Onhan se piru vie kumma, että mieleen ei tule yhtään juttua, jossa tavallinen nuori kertoisi uskostaan. On vain lukuja kirkosta eronneista tai selvityksiä siitä, kuinka kenttäkeittiö skulaa lestadiolaisten suviseuroilla. Joskus joku julkkis avautuu kertomaan, että Herra näppäilee häntäkin.
Usko on edelleen tabu. Eurooppalaisissa vertailuissa suomalaiset erottuvat myös siinä, että usko koetaan ennen kaikkea yksityisasiaksi. Poikkeuksellisen moni rukoilee yksin, mutta poikkeuksellisen harva avaa suunsa. Jos sanot olevasi ateisti, kukaan ei vaadi perusteluja. Jos sanot olevasi uskossa, keskustelu katkeaa. Ja minähän en ole uskossa, otan vain asioista selvää. Esimerkki numero yksi: pakollinen selittelyn tarve.
Kuka sitten kertoisi mitä tapahtuu, kun nuori ihminen tulee uskoon? Onko se spektaakkeli?
”Ei. Usko on varmuus joka kasvaa hiljalleen”, sanoo miesopiskelija teologisessa tiedekunnassa.
”Etkä muuten löydä helposti haastateltavia, uskojutuissa on aina niin pilkallinen sävy. Jos kääntymisiä haluat, soita jonnekin herätysliikkeeseen.”
Palaan kirjastoon ja verkkoon. Internet on pullollaan uskosaitteja, joilla ihmiset kertovat irtautuneensa huumekierteestä ja löytäneensä uuden tien. Yksi kertoo parantuneensa bulimiasta, toinen välttyneensä itsemurhalta. Monella on tarve puhua ja halu rohkaista muita, anonyymisti.
”Uskosta on tutkitusti apua kriiseihin ja niiden hallintaan. Parhaimmillaan se antaa elämään merkityksiä ja haasteita. Usko vahvistaa myös itsetuntoa ja lisää onnistumisia”, sanoo Tampereen yliopiston psykologian laitoksen johtaja, professori Markku Ojanen.
”Vaikka vain lähes joka kymmenes uskovista käy läpi jotain mullistavaa, kokemus armosta ja vapautumisesta on äärettömän voimakas. Varsinaisten kääntymisten äärellä psykologia on vieläkin aseeton. Aihetta on tutkittu vähän, eivätkä perinteiset muutosteoriat sovi herätyksiin. Yleensä ihminen muuttuu tuskallisen hitaasti, mutta kääntyminen on kuin kvanttifysiikkaa. Se on selittämätön hyppy, jopa persoonallisuus muuttuu.”
Uskoa tutkinut Ojanen on poikkeus psykologirintamassa. Tieteellinen psykologia unohti uskon ja arvokysymykset lähes koko 1900-luvuksi. Taustalla vaikuttaa edelleen Freudin ateistinen agenda, jonka mukaan uskonnollinen käyttäytyminen on neuroosi, josta ihmiskunnan tulee vapautua. Elämän tarkoitusta pohtiva ihminen oli Freudin mukaan sairas.
”Nyt kiinnostutaan taas asioista, jotka edistävät ihmisen selviytymistä ja hyvinvointia. Häiriöiden rinnalle nousee onnellisuuden tutkiminen, muun muassa usko”, Ojanen sanoo.
”Kyynisesti voisi ajatella, että esimerkiksi uskolla raitistunut alkoholisti on vain löytänyt itselleen uuden riippuvuuden. Toisaalta ihminen on aina riippuvainen tietyistä ajattelutavoista tai ihmisistä. Irrallisuus on individualistinen harha”, hän sanoo.
Harhoista puheen ollen, lähes kaikki kohtaavat joskus hämmentäviä ilmiöitä: lievän transsin tai tunteen yhteydestä maailman kanssa. Reilut kymmenen prosenttia ihmisistä on kokenut selviä valvetilahallusinaatioita. Jopa puolet leskistä on nähnyt kuolleen puolisonsa.
Muuntuneita tajunnantiloja tutkinut neuropsykologi ja filosofian tohtori Timo Kaitaro muistuttaa, että näyt eivät tarkoita mielen järkkymistä. Ne ovat usein täysin luonnollisia.
”Kyse on yksinkertaisesti siitä, että normaali valvetilamme vaati optimaalisen määrän ärsykkeitä pysyäkseen hanskassa. Kun ärsykemäärä alittuu tai ylittyy, tajunnantilamme muuttuvat herkästi. Oli selitys mikä tahansa, kokemukset ovat miellyttäviä, koska niihin liittyy hetken irtiotto alituisesta itsekontrollista. Myös esimerkiksi urheilusta tai kivusta syntynyt endorfiini saa aikaan jopa maanisia hyvän olon kokemuksia”, Kaitaro sanoo. Muita syitä ovat muun muassa alentunut verensokeri tai huomion fiksoiminen yhteen ainoaan kohteeseen.
Olisi kieltämättä houkuttelevaa vaikka poistua ruumiistaan. Nyt kun tieteen valossa tripille ei voi edes jäädä. Esimerkki numero kaksi: ihmisen synnynnäinen kiinnostus yliluonnolliseen.
Mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä harvempi uskoo Jumalaan. Vaikka Suomi on edelleen umpiluterilainen maa, 30 prosenttia kansasta korostaa, että he kyllä uskovat Jumalaan mutta eri lailla kuin kirkko. Ojasen mukaan kyse on osaltaan instituutiokapinasta ja yksilökeskeisyydestä. Toisaalta halu etsiä vaihtoehtoja edistää suvaitsevaisuutta. Oli vakaumus mikä tahansa, uskomuksia ei silti voi arvioida vain sen kannalta, kuinka rationaalisia ne ovat. Usko on osa hyvinvointia. Eettiset järjestelmät säilyttävät viime kädessä elämää.
Hyvinvoinnin raja kulkee asiantuntijoiden mukaan siinä, jos uskosta tulee pakonomaista ja syyllistävää tai jos sillä vedetään voimakkaita me-muut -rajoja. Itse usko ei vammauta, vaan se, miten sitä käytetään. Esimerkiksi mielenterveysongelmia ei pidä hengellistää, eivätkä usko, valta ja raha sovi yhteen.
”Valtakritiikki sopii silti kaikkiin ideologioihin. Ateistinen kommunismikin meni metsään, kun tarkoitus pyhitti keinot”, Ojanen sanoo.
Suomessa toimii noin 200 erilaista uskonnollista liikettä tai lahkoa, ja tarjolla on kaikkea maan, taivaan ja joogan väliltä. Uskonnon uhrien tuki ry:n Lilja Antikaisen mukaan jäsenyyksiin saattaa liittyä usein sellaista häpeää ja painostusta, että ongelmista avaudutaan vasta viime hädässä. Yhdistykselle tulee noin tuhat puhelua vuodessa.
”Jos epäilee ystävänsä hyvinvointia, tärkeintä on tehdä selväksi, että vanhat siteet eivät katkea ja että aina saa tulla takaisin”, Antikainen neuvoo.
Kun läheinen ihminen muuttuu, myös omat uskomukset on pakko kohdata.
”Sekin voi olla syynä sille, että uskosta ei puhuta. Ei uskalleta puntaroida omia näkemyksiä tai hyväksyä sitä, että tuttu ihminen ei enää mahdukaan samaan muottiin. Uudet elämäntilanteet vaativat kuuntelukykyä puolin ja toisin. Myös uskoon tulleen on osattava kuunnella ja myöntyä”, Ojanen sanoo.
Varmin keino tehdä ihminen vihaiseksi on sohaista hänen maailmankuvaansa. Esimerkki numero kolme: vaihdetaan puheenaihetta.
Lähteet: Professori Markku Ojanen; filosofian tohtori, neuropsykologi Timo Kaitaro; Todennäköiset harhat (1995), Uskonto – mielenterveyden tuki vai taakka (1995); Kirkon nelivuotiskertomus 1996-1999; World Values 2000 -tutkimus; http://www.uut.fi .
”Nää on niin isoja asioita. Jumala on rakkaus”, sanoo Ville.
Ville on Pappi. Pitkä ja komea, onnellisesti naimisissa sellaisen valtiotieteilijän kanssa, joka vaati heti alussa läpikotaiset perustelut kaikille uskonasioille. Uskosta puhuminen on tuttua, mutta haastattelu epäilyttää.
”Usko on mulle koko elämän läpitunkeva juttu. Se on luottamusta siihen, että Jumala on ja haluaa ihmisille hyvää. Se on arjen etiikkaa.”
Ville alkoi pohtia ja selvitellä asioita lukion alussa.
”Luin vaikka mitä, ja kristinuskosta löytyi eniten omaa. Se ei ollut mikään räjähdys. Tajusin vain, että asioilla on merkityksensä ja että meidät hyväksytään sellaisena kuin olemme. Teologisessa tiesin, että haluan tästä ammatin.”
”En ole koskaan kieltänyt itseltäni mitään tiettyä tai ajatellut, että jos teen näin, olen parempi ihminen. Totta kai nuorena pohtii jotain ryyppäämistä, mutta tuleehan ei-uskovillekin huono omatunto älyttömästä krapulasta. En koe luopuneeni mistään. Usko vain saa aikaan sen, että pyrin jotenkin automaattisesti pitämään huolta itsestäni ja muista. Se on mun panokseni arkeen.”
”Tähän ei ole koskaan liittynyt mitään sellaista, että olisin mennyt tiettyihin piireihin tai vetäytynyt maailmasta. Usko ei määritä sitä, kenen kanssa olen. Esimerkiksi homot hyväksyn siinä missä kaikki muutkin, jopa turkulaiset ja tamperelaiset”, hän hymyilee.
”Ihmisen tehtävä ei ole tuomita.”
Ville sanoo keskustelevansa uskosta silloin, kun se on luonnollista.
”Pidän ehdottomasti siitä mitä teen, mutta en ole mikään käännyttäjä. Jos tulee ilmi, että olen pappi, ensireaktio on hämmästys. Menee hetki, ja he alkavat kertoa omia asioitaan ja peilata niitä mun kautta. Joskus uskosta keskusteleminen on silti vaikeaa, koska kaikki yritykset jäsentää sitä ovat rationaalisia. Usko on niin iso asia, ettei sitä voi aina hallita sanoin. Vähän sama juttu kuin joku tunne, jota ei vain osaa kuvailla. Siihen kuuluu myös terve epäily.”
”Mitään yliluonnollisia kokemuksia mulla ei ole. Mun uskoni ei hiippaile nurkissa tai vilkuta ikkunasta, se on tapa nähdä maailmaa. Esimerkiksi ehtoollisella tai luonnossa aistin pyhyyden.”
”Mun olisi hirveen vaikea kuvitella pomppivani kadulla julistamassa jotain maailmanloppua. Mun usko vaan on jotenkin niin arkista. Se on turva ja luottamus.”
”En häpeä mitään. Mun ei tarvitse tehdä kuin Jumalan tahto”, sanoo Malla.
Kahvilassa on hiljaista, ja Mallan tarina kuuluu vähintään lähipöytiin. Aiemmin hän mietti sairaalloisesti, mitä muut ihmiset ajattelevat. Nyt hän kertoo silmät selällään, kuinka tuli uskoon.
”Ei mua hävetä. Kaikki miellyttämisen tarve on jäänyt pois. Ei enää pakkoliikuntaa, pelkoa tai suorittamista. Olen syntynyt uudelleen.”
Kun Malla oli pieni, Jumala oli planeetta, joka ei vaikuttanut mihinkään. 13-vuotiaana hän sairastui anoreksiaan ja tunsi pelkkää pelkoa ja vihaa. Lukiossa uskonto alkoi kiinnostaa tieteenä, ja 19-vuotias Malla muutti Helsinkiin opiskelemaan teologiaa.
”Elin baarielämää ja yritin kovettaa itseni. Syksyllä 2002 ajauduin kamalaan yksinäisyyteen, ja loppukeväästä 2003 kaikki romahti. Olin varma, etten pysty enää elämään täällä, että olen liian herkkä enkä pärjää. Vaikka anoreksia oli ollut kamala kokemus, sitä yksinäisyyttä ei voi edes kuvailla. Ainoa kontakti eläviin olentoihin oli jotkut oravat lenkkipolulla.”
Heinäkuussa Malla meni Helsingin Cityseurakuntaan. Hän tiesi jo mennessään, että haluaa antaa elämänsä Jeesukselle.
”Yksi tyttö rukoili mun puolesta ja sanoi, että Jeesus on halunnut syleillä sua jo kauan. Aloin itkeä, sillä kukaan muu kuin Jumala ei tiennyt, että olisin koko vuonna tarvinnut vain sen halauksen. Se tyttö kertoi asioita suoraan mun elämästä ja siitä, miten ne muuttuu. Olin jo keväällä rukoillut edes sellaista pienimuotoista peruselämää, että mulla olisi joku poikakaveri, jonka kanssa olisin kotona. Mutta se tyttö sanoi, ettei Jumala halua sulle mitään peruselämää. Olin kaksi viikkoa ihan hiljaa. En enää muistanut, mitä on olla yksin.”
”Kerran syksyllä makasin kotona sängyllä ja pyysin saada täyttyä Pyhällä Hengellä ja alkaa puhua kielillä. Siitä se alkoi. Marraskuussa Pyhä Henki alkoi liikutella käsiä, päätä ja koko kehoa. Tuntui, kuin olisin kävellyt koko ajan kovassa tuulessa. Tahdoin vain ylistää.”
Malla hymyilee ja menen hämilleni. Miten sitä Jumalaa oikein ylistetään?
”Laulan vaikka Björkin rakkauslauluja. Naapurit varmaan ihmettelee, kun laulan ja rukoilen tuntikausia. Jos olisin kännissä, sitä pidettäisiin normaalina. Nyt ehkä ajatellaan, että olen seonnut.”
”Arjessa meni kaikki uusiksi. Sain rauhaa, rakkautta, iloa ja kirkkautta. Anoreksian jäljiltä kuivettunut maha parantui, ja opinnoissakin on uusi motivaatio, kun kaikki onkin yhtäkkiä totta. Kännääminen ja esiaviollinen seksi jäivät pois, runoja kirjoitan enää harvoin. Runot olivat ennen syyni elää, ja hakeuduin kamaliinkin tilanteisiin, että syntyisi parempia tekstejä. Se on nyt ohi.”
”Omaa uskoa on vaikea perustella nopeasti. Ehkä se on nöyrtymistä uskomaan, että Jumala tietää paremmin. En kanna huolta.”
”Kenttätyö on raamatullinen velvollisuus”, sanoo Marko.
Jehovan todistajat on Suomen suurin ei-kristillinen yhteisö. Ei-kristillinen siinä mielessä, että se ei tunnusta muiden kristikuntien kolminaisuusoppia. Jäseniä on 20 000, ja 71 prosenttia suomalaisista sanoo suhtautuvansa heihin kielteisesti. On pakko kysyä, mikä sai nuoren diplomi-insinöörin kääntymään.
Tapaamme Vantaalla Suomen keskustoimistossa. Eksyn sisään painotalon kautta ja selviää, että Vantaalta lähtee sanaa Venäjälle ja Afrikkaankin. Kliseet pitävät paikkansa: ihmiset tervehtivät ystävällisesti, ja Marko viininpunaisessa villatakissaan on itse rauhallisuus.
”Kääntyminen ei ollut mikään dramaattinen kokemus. Opin vain tuntemaan totuuden hengellisistä asioista. Olin ennen ateisti, ja uskoin evoluutioon. Armeijan jälkeen luin Suomen Kuvalehdestä arvostetun tiedemiehen evoluutiokritiikin ja aloin epäillä. Kävi ilmi, että esimerkiksi valkuaisaineen syntyminen ei ole matemaattisten todennäköisyyksien valossa edes mahdollista. Kokeilin luterilaisen seurakunnan pienpiiriä, luin itämaista filosofiaa ja yritin yhdistää fysiikkaa ja taoa. Siinä vaiheessa myös rukoilin, että jos on olemassa Jumala, tehköön hän itsensä tunnetuksi. Melkein heti eräs Jehovan todistaja soitti ovikelloa ja antoi kirjan, jota juuri silloin tarvitsin.”
”Elämä maan päällä, kehityksen vai luomisen tulos?” vakuutti Markon.
”Vietin siihen aikaan liikkuvaa elämää, mutta eräs pariskunta tavoitti minut sitkeiden yritysten jälkeen. He kutsuivat minut usein luokseen syömään ja tutkimaan Raamattua.”
”Tiedollinen puoli varmistui nopeasti, mutta ennakkoluulot Jehovan todistajista hiersivät. Myös se oli kova juttu, kun valkeni, mitä kaikkea tämä edellyttää. Mietin mitä käy esimerkiksi kavereille, jos en ehdi pitää heihin yhteyttä. Toisaalta myös seurakunta vakuutti, ja 1994 aloin tehdä kenttäpalvelusta. 1995 menin kasteelle. Perhe järkyttyi aluksi, kun joulut, pääsiäiset, syntymäpäivät jäivät pois. Nyt he näyttävät hyväksyneen tilanteen.”
Marko muutti Vantaalle 1.1.2001 ja ryhtyi Jehovan todistajien mikrotukihenkilöksi.
”Työ on palkatonta, mutta saamme täyden ylläpidon pyykinpesusta siivoukseen. Päivä alkaa klo 7 aamiaisella ja raamatun tutkiskelulla. Klo 12-13 on lounas ja klo 17 iltaruoka. Kolme iltaa viikossa kuluu erilaisissa kokouksissa, parina iltana teen kenttäpalvelusta. Lomaa on 12 päivää vuodessa ja ikälisät.”
Marko jatkaa hiljaa:
”Usko on elämäntapa. Saan mielenrauhaa, hyvän omantunnon ja tiedän miellyttäväni Jumalaa. Se säästää myös monilta hankaluuksilta kuten huumeista, tupakasta, juoppoudesta ja esiaviollisista sukupuolisuhteista. Yleensä kuvitellaan, että usko on pelkkää suurta tunnetta. Mulle se on konkreettista tietoa ja tosiasioita, ei herkkäuskoisuutta tai sinisilmäisyyttä.”
Hämmennys ei häviä. Omistaudutaan sitä kai hurjemmillekin asioille.
Suomen suurimpien uskontokuntien jäsenmääriä
- Evankelis-luterilainen kirkko: 4 403 000
- Ortodoksinen kirkkokunta: 60 000
- Jehovan todistajat: 19 200
- Suomen Vapaakirkko: 14 000
- Katolinen kirkko: 8 000
- Adventtikirkot: 6 000
- Mormonit: 4 500
- Baptistiyhdyskunnat: 2 500
678 000 suomalaista kuuluu väestörekisteriin; luvussa on mukana 55 000 helluntailaista.
Lähde: Uskontokuntien omat jäsenmääräilmoitukset 2002/2003.
Muistatko heidät?
Tony Halme, Jonna, Pikku G, Kikka, Anne Pohtamo, Carmen Mäkinen, Matti Nykänen, Carl Lewis, John Drummond, Elijah Wood, Anna Chlumsky, John Grisham, Charles Schulz, Johnny Cash, Run DMC…
Kaikki ovat ilmoittaneet uskovansa tai tulleensa uskoon. Toiset pidempään, toiset lyhempään.
Mitä kuuluu, Tony Halme, onko Herra pysynyt sydämessä sitten marraskuun?
”On. Noudatan puhtaita ja terveitä elämäntapoja.”
Elämäkertasi nimi on ”Jumala armahtaa, minä en.” Seisotko vielä sen takana?
”Totta kai. Jos joku tekee syntiä, en sääli. Jumalan tehtävä on leppyä, ei mun.”
Jonna, olet kääntynyt mormoniksi. Lahjoitatko suositusten mukaiset 10 prosenttia tuloistasi kirkolle?
”Olen luvannut levy-yhtiölle, et-ten puhu tästä nyt mitään.”
Sony Musicin tuotepäällikkö Marko Alanko, miksi Jonnalle ei ole hyväksi puhua maailmankatsomuksestaan?
”Olemme yhteistyössä artistin kanssa keskustelleet asian näin. Meidän tehtävämme on edistää uraa ja keskittyä musiikkiin.
