Syksy määritellään kuudennellakymmenellä leveyspiirillä alkavaksi syyspäiväntasauksella syyskuun 22. päivän tienoilla. Varmoja syksyn merkkejä ovat viilenevät päivät, pimenevät illat sekä haalareihin puettujen humalaisten maalaisten ilmestyminen katukuvaan.
Helsingillä on tylyn kaupungin maine. Jolleivat malminkartanolaisen solun muut asukit osoittaudu seurallisiksi, voi kuusamolaisella ensimmäisen vuoden metsäekologianopiskelijalla olla vaikeuksia löytää ystäviä. Stadissa kun yksilön oman tilan kunnioitus on viety niin pitkälle, että edes seinänaapuria ei tervehditä rappukäytävässä.
Usein ainoa vaihtoehto on takaisin omien seuraan hakeutuminen, eli osakuntaan liittyminen. Siellä ei ainoastaan voe taas surutta päestellä juuvvaanni oekeen entiseem malliin ilman että täytyy pelätä kaupunkilaisten pilkkaa, vaan sieltä saa myös yhteenkuuluvaisuuden tunnetta lisäävät kivat värikkäät haalarit, joihin opiskelijaelämää maisteleva pohjoispohjanmaalainen voi väärentää todisteita maksansa tuhoamisesta sekä naimalykystään.
Haalareihin pukeutuminen juhlimaan lähtiessä kielii suunnitelmista vetää sotkuiset sikanaamarit. Varmasti vaatehuollon kannalta järkevää, mutta järin sivistynyttä kuvaa se ei ihmisestä anna. Puuttuu vain kaulaan ripustettu ämpäri pahoinvointikohtauksia varten, rakon tyhjennyksen helpottava sorsa, sekä otsaan tussilla kirjoitettu palautusosoite. Käyttäytymistä, mikä on hyväksyttävää Ravintola Veijon rykimäbileissä, ei välttämättä katsota hyvällä Bulevardilla. Haalarista onkin tullut ödläävän känniääliön varmin tunnusmerkki.
Perinteisten syksyn merkkien rinnalle onkin viime vuosina noussut uusi, jota moni helsinkiläinen tervehtii ilolla: ei haalareita -kyltti anniskelupaikan ovessa. Näin kaikki voittavat; itse nautin mieluiten Singapore Slingini niin, ettei minun tarvitse pelätä juomaan opettelevan junantuoman oksentavan kengilleni, eikä juhlahumuisten heinähousujen tarvitse kärsiä ylimielisestä asenteestani.
Kirjoittaja on 70-lukulainen etelähelsinkiläinen kirjailija.
