Tyhmä säästää väärin

Kolumni.

Kirjoittaja laulaa vain kristillisiä joululauluja.
Kirjoittaja laulaa vain kristillisiä joululauluja.

Suomen talous on kuin venäläinen perseensuristin: ei surise, ei mahdu perseeseen eikä sitä ole valmistettu Suomessa. Kun talous yskii, mitä tekevät päättäjät? Eivät ainakaan säästä viisaasti, eli vähennä pienipalkkaisten työntekijöiden määrää.

Kaikki tiedämme, että Suomessa työntekijän kustannuksista iso osa ei ole palkkaa vaan sivukuluja. Vanha sananlaskukin sanoo, että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Eikä sananlasku erehdy, sillä kynttilänä karjan ruaka kahtia ihmisen ruaka kolmia.

Monesta duunarista tulee monet sivukulut, yhdestä johtajasta vain yksi sivukulu. Tämän ymmärtää jo integraalilaskennon alkeet hallitseva peruskoululainen.

Otetaan esimerkki: Ylen johtaja Lauri Kivinen saa 25 000 euroa kuukaudessa, mutta vastaavasti yhtiöstä vähennettiin edellisen johtajan aikana 433 työntekijää, mistä seuraa, että kokonaisuutena yleisradioyhtiömme tuottaa nykyään voittoa valtiolle.

Koska valtio olemme me, säästämme sitä enemmän, mitä tehokkaammin Yle toimii. Retorinen kysymys: tehostuuko se palkkaamalla lisää työntekijöitä vai palkkaamalla tehokkaamman (jos palkka = teho, niin parempi palkka = parempi teho) johtajan? Retorinen vastaus on ilmiselvä: suuripalkkainen pomo tulee halvemmaksi.

Uutisissa ei myöskään koskaan kerrota, että johtajia vähennettiin ja työntekijöitä palkattiin lisää. Tälle on kaksi vaihtoehtoista selitystä. Joko tiedotusvälineet valehtelevat johdonmukaisesti aina ja kaikkialla tai sitten siinä ei ole järkeä. Voitte itse valita todennäköisemmän syyn.

Eikö työntekijöidenkin kannalta olisi mukavampi, että rahat käytettäisiin palkkojen maksamiseen eikä kaiken maailman eläke- ja vakuutuskuluihin? En muista kuulleeni duunarista, joka mieluummin tukee maamme sosiaaliturvajärjestelmää kuin ottaa lisää riihikuivaa puhtaana käteen.

Sitä paitsi sieltä veroprogression alapäästä on hyvä tulla huutelemaan johtajien palkoista. Kansanedustajille ei saisi maksaa mitään, valtionyhtiön johtajille ei saisi maksaa mitään, edes amerikkalaisten eläkevakuutusyhtiöiden omistamien pörssiyhtiöiden johtajille ei saisi maksaa mitään.

Yleensäkin on turha valittaa yrittäjien itsekkyydestä. Osakeyhtiöni tilittää joka vuosi kymmenykset evankelisluterilaiselle kirkolle ennen kuin pääsee maksamaan minulle verovapaata osinkoa. Kuka tässä kantaa vastuuta hyvinvointiyhteiskunnasta, mitä?

1 kommentti

Honkkomaki

22.7.2010 22:53

Voi olla että tyhmä säästää väärin, mutta nuuka säästää liikaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi