Toni Wirtanen

Kersantti Walter de Camp teki tupatarkastuksen rocktähti Toni Wirtasen kotona.

Näytä minulle kotisi, niin kerron millainen olet. Kersantti Walter de Camp teki tupatarkastuksen rocktähti Toni Wirtasen kotona, kurkisti jääkaappiin, astui sisälle vaatekaappiin ja pomppi Asko-osaston sohvalla. Siitä piti tulla parhaaseen naistenlehtityyliin tehty esittelen-kaunista-kotiani-kateelliset-katselkaa-juttu.

Mutta vähä vähältä isäntä alkoi avautua ja puhe kääntyi elämän merkityksellisiin asioihin: perustamattomaan perheeseen, yksinäisyyteen ja pleikkareihin. "Olen syrjäytynyt", Toni Wirtanen uskoutui.

Apulannan Toni Wirtasen kämppään Hietaniemenkadulle tultuani ja vähän aikaa kelailtuamme kaivoin nauhurini esiin ja nakkasin sen huolettomasti pienelle lasipintaiselle sohvapöydälle. Silloin Toni valpastui ja kohottautui sohvalta. Ole varovainen, hän sanoi, koska siinä sohvapöydällä on "pyhä alue". Tempaisin nauhurin pois ja katsoin pöydän pintaa. Siinä oli ryhmä noppia halvan kaulanauhan ympäröimänä. Jotain mystistä, ilmeisesti.

"Noi nopat on olleet heinäkuusta asti virittymässä siinä. Ne on muovia ja se on jollain tasolla amorfista ainetta. Se painottuu kun ne on kuukausien ajan samassa asennossa. Se valuu hiljalleen alaspäin."

Siis mikä valuu?

"Näiden noppien muovi! Se muotoutuu. Siinä menee viritykset munilleen, jos niitä nyt muljataan. "

Sori.

Toni alkoi yllättävän mielellään kertoilla kamansa historiaa. Esimerkiksi "pyhän" sohvapöytävirityksen yläpuolelle kiinnitettyä hämyisää seinälamppua ei suinkaan ole tökätty siihen sattumalta.

"Mä tykkään erivärisistä tunnelmista. Mua vituttaa semmonen peruskattovalomeininki, ja mä tykkään takorautameiningistä. Tossa Simonkentällä on Neo Romantico. Yks kreikkalainen jätkä tekee kaikenlaista. Mä olen ajatellut joskus investoida takorautasänkyyn. Kun vaan sais ton vanhan luuskan jonnekin."

"Vanha luuska" on Tonin makuuhuoneen nykyinen sänky, joka ei todellakaan herätä hirveää riemua. Sen sijaan hänen sohvakalustonsa on tosi hieno. Siihen kuuluu kaksi vanhaa sohvaa, joista toiseen mahtuu istumaan neljä henkeä ja toiseen kaksi. Aloin kokeeksi heittäytyä niille, ja se tuntui tosi hyvältä.

"Nää on ihan tusinatavaraa, jostain Asko-pohjalta. Täähän ei ole hirveen modernia, trendikästä ja linjavaa sisustusta. Näissä on vaan helvetin hyvä olla. Näistä ei huvita edes lähteä minnekään. Tähän mahtuu urpoja nukkumaan tarvittaessa."

Ponnahtelin sohvalla ylös alas.

"Musta on ihan mukava majottaa tuttuja. Tää on aika hyvä tukikohta tässä keskellä Helsinkiä. Tossa Rautatiekadulla on heti ihan mahtava kuppila, Alepubi. Siellä on niin hyvä tunnelma. Sitten tossa on Arkadian Kebab. Ensin Alepubiin ja siitä Kebabin kautta kotiin. Siitä on moni kaunis taru saanut alkunsa, ja niistä monia on kirjoitettu tälläkin sohvalla."

Toni Wirtanen muutti ensimmäisen kerran Helsinkiin vuonna 1995. Toisen kerran hän saapui kaupunkiin vuosi sitten, ja asettui tähän kämppään.

Näytä mulle nyt sun jääkaappi. Sehän yleensä kiinnostaa vieraita eniten, sanoin.

Toni lähti kulkemaan keittiöön ja aukaisi kuuliaisesti jääkaapin oven. Sieltä avautui askeettinen maisema.

Me ryhdymme inventoimaan jääkaapin sisältöä: tyhjä rypsiöljypullo, iso pullo kivennäisvettä… Vähäkalorinen mustikkakeitto, sitä ei pidä unohtaa. Ja kumollaan oleva, aika pitkälle käytetty Heinzin tomaattiketsuppipullo. Tyhjä chilipurkki…

Se tässä pistää silmään, sanoin, että täällä ei ole mitään ruokaa.

"On tossa rahkaa. Ja leipää."

Yksi leipä.

"Joo, mutta kato, mulla on täällä kuivamuonakaappi. Tosin ei täälläkään näytä olevan muuta kuin jauhoa. Ja auringonkukan siemeniä. Mähän olen ruvennut kuntoilemaan. Meikähän on Fitness-lehden avustaja. Rapakuntoisesta muusikonplantusta pitäisi saada hyväkuntoinen nuorimies. Kato tässä, proteiinit löytyy, ysikakkosta."

Toni esitteli valtavan isoa mustaa purkkia, jossa on "proteiineja". Keittiön ovensuussa lojui lattialla henkilövaaka, jolle Toni nousee joka aamu tsekkaamaan tilanteensa. Painontarkkailu liittyy meneillään olevaan kuntoprojektiin. Hän on saanut Fitness-lehden kustantaman henkilökohtaisen treenarin, josta korvaukseksi hän kirjoittaa lehteen 5-osaisen artikkelisarjan. Toni näytti sarjan kolmatta osaa, joka juuri on ilmestynyt.

"Kato täällä on meikä! Mä oon laihtunut aika paljon. Hyvä happi on. Mehän ollaan jätkien kanssa aina naurettu kuntoilulle. Se on vitsi, jos joku lähtee salille. Sille naureskellaan muusikkopuolella. Mutta kun aamulla menee peilin eteen ja kattoo, että ei vittu, mullahan on mahaa ja jenkkakahvat ja kaikkee, niin eihän tää toimi. On ollut tosi hienoa huomata kun on käynyt salilla, että kyllä se siitä lähtee muokkaantuu. Kehohan on muovailuvahan omainen. Helvetillinen hikihän siellä tulee, ja saatanallisesti siellä saa käydä, itkun kanssa."

Me aloimme nyt pikkuhiljaa hivuttautua makuuhuoneen puolelle, ja Toni esitteli sisustusihanteitaan.

"Mä diggaan tollasta keskiaikameininkiä, tai oikeastaan viktoriaaninen olisi optimisisustus. Mä haluaisin sellasen helvetin ison kaappikellon, joka lyö vähän liian hitaasti. H.C. Lovecraft loi aikoinaan chtulhu-mytologian, semmosta sisustusta mä haluaisin, kaikenlaisia isoja lasisia lääkepurkkeja, joissa on spriissä isoja tunnistamattomia orgaanisia kappaleita, semmonen tervehenkinen sisustus olisi lähellä sydäntä kyllä."

Liittyykö siihen myös sellainen ajatus, että sä voit kahlehtia naisvieraasi siihen takorautasänkyyn?

"Ei, mä en hirveen paljon tykkää olla itse ainakaan kahlehtiva osapuoli, enemmänkin toisin päin. Eihän sitä vanha mies jaksa tommosta enää."

Tonin makuuhuone oli lievästi sanoen sekaisin. Vaatekaappien sisältö oli levinnyt kaiken ylle. Suuren vaatekasan alta törrötti esiin kitaran kaula.

Toni aukaisi yhden vaatekaapin oven ja kutsui minut kanssaan kaappiin! Mitä vittua! Uskomatonta kyllä, siellä oli salaholvi. Tonin vaatekaapin kautta pääsee pieneen tilaan, jota Toni kutsuu pelitilaksi. Siellä on kaiken maailman pikku nappuloita ja muoviolioita. Toni sanoo harrastavansa roolipelejä. Salatila on hänen mukaansa erityisen hyvä naisvieraita ajatellen. Naiset eivät aina ymmärrä, että näprätään pikku-ukkojen kanssa.

Ennen makuuhuoneesta lähtöä me puhuimme tietenkin Tonin alushousuvalikoimasta, joka on kuulemma helvetin hyvä.

"Mä olen panostanut kalsaripolitiikkaan. Mä tykkään ostaa hyviä kalsareita, ja niitä täytyy olla paljon, koska pyykinpesutahti on mitä on. Se tekee hirveen paljon ihan fiilikseen, että millaiset kalsarit on jalassa."

Mutta kerropa nyt mulle, että kun sulla on ollut naisystäviä ja sitten teillä on mennyt välit poikki, niin pöllitkö ja takavarikoitko sinä eron hetkellä naisystäviesi alusvaatteita itsellesi? Kun sinä olet ehkä ostanut ja lahjoittanut niille hyvännäköisiä alusvaatteita, niin ottaako sinua jumalattomasti aivoon se ajatus, että nyt tää meneekin jonkun toisen miehen eteen keimailemaan niissä sinun ostamissasi alusvaatteissa? Mua ainakin ottaa hirveesti.

"Se ottaa kyllä ihan käsittämättömän paljon ihan ajatuksen tasolla. Mun ostamissa vallan saatanan hehkeissä pikkumustissa siellä sitten keikistellään jollekin perkeleen Ossille. Siinähän palaa käämit jo ajatuksen tasolla. Voin sanoa kuitenkin, että en ole moneen vuoteen alusvaatteiden ostoon lähtenyt, en tiedä minkä takia."

Se on niin epävarmaa touhua!

"Niin on. Ja toisaalta siitä on viime vuosina tullut sellanen joka Jampan juttu. Joskus nuorempana teininä oli tosi makeeta ostaa ensimmäiselle tyttöystävälle alusvaatteita! Finnit vaan loisti naamalla kun meni Sokoksen alusvaateosastolle kattomaan. Eihän Heinolassa ollu oikein mitään. Sitten joutui lähteen vielä Lahdesta kattomaan erikseen."

Tässä vaiheessa olimme palanneet takaisin retkottamaan sohville. Tonin olohuoneen yhdellä seinustalla seisoo takorautakoristeinen puuarkku, jonka on tehnyt Tonin "pappa" eli isoisä. Kysyinkin Tonilta, haluaisiko hän saada lastenlapsia, jotka aikanaan voisivat kertoa, mitä heidän pappansa teki.

"Ei musta jää mitään dokumentteja lastenlapsille. CD-levyltähän häipyy data parissakymmenessä vuodessa."

Mutta kai sinä diggaisit siitä ajatuksesta, että sinulla olisi lastenlapsia?

"Totta kai, mullahan on kauhea vauvakuume! Mä haluaisin ihan käsittämättömän paljon lapsia, mutta kun ei ole oikein löytynyt äitejä. Lasteni äitiä etsin tässä. Ei niitä viitsi ihan noin vaan ottaa. Pitäisi vähän käytännön tason geneettistä valintaa suorittaa."

Aiotko sinä äidin löydyttyä perustaa ihan oikean perheen?

"Kyllä mä olen fiilistellyt ihan pitkän kaavan mukaista perhe-elämää. Mulla on naiivin innostunut käsitys perhe-elämästä."

Voisiko sinulle käydä samalla tavalla kuin Mika Häkkiselle, että lapsen syntymän jälkeen et pystyisi laulamaan enää yhtä lujaa?

"Ihan varmasti. Mutta en tiedä, haluaisiko sitä sitten enää laulaa lujaa?"

Toistaiseksi Toni Wirtanen asuu yksinään. Mitä sä tavallisena päivänä teet kämpässäsi tai ylimalkaan maailmassa? kysyin.

"Hei toi on ihan kauhee kysymys. Mä olen oikein kattonut, että eihän elämän kuulu olla tämmöstä. Heräilee silloin kun herää. Tulee tähän näin, pötköttää vähän aikaa sohvalla ja kattoo typerää päivätelkkaria. Kesällä oli vielä se saatanan typerä päivächat. Kun mä en tee mitään! Mulla ois aikaa ja energiaa tehdä kaikenlaista, mutta ei ole seuraa. Kaikki kaverit on töissä tai koulussa. Täähän on hirveetä käkkimistä!"

Mitä sä sitten teet kaikki yöt? Nukutko sä?

"En! Mulla on tosi pahoja unihäiriöitä. Ei saa nukahdettua. Mä katon telkasta yöchattia ja ATV:n pornoa. Mä vaan notkun täällä itsekseni. Vähän yksinäistä on ollut."

Jos on paljon vapaa-aikaa, silloin alkaa tuntua, että on ongelmia paljon enemmän, filosofoin terävästi.

"Totta, ja toi syrjäytyminen… Mä oon syrjäytynyt. Mä olen ajatellut jopa mennä töihin! Silloin kun mä asuin Lahdessa, mä hain Lahden pelikauppaan töihin. Olisin päässytkin, varmaan 27 markkaa tunti."

Makea ura.

"Todella helvetin hieno meininki. Tollasta välillä kaipaisi sessioluonteisesti. Se kuulostaa tosi hyvältä, että saa rakentaa oman päivänsä sellaiseksi kun haluaa. Se on tosi hauskaa aluksi, mutta tekemiset on aika äkkiä tehty. Siinä tarttis olla samanhenkistä ryhmää. Okei, työttömiä hampparikavereita on aika paljon, mutta niillä ei taas ole ikinä budjettia tehdä yhtään mitään muuta kuin olla Itiksessä jossain soluasunnossa ja pelata Playkkaria joka on vähän rikki, toinen ohjain ei toimi."

Toni Wirtasen talossa on kaiken huipuksi käynnissä ulkoseinäremppa, niin ettei ikkunoista edes näy ulos.

"Joo, saatana sentään! Noi pressut tuli tohon toukokuun puolivälissä ja nyt on marraskuu. Se on eniten perseestä että heinäkuussa joutuu soittamaan kaverille, että minkäslainen keli on? "

Etkö sinä voisi katkaista kelloistasi virtoja, esitin. Silloin et tietäisi enää edes mikä vuorokauden aika on menossa.

"Nii-in. Silloin mä eläisin täällä luolaelämää, perustaisin oman ekosysteemin tänne."

Sitten sä voisit ajatella niin kuin Platon, että kaikki mitä tuolla ulkona on, on vain harhaista varjoa.

"Harhaista varjoa… Tohonhan se meneekin. Heinolassa ei voinut zombiena kävellä, kun siellä on kumminkin tuttuja. Täällä ei silleen törmää kehenkään ketä tuntis. Tuolla pystyy kävelemään täysin sokkona aistit kiinni noi tutut reitit. Kaupasta ostaa mitä ostaa ja maksaa. 44,80. Lyö viiskymppisen pöytään ja saa vaihtorahat. Ihmisten kanssa ei tarvitse kommunikoida. Oma maailma on hyvin yksinkertainen rakentaa. Se ei ole hirveän coolia."

Ei niin, voi vittu.

"Toisaalta emmä oo koskaan ollu sen coolin perään. Siitä tulikin mieleen, että sano mulle, miten sellanenkin hiiri kun Kimi Räikkönen voi bylsiä Jenni Dahlmania?"

Tuosta kysymyksestä alkoi aikamoinen keskustelu. Me olemme molemmat valtavia Kimi Räikkösen faneja, ja kun meillä ei kummallakaan ollut mitään erityisempää tekemistä, niin siellä me varmaan istuisimme edelleenkin Toni Wirtasen nastassa himassa kelaamassa Kimi Räikkösen naisia, ellei Apulannan keikkarundi olisi alkanut. Tavallaan vituttaa, että senkin rundin piti tulla siihen väliin häiritsemään. Meillähän olis ollu sen verran fyrkkaakin, että olis voitu hankkia PlayStation, jossa ohjaimet olisivat toimineet.

Apulannan kokoelmalevy on juuri ilmestynyt.

32 kommenttia

anna_pupu

1.12.2001 10:01

vai tommonen koti wirtasella on! jaahas ihan jees se on luultavasti mutta mixi toni et tuo tyttöystävääsi julkisuuten? minäkin haluan nähdä joskus että on sun nainen? me immeiset ollaan vaan uteliaita, ei muuta! onko se paha asia jos oon iloinen sun vuoksi, mulla on mies se vaikuttaa välollä liian kylmältä! onnea vaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sanna..

28.1.2002 21:41

mitäs jätkät??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Krisu-Porvoo

8.10.2005 11:58

Ihana toni wirtanen! Sulla on kyl ihan mahtava kämppä! ihan niinku mun huone! :D Kantsii olla! Okei mut mulla ei oo nyt aikaa kirjottaa tänne sen kummempia! MOIdo! Kaikille ihanille ja vähemmän ihanille ihmisille! :)))
<3<33<3<3<33<333

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mammutti82

14.3.2006 11:44

Ihan jees asunto. =)Pidän kauheasti sun laulu äänestä ja niin taitaa tuo masuasukkinikin pitää.=)) Aina kun kuuntelen teitin musiikkia, alkaa mahassa "biletys". Kyllä näitä lapsia sinullekin vielä siunaantuu....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihailia

16.3.2006 18:38

onko aulannalaa omaa osotetta nii ku sähkö postii???haluisin tietää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihailia

16.3.2006 18:39

oho entises viestis tuli virhe mut korjaan sen nytte se oli apulannalla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihailia

22.6.2006 22:47

moi tosi kiva kämppä olet mun suosikki sä olet söpö toni. T:Linda

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sveeta90

15.8.2006 15:44

Toni Wirtanen ON NIIIIN SÖPÖÖÖ!!! <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toni <3

22.8.2006 21:00

Grr, toni on just hotein.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Marziba

11.12.2006 18:57

Ah Toni on niin sulonen. :)<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nootsa-

2.2.2007 21:23

vitja, et toni on niin söpö joka kuvassa.<;<3333
ihanin mies.<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Akka65

15.3.2007 13:03

Aivan ihana mies toi Toni... harmi vaan vähän nuori... mut söpö kun mikä... Nam

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

iriador

2.4.2007 13:26

se on btw. H.P.Lovecraft, ei H.C. Sori, jäi vaan ärsyttämään. ^.^

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mömmeli

23.4.2007 09:54

vooi...ompa söpöjä kuvia!!!!<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minä

11.5.2007 20:22

Ihana mies, aika nuori. Suomen seksikkäin. Älykäskin. Koskahan menee naimisiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aah...

22.5.2007 15:13

Toivottavasti löytyy samanhenkinen nainen joka ei siirtele noppia sulamasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

handerson

9.6.2007 10:11

Toni Wirtanen on vaan niin HOT!! Kunpa sais purkkiin niin vois vähän kepillä härnäillä..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

samu-salome

27.6.2007 03:38

tässä sulle nainen olet nähnyt mut monia kertoja keikoilla.ei van pääse jutteleen.yritän nyt kaikki keinot,josko matsaistumma ja tuli tv samu

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sandelsson

31.7.2007 01:01

Komea miäs, ei liian kiiltokuva. Särmikäs, erikoinen persoonallisuus. Verbaalinen lahjakkuus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jais

11.9.2007 18:02

Hauskoja kuvia tonista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ulla pyy

27.11.2007 00:35

mielettömän hyvä meininki sulla toni.
olet lahjakas laulaja ja susta ois hyvät ainekset stand up koomikoks.
tulee hyvälle tuulelle tällainen 50 ihminen, kun toinen on tollainen mukava luonnonlapsi ja huumorintajuinen oikein oikeasti - ja asenteella.
tsemppiä sinulle toni kaikessa mitä ikinä teetkin ja on ihan tosi hieno juttu kun kommentoit silloin kesällä tota joidenkin nuorten festaritouhua, silloin kun joku valopää oli sytyttänyt telttansa poikaporukalla kännissä tuleen.
kyllä uskon, että suomalaiset nuoret kuuntelevat sinua ja sinun sanomisellasi on painoarvoa ja silloin tuntuu hyvältä, kun huomaa, että alat ajatella nuorista vähän sillätavalla kivalla tavalla vastuullisesti.

kaikkea hyvää sinulle ja paljon lämpöä ja muutakin kuin villasukkia "yksinäiseen" taiteilijaelämääsi

t. ulla

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jennuski

2.2.2008 10:51

moikka! ootko sä jo naimisissa jos et oo niib voitko tulla MUN KANSSA NAIMISIIN OOT NIIN NIIN NIIN NIIIN NIIIN NIIIIN IHANAAAAAAAAAA HALUAISIN SAADA SUSTA SUN VEHJETTÄ JA KAIKKEEE MUUAT AJA HALUU N SUN KAA AINAKIN 9 LASTA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toni wirtanen fani

7.5.2008 15:22

moi mä tykkään susta oikiekeest oot ihana mutt mun luokkalinen sanni kin tykkä susta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apina009

7.5.2008 15:29

moi! Sulla on tosi kivoja uvia.Missä sä asut?Onko levyä helppo tehä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apina009

7.5.2008 15:30

moi! Sulla on tosi kivoja kuvia.
Missä sä asut?Onko levyä helppo tehä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apulanta-fani10

5.11.2008 18:51

moikka!
moi me ollaan sun faneja oot paras laulaja me halutaan sun karibia keikalla voitko järjestää asian

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jenni10

5.4.2009 18:27

Moikka! Sullaon hyviä lauluja ja osaat laulaa hyvin ja sitä paitsi sulla on hyvä ääni. Oot söpöin poika koko maailmassa!!! ÄÄÄÄRGH OOT IHANA

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

miia-toni-fani

5.5.2009 15:17

moikka olet paras laulaja muuten onko sulla koira

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ei hyvä jumala

13.8.2009 23:29

Toivottavasti mä en ole ikinä ollut samanlainen ko nämä teinit. Puna nousee poskille myötähäpeästä. Eikä kukaan osaa edes kirjoittaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ida-ilmasti

11.8.2010 15:46

toni on maailman söpöin jätkä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3!täs on mun puhelin numero:0400300810!! voiks sanoo sun puhkunumeros?? jooko pliis oon kyl vast yheksä mut välii......i love you!!<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ida-ilmasti

7.2.2011 15:56

oikeestaan ......oon kyl kymmenen jo mut silti oikeest koska pidät lasten keikkoi tai semmosii mä rakastan suoooooooooooooo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ ja tuuthan lietoon keikkailee pliiiiidddeeeeeeeeeeeeee!!!!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MLPIsBest

5.1.2013 00:13

Ei luoja näitä kommentteja :D Hyvät naurut sai tähän aikaan yöstä, kuten artikkelin kuvistakin :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi