Teillä on vapaus valita Terveystalo tai Mehiläinen

Sote-jätit kulmaavat markkinaa ja valtioneuvosto tuuttaa propagandaa.

Kuva: Omamaakunta.fi

Tapahtui sote-uudistus tai ei, jättiluokan sote-yritykset tulevat olemaan merkittäviä pelureita suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudessa.

Kokoomuksen entisen kansanedustajan Lasse Männistön nykyinen työpaikka Mehiläinen sai uuden pääomistajan luxemburgilaisesta CVC Capital Partners -rahastosta. Samalla Suomen suurimpaan sote-yritykseen iskevät kiinni vakuutusyhtiö LähiTapiola sekä eläkevakuuttajat Varma ja Ilmarinen ja osa Mehiläisen toimivaa johtoa. Entisen Kokoomuksen sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn Terveystalo puolestaan osti viime viikolla itselleen ruotsalaisen Attendon terveysliiketoiminnat Suomessa. Yrityskaupan tuloksena syntyy 12 000 työntekijän terveysjättiläinen. 

Mehiläisen kauppahinta oli 1,8 miljardia euroa, mikä tekee siitä ylivoimaisesti Suomen arvokkaimman terveysyhtiön. Terveystalon markkina-arvo on puolestaan 1,2 miljardia euroa.

Sote-uudistus, joka sen kannattajien mukaan pitää saada valmiiksi etenkin siitä syystä, että sitä on tehty niin pitkään, on uudistus, jossa alun perin lähdettiin etsimään kustannustehokasta, mutta aidosti toimivaa tapaa pitää suomalaiset terveenä ja taata kaikille hyvät sosiaalipalvelut. Sittemmin siitä on tullut hallituspuolueiden intressien kohtaamispaikka.

Syntyneen käsityksen mukaan Kokoomus tekee uudistusta taatakseen valinnanvapauden kautta bisnestä yksityisille terveysyrityksille ja Keskusta tekee sitä saadakseen lisää valtaa uuden maakuntajärjestelmän kautta. Perussuomalaiset suostuivat pitämään turpansa kiinni uudistuksen ongelmista, koska saivat runtattua läpi historiallisen tiukan maahanmuuttopolitiikan ja puolueen hajoamisen jälkeen hallitukseen jäänyt Siniset on mukana ilmeisesti siksi, että Timo Soini saisi pitää paikkansa ministerimersun takapenkillä mahdollisimman pitkään.

Oli miten oli, vaikka mediassa ja asiantuntijoiden toimesta vielä kyseenalaistetaan sote-uudistuksen toimivuus ja toteutuminen, on hallitus omassa viestinnässään valmis liputtamaan läpimenneen uudistuksen puolesta. Valtioneuvoston markkinointiosasto nimittäin julkaisi videon, joissa maalataan absurdia tulevaisuuskuvaa soten jälkeisestä maailmasta.

Kasper Strömmanin blogin arviossa videosta kirjoitettiin seuraavasti:

“Tämän mini-scifi-eepoksen juonta oli hieman hankala seurata, mutta se tuli kuitenkin selväksi  että tulevaisuus on vaaka-laudalla, ja kaikki riippuu siitä miten eduskunta äänestää kesällä Soten suhteen. Jos valkopukuinen poika osaa matkustaa ajassa hätää ei kuitenkaan ole – mutta tämä selviää vain jos videolle tulee jatko-osa.”

Valtioneuvoston ja valtiovarainministeriön ylläpitämältä Omamaakunta.fi-sivulta löytyvä video nousi keskusteluun myös Ylen Pyöreä pöytä -ohjelmassa.

“Mikä on Omamaakunta.fin viesti kansalaisille? Se on tässä aidosti erikoisessa asennossa. Sen sijaan, että kerrottaisiin, mitä se faktisesti tarkoittaa tai mitä seurauksia tällaisella uudistuksella on esimerkiksi kainuulaisille tai personoidusti vaikka tamperelaisille. Tää ottaa kantaa uudistukseen tavalla, joka vie sitä aika kauas keskustelusta, jonka kansalaiset tunnistaa”, viestintäkonsultti Taru Tujunen sanoi Pyöreässä pöydässä.

“Sivusto luo selvästi mielikuvaa ja asennetta. Siinä on kysymys mielipidemuokkauksesta. Siinä ei kerrota asiasisällöstä ja se ei siinä mielessä täytä viranomaisviestinnän vaatimuksia, että se ei ole läpinäkyvää tai puolueetonta”, tutkija Anu Koivunen jatkoi.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi