusteella mitä hän on saanut vuoden aikana aikaiseksi, lähteä arvostelemaan, miten hän on juhlaan pukeutunut. Mutta en halua latistaa niidenkään intoa, jotka ovat innoissaan päästessään kerran elämässään näihin juhliin. Kyllä siinä on mielestäni ihan sopiva paikka väkertää.”

“Omat pukuni nyt ovat… ne ovat aina jonkun suomalaisen suunnittelijan. Euran muinaispuvulla halusin osoittaa, että tuhat vuotta vanha pukukin näytti edelleen juhlapuvulta ilman että se oli supermuodikas.”

Onko kiva päästä valitsemaan keitä Linnaan kutsutaan?

“Valinnat tehdään ryhmässä. Saamme listoja, esimerkiksi urheilijoista jotka voisi kutsua, ja päätämme vieraat pitkälti niiden pohjalta. Mutta onhan siellä sitten tällaisia jokereitakin, joita on kiva palkita vuosien työstä.”

Lyöttekö kanssamme sata euroa vetoa siitä, että teistä ei tule presidenttiä?

“En todellakaan. Se olisi väärin kaikkia kohtaan. Eihän nyt toki!”

Mistä unelmoitte?

“Kai minä unelmoin paremmasta maailmasta, vaikka se on vähän lapsellista.”

Amen.

“Amen.”

FILE: Tarja Halonen

Kello: “Leijona, jossa erityisesti presidenttiä varten tehty leijonalogo.”
Hajuvesi: “Vaihtelee, olen hajuvesifriikki.”
Kosmetiikkatuote, josta presidentti ei luovu: “Presidentti ei voi mainostaa, mutta suomalaisten, palkittujen ihonhoitosarjojen kosteusvoiteet ovat erinomaisia. Ja hammastahna.”
Kirjat yöpöydällä: “Paulo Coelho: Alkemisti, Konflikteista kehitykseen – siviilikriisin hallintaopas ja Metropoliitta Ambrosiuksen mietekirja. Jotta tämä ei kuulostaisi liian hienolta, mainittakoon, että luen myös dekkareita ja Harry Potteria. Potterit luen aina yhdeltä istumalta. Siksi en lue tällaisia kirjoja illalla. Viimeisin oli mielestäni vetävästi kirjoitettu, mutta kolkko. Suomalaista pidän Saisiosta. Yksi suosikkini on myös John Irving, mutta se mokoma ei ole kirjoittanut mitään vuosiin.”
Levy autiolle saarelle: “En mitenkään voisi ottaa vain yhtä levyä, tulisin hulluksi jos sama kappale soisi koko ajan. Ottaisin huilun ja huilun ABC:n. Jos olisin autiolla saarella, minunhan olisi pakko opetella soittamaan.”
Mielivaate: “Kotimaiset klassikot. Myös ruotsalaiset vaatteet ovat mitoitukseltaan minulle sopivia.”