Totuus sisustusmuodista

Miten Suomi todella sisustaa?

Kalusteissa on eroja. Sisustusjulkaisut kantavat silmiemme eteen pallotuoleja, design-valaisimia ja futon-vuoteita. Harvasta kodista näitä erikoisuuksia kuitenkaan löytyy.

Vaikuttaa siltä, että suomalaiset eivät luovu rakkaista kalusteistaan koskaan. Esimerkiksi Muuramen laatikostot ovat ollet hittitavaraa jo vuodesta 1966, jolloin niitä ryhdyttiin valmistamaan. Niin ikään suomalainen suosii yksikertaisuutta kodissaan - hyvästi siis kattokruunut, antiikki- ynnä omituiset design-härvelit, joilla olisi ehkä tarkoitus istua.

Kalusteesta ei hevillä luovuta: kun vanha kuluu loppuun, ostetaan uusi. Yleensä vieläpä samanlainen, jo kertaalleen hyväksi ja turvalliseksi todettu. Kalustetta myös katsellaan pidempään: huonekalukauppiaiden liiton mukaan kalustus vaihdetaan noin kymmenen vuoden välein. Vastaava vaihtoväli on Ruotsissa noin seitsemän vuotta ja Norjassa vain viisi.

Mööpelien markkinat ovat eläneet kasvukautta jo viimeiset kymmenen vuotta. Varsinkin kalusteiden tuontiin käytetyt varat ovat lähes nelinkertaistuneet kymmenessä vuodessa.

Viime vuonna huonekalushoppaaja osti todennäköisimmin sohvakaluston. Kaikista kalusteisiin käytetyistä varoista neljännes paloi niihin. Seuraavaksi eniten kulutettiin sänkyihin ja patjoihin. Peräsintä pitelevät valaisimet.

Kotimaisia markkinoita johtaa Indoor group, joka muodostuu Asko- ja Sotka-liikkeistä. Osuus käydystä kaupasta on lähes neljännes. Seuraavana kuudentoista prosentin osuudella tulee Isku. Maskun osuus on kahdeksan, Ikean kuusi ja Vepsäläisen viisi prosenttia.

Mutta kuka muistaa rakkaat Lundia-hyllyt? Entä v-tyyliin auki rämäytettävät Rocky-vuodesohvat? Kalustenostalgian hengessä hylkäsimme designin komeudet ja selvitimme mitä kalusteita suomalaiset oikeasti hankkivat kotiin.

Habitare Helsingin messukeskuksessa 23. - 28.9.2003 Avoinna arkisin klo 10-19, viikonloppuna 10-18. Liput 8/11 euroa.

Ikean Klippan-sohva
Ikea on koostanut kaikista myymistään tuotteista top 10 -tilaston, jonka kärjessä komeilee Klippan-sohva. Kyllä, juuri se, jonka pyörät on kierrätetty vanhoista ostoskärryistä. Ruotsalainen jätti veikkaa Klippanin olevan suosittu, koska selkeät ja yksinkertaiset linjat ovat nykyään suosittuja. Tosin tämä sohva on ollut kuvioissa jo parikymmentä vuotta, ja värivaihtoehtojakin on monta. Lisäksi irtopäälliset on helppo vaihtaa. Klippan maksaa 199 euroa.

Sotkan Roma-sohva
Muhkeaa Roma-sohvakalustoa saa kolmenistuttavan sohvan perusosan lisäksi kahdenistuttavalla tai kahdella nojatuolilla. Jokakodin sohvasettiä myydään niin nahkaisena kuin kangaspäällisellä. Yhteensä värivaihtoehtoja on Sotkan mukaan 24, mikä vaikuttaa suoraan tuotteen suureen suosioon. Hinta kahdella sohvalla 1299 euroa, ja sohva plus kaksi nojatuolia 1399 euroa.

Maskun Sherry-sohva
Masku myy kansalle klassikkoa. Asiakkaiden suosikki on ajattoman oloinen Sherry-sohvakalusto, rahilla tai ilman. Kuvan sinisen lisäksi olohuoneen keskipistettä saa myös beigenä ja keskiruskeana. Settiin kuuluu yksi kahden- ja yksi kolmenistuttava sohva. Kalusteet ovat nahkaa, mutta Masku lupaa myös kangaspäällisiä. Italialaisperäinen Sherry maksaa nahkaisena 2150 euroa.

Muuramen lipastot
Muuramen moduli-laatikostojen kauppa käy kuin häkä. Klassikkoja saa kaksi- tai kolmilaatikkoisina ja erilaisilla jaloilla. Koottavia lipastoja saa koivunvärisinä tai valkoisina. Useimmiten boksit myydään Muuramen hyllyjen ja kaappien yhteydessä kokonaisuudeksi. Hinta vaihtelee laatikoiden määrän mukaan. Vepsäläinen, toisin kuin muut mainitut liikkeet, ei myy omaa tuotantoa. Muuramen lisäksi kaupasta löytää muun muassa Björknäsin, Artekin ja Club 8:n kalusteita. Lipasto kolmella laatikolla maksaa 483 euroa.

3 kommenttia

Miumauku

2.10.2003 11:57

Sotkan Roma sohvassa taitaa olla kirjoitusvirhe. O:n paikalla pitäisi olla u.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

stef

6.10.2003 19:27

[LAINAUS]Miumauku kirjoitti 02.10.2003 klo 11:57:

Sotkan Roma sohvassa taitaa olla kirjoitusvirhe. O:n paikalla pitäisi olla u.[/LAINAUS]

Ostaaks suomalaiset oikeasti noin rumia huonekaluja kotiinsa??

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaahh

7.10.2003 10:10

Hmmmm... artikkelista oli jäänyt Roma-sohvan kuva pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi