Tinderiin tulee supertykkäys

Pian pyyhkäistään myös ylös.

Mielipiteitä jakava deittisovellus ja treffipeli Tinder julkaisee uuden ominaisuuden, supertykkäyksen. Kun supertykkäämäsi henkilö saapuu Tinderissä profiilisi kohdalle, sen alla on sininen banneri tiedottamassa asiasta. Sen jälkeen kyseinen henkilö päättää perinteiseen Tinder-tyyliin, haluaako jatkaa kanssasi keskusteluasteelle vai ei. Supertykkäyksiä on jokaisella yksi päivässä, eikä niitä voi kerryttää.

Supertykkäys tuskin muuttaa koko Tinderin käyttötarkoitusta radikaalisti, vaikka ylöspäin pyyhkäiseminen saattaa tuntua aluksi hassulta. Voihan olla, että käyttäjä pyyhkäisee helpommin oikealle eli hyväksyy parikseen henkilön, joka on antanut hänelle supertykkäyksen. Ominaisuus on saatavilla vasta Australiassa ja myöhemmin tänä vuonna maailmanlaajuisesti.

Kuva: Tinder

Tinderissä voi myös katsastaa vaikkapa naapurimaan sinkkuja, "passia" käyttämällä. Tämä ominaisuus siirtyy supertykkäyksen myötä hakuasetuksiin. Tinder uudistaa itseään erityisen hitaasti, mutta varmoin askelin. City veikkaa, että jossain vaiheessa sovellus pelillistyy lisää esimerkiksi supertykkäyksien määrän näkymisellä profiilissa. Tällaisia toisten käyttäjien arviointiin perustuvia profiileja on nähty jo pitkään deittisivustoilla.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi