Tyttöpopin kummisetä

Melkein sata kultalevyä ja satojatuhansia myytyjä albumeja. Saammeko esitellä, 44-vuotias tuottaja, biisinikkari Risto Asikainen. Hänellä on radio päässään.

Mustaan t-paitaan ja mustiin Leviksiin sonnustautuneella Risto Asikaisella on jämäkkä kädenpuristus. Pienessä krapulassa hän hymyilee vaivaantuneesti, tarjoaa vastakeitettyä kahvia ja sytyttää pikkusikarin. Niukkasanainen, keskimittainen, kaljamahaa kerännyt kuka tahansa naapurin mies istahtaa konttorituolille tottuneesti säätämään miksauspöydän nappuloita.

Myönnetään. On hieman vaikea uskoa, että Asikainen on suomalaisen popbisneksen tulikuuma tuottaja ja biisintekijä. Mies, jolle lauletaan puhelimessa. Mies, joka on joutunut muuttamaan numeronsa salaiseksi, ja jonka postiluukusta tipahtaa demoja viikottain ympäri Suomea, ja joka saa spontaanit aplodit 30 hengen miesporukalta metroasemalla.

"Kun naamani näkyi Popstarsissa viikottain, medialle tuli hinku kaivaa taustavaikuttajat esiin. Olen kieltäytynyt kaikista haastatteluista. Tähtien pitäisi olla mieluummin esillä. Julkisuudesta ei ole mitään hyötyä minulle", kertoo Asikainen, yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä biisintekijöistä ja tuottajista. Asikainen on tehnyt yli 800 julkaistua biisiä ja tuottanut noin 2 000 kappaletta. Hänen nimensä näkyy noin sadalla vähintään kultalevyn myyneellä albumilla. Viime vuoden tuottaja-Emmakin löysi Asikaisen studiosta uuden kodin.

"Plakaatit eivät enää hätkäytä, koska ne eivät helpota työtäni. On mukavaa voittaa Emma, mutta mihin se vaikuttaa. Kalenterini on täynnä muutenkin. Pitäisi nostaa hintoja."

Asikainen omistaa studion Vallilassa, jossa hän työskentelee vähintään kymmenen tuntia päivässä. Studio koostuu seitsemästä huoneesta ja keittiöstä. Lattiat ovat parkettia ja ’olohuoneessa’ on kaksi punaista nahkasohvaa. Studion seinä on tapetoitu kultalevyillä: Nylon Beat, Gimmel, Eija Kantola, Saija Varjus, Disco, Tauski, Kari Tapio ja Jope Ruonansuu.

Asikaisen tapa tehdä kappaleita ei ole tavanomainen. Hän säveltää kappaleet valmiiksi päässään ja viimeistelee ne kävellen ympyrää studiossaan.

"En osaa jammailla lainkaan. Minulla on radio päässäni. Kappale ei lähde sieltä pois, ennen kuin olen saanut kirjoitettua sen", Asikainen kertoo.

Kirjoittamatta jääneet kappaleet vainoavat. Muutama vuosi sitten Asikaisen päässä alkoi soida sama melodia aina Fleminginkadun ja Vaasankadun kulmassa.

"Vaikka teema ei kuulostanut kovin hyvältä, siitä oli lopulta pakko tehdä biisi."

Asikainen on hittitehdas, ei pöytälaatikkosäveltäjä. Hän tekee kappaleet mittatilaustyönä.

"Joskus tulee kappaleita, jotka saattaisivat sopia monelle artistille. Mutta kun teen biisit Gimmelille ja Nylon Beatille, ne eivät saisi kuulostaa samanlaisilta."

Asikaiselle musiikki on työtä ja työtä, ei huvia. Kotona ei ole edes stereoita.

"Ostan paljon levyjä työni puolesta, mutta en pysty kuuntelemaan mitään loppuun jazzia ja progea lukuun ottamatta. 30 sekuntia riittää, sitten heilahtaa kaukosäädin. Suuri osa nykymusiikista on pelkkää äänitapettia. Kaikki soundiratkaisut ja melodiat ovat sellaisia, että tyhmäkin ne ymmärtää. Nykyään tehdään uskomatonta paskaa. On hyvä, jos kappale elää kolmekin kuukautta."

Levy-yhtiöt tarvitsevat nopeampia voittoja ja mediat uusia tähtiä. Formaattiradioiden soittolistat ovat kapeita. Musiikin julkaisukynnyskin on alentunut. Asikainen myöntää syyllistyvänsä hittitehtailuun.

"Kun minulta tilataan hitti, teen hitin. Biisistä tulee kolme ja puoli minuuttia pitkä. Myös turha taiteellisuus pitää unohtaa. Pidän simppeleistä kappaleista, joissa mielellään saisi olla joku koukku."

Hitti tai ei, kappaleiden rustaaminen ei ole puuhastelua.

"Täytyy saada fiilis päälle, jotta voin tarjota ihmisille elämyksiä. Leikin tunteiden kanssa. Biisien tekeminen on oikeasti raskasta."

Biisinikkariksi ei kouliinnuta vaan synnytään. 44-vuotias Asikainen on koulutukseltaan ylioppilas. Armeijan jälkeen hän opetti viisi vuotta musiikkiopistossa kitaransoittoa sekä yläasteella ja lukiossa musiikkia.

"En tiennyt, miten työelämään pitäisi hakea. Soitin suoraan rehtorille ja sanoin, että mä tulen teille."

Yksi oppilaista oli Stratovariuksen Timo Tolkki.

"15-vuotiaana koskin ensimmäistä kertaa kitaraan. Kaverini väitti, etten opi soittamaan Joe Passin kappaletta. Opettelin tahdin viikossa ja lopulta osasin sen. Pitää aloittaa vaikeasta progesta, ennen kuin tajuaa kolmen soinnun kauneuden."

Asikainen on tehnyt musiikkia ammatikseen vuodesta 1979. Musiikkimaikka kiersi Suomea discobändi Steel Cityn kanssa, jossa lauloi muuan Kaija K.

1980-luvulla Asikainen siirtyi tuottajaksi. Meiju Suvaksen levy, johon Asikainen teki muutaman biisin, myi yli 50 000 kopiota.

"Olen saanut levy-yhtiöt luottamaan taitoihini. Voin tehdä artistille suoraan levyn, demoja ei tarvita. Pidän siitä, että saan tehdä asiat itsekseni omaa tahtia. En halua palavereita, joissa mielipiteitä on yhtä paljon kuin perseenreikiä."

Vaikka Asikainen tunnetaan ennenkaikkea tyttöpopin kultasormena, myös suomipopin maskuliiniset piirteet ovat tuttuja. Esimerkiksi levytyssessiot Ruonansuun kanssa panivat maksan koville. Kymmenen vuotta sitten aamukrapulainen Asikainen teki taksissa kappaleen Euroviisujen karsintaan.

"Oli viisujen dead line ja bändi odotti jo studiolla. Ostin kirjakaupasta nuottipaperia ja kirjoitin biisin matkalla studiolle. Kappale pääsi Suomen karsintojen loppukilpailuun."

Vaikka Asikainen viihtyi aikoinaan ravintoloissa ja nykyäänkin satunnaisesti Fleminginkadun Bullman Barissa, viinalla ei studiossa läträtä.

"Alkoholi ja studiotyöskentely ei sovi yhteen. Studiossa ei tarjota koskaan edes kolmosolutta. Duunin jälkeen voidaan olla kuin Ellun kanat."

Asikainen tekee säveltämisen ja tuottamisen ohella myös tekstejä, esimerkiksi Nylon Beatille yhdessä Ilkka Vainion kanssa. Hän ei myönnä tarvitsevansa Suosikkia tietääkseen, mistä kirjoittaa teineille.

"Nuorison ongelmat ovat aina samat. On vain yksi kiinnostava aihe. Sanoituksen pitää liittyä ihmissuhteisiin, jotta siitä tulee aito ja käsinkosketeltava, tarina, joka huipentuu johonkin. Voisin tehdä sanat Skodan kasaamisohjeista, mutta olisiko siinä jännitteitä. Kun Ile tekee tekstejä Kari Tapiolle, hän sanoo vetävänsä pullon Lasolia. Kun sanoitetaan Nylon Beatille, vedetään pullo Brylcremeä."

Nylon Beat on Asikaisen tallin kuuluisin tuote. Naiset ovat miellyttäviä yhteistyökumppaneita.

"Kundit tekevät usein omat biisinsä. Sitä paitsi olen huono laulattamaan heitä. Naisia on mielyttävämpi katsella. Studiolla liikkuu niin paljon naiskauneutta, että siihen on turtunut. Kadulla ei tarvitse tiirailla minihameita."

Tällä hetkellä Suomessa menestyvät parhaiten katu-uskottavat rock-bändit tai tyttökatraat.

"Keskimäärin gimmabändit myyvät maailmalla enemmän kuin kundit. Kuvittele nyt neljän kundin poikabändi. Kyllä heillä olisi vaikeaa Kiteen lavalla, kun yleisöstä huudetaan: ’Homot!’. Esimerkiksi Gimmel toimii, koska skideillä ei ole kotimaista vaihtoehtoa Shakiralle tai muille gimmabändeille. Teinit tarvitsevat idoleita. Gimmel on täydellinen poptuote, joka vetää vielä pitkään."

On väitetty, että musiikin tekemisellä ei voi vaurastua Suomessa. Ei se nyt ihan niin mene. Asikaisen tehtailemia levyjä on myyty satojatuhansia. Yksin Nylon Beat ja Gimmel rikkovat puolen miljoonan levyn rajan.

"Raha tulee tekijänoikeuspalkkioista. Studiobisnes ei ole mitenkään kannattavaa. Kulut ovat isot, kun on oma paja pelkästään omia proggiksia varten. Laskuja on melkoinen pino maksamatta. Ei tästä helppoa rahaa saa", toteaa Asikainen, jonka vuositulot hipoivat toissa vuonna 140 000 euroa.

Taidot on huomattu myös ulkomailla. Eteläkorealainen S.E.S.-tyttöbändi laulaa Nylon Beatin kappaleita koreaksi ja englanniksi. Yhtyeen ensimmäistä singleä meni 1,6 miljoonaa ja albumia neljä miljoonaa kappaletta. Tekijänoikeusmaksut ovat tosin vielä matkalla.

"Kaveri tuli laukku täynnä dollareita Etelä-Koreasta ja halusi ostaa minulta muutaman kappaleen. Hän luuli, että olen ruotsalainen ja kävi aluksi Ace of Basen studiolla kysymässä, onko Ripaa näkynyt. Tapasimme Kalastajatorpalla lounaalla ja rustasimme sopimuksen ruutupaperille. Korealainen oli ihmeissään, kun en voinut ottaa rahaa käteisenä", hymyilee Asikainen.

Virossa kävi huonommin, vaikka Nylon Beatin Rakastuin mä looseriin -kappaleesta tehty käännös oli siellä vuoden suosituin biisi.

"Tekijänoikeusmaksuja sain 50 euroa. Joku taisi vetää välistä."

Mitä Asikaisen kaltainen popvelho tekee vapaa-aikanaan? Miltei sitä mitä me muutkin tavalliset suomalaiset. Hän sulkeutuu kotiinsa kokkaamaan avovaimonsa kanssa.

"Sushi valmistuu jo rutiinilla", Asikainen sanoo.

Idyllin rikkoo korkeintaan kolme semikarvatonta Devon Rex -kissaa, joista yksi noutaa tavaroita kuin koira, ja toinen käy Asikaisen kanssa suihkussa.

"Olemme vieneet aikoinaan kissoja näyttelyihinkin. Se on oma, käsittämätön maailmansa. Naisilla on villapaita housuissa ja vyölaukku. Tuomarit ovat hollantilaisia, meikattuja kundeja nahkahousuissa", Asikainen sanoo ja on naurultaan tukehtua kahviinsa.

"Kissat ovat mielettömiä otuksia, mutta musiikki on parasta, mitä voi tehdä housut jalassa."

File: Risto Asikainen

Ikä: 44
Perhe: 3 lasta
Koti: Rivitalo Tammisalossa
Pituus: 180 cm
Parisuhde: Avoliitto
Lempiruoka: Raaka kala
Paino: 90 kg
Auto: Nissan Bluebird
Känny: Nokia Communicator

21 kommenttia

AsiSucks

5.6.2003 14:36

"30 sekuntia riittää, sitten heilahtaa kaukosäädin. Suuri osa nykymusiikista on pelkkää äänitapettia. Kaikki soundiratkaisut ja melodiat ovat sellaisia, että tyhmäkin ne ymmärtää. Nykyään tehdään uskomatonta paskaa. On hyvä, jos kappale elää kolmekin kuukautta."

Hassua, että tuo kommentti tuli Asikaisen suusta, eikä jonkun muun. Eikös tuossa olisi pitänyt lukea:

"Kun Asikaisen tuotoksia kuuntelee, 10 sekuntia riittää, sitten heilahtaa kaukosäädin. Asikaisen kappaleet on pelkkää äänitapettia. Kaikki soundiratkaisut ja melodiat ovat sellaisia, että tyhmäkin ne ymmärtää. Asikainen tekee uskomatonta paskaa. On hyvä, jos kappale elää kolmekin tuntia."

Asikaisen melodiat ovat poikkeuksetta äärettömän lapsellisia, mikä tosin tekee vaikutuksen haettuun kohderyhmään - lapsiin. Ainuttakaan hyvää Asikaisen biisiä en ole kuullut.

Siinä Asikainen on kieltämättä oikeassa, että (nuoriso)hitin pystyy tekemään tilauksesta. Eihän siihen tarvita muuta kuin, että keksii ensimmäiseksi tyhmimmältä ja ärsyttävimmältä kuulostavan kertosäkeen, nykäisee sen jollekin jo pinnalla (tai muuten mediassa paljon esillä, lue: Gimmel) olevalle artistille ja avot, ladies and gentlemen, we have a hit. Pistää vihaksi.

Radio Helsinki pysyy edelleenkin ainoana tallennettuna kanavana virittimessäni.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eoa

5.6.2003 15:34

Tämähän kertoo vain siitä, että Asikainen tietää, mikä vetoaa kohdeyleisöön. Lahjakas tyyppi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hupa

5.6.2003 16:54

Asikaisen kaltaiset tyypit on tuotantoyhtiöiden huoria, jotka likaavat musiikin maineen taiteenlajina. Se, että bändille tarvitaan tuottaja/biisintekijä kertoo kaiken: yhtye on niin huono ettei se osaa tehdä omia biisejä.

Sitten kun Gimmel tekee omat biisinsä, tai kun Asikaisen naama painetaan jokaiseen tuottamansa levyn kanteen on asiat oikein.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

J

5.6.2003 17:23

Kateellisten panettelua kun haukutte Asikaista, mies tekee hittejä. Äänestää kuulee tietyn katkeruuden ja voisin arvella kysymyksessä olla jonkun lähiön oma kitaratähti joka käy kerran kahdessa kuukaudessa soittamassa jotain covereita jossai lähiökuppilassa. En itsekkään tykkää Asikaisen tekemistä biiseistä mutta ilmeisesti erittäin moni on tykännyt. Ja se on aika kunnioitettava suoritus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Asikainen

17.9.2016 01:37

Ei ,kylla asikainen on ipr rikollinen samoin vainio, tutustukaa vaikka turva merkintoihin, ne ei vat vastaa, helvettiin/selliin vain konnimasta perseineen, taytta likaa.

asics2

5.6.2003 18:25

Asikainen on nero, mutta sehän on teille olohuonemuusikoille niin perkeleen vaikea tunnustaa.

Siitä en tosin Asikaisen kanssa ole samaa mieltä, ettäkö Gimmel olisi pitkäikäinen juttu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hupa

5.6.2003 20:30

En ole itse soittimeen ikinä koskenut joten lähiösooloilijaksi on turha kehua.

Vähän väärin ymmärsitte. Toki se on markkinoinnin kannalta kunnioitettava suoritus, mutta jos itse musiikista puhutaan niin aikamoista tusinatavaraa sieltä tulee. Ei siitä mihinkään pääse.

"Kun minulta tilataan hitti, teen hitin. Biisistä tulee kolme ja puoli minuuttia pitkä. Myös turha taiteellisuus pitää unohtaa."

Päätelkää siitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Random Sam

6.6.2003 09:39

Hieman jäi tuossa jutussa vaivaamaan se, kun Asikainen sanoi, että nykyään tehdään aivan uskomatonta paskaa ja melkein samaan hengenvetoon tokaisi, että kun häneltä pyydetään hittiä, hän sen tekee. Voisiko olla, että juuri vastaavanlainen tuotteistus on ajanut julkisen musiikin moiseen jamaan? Tietysti, jos leipä pitää saada viiden hengen perheelle, siinä alkaa tinkimään monista asioista. Kuitenkin on syytä muistaa, että paras musiikki syntyy silloin, kun sitä ei ole PAKKO tehdä. Itse olen suuri underground-musiikin ystävä, koska maan alla piilee valtavia kykyjä, jotka tekevät kovasti töitä eivätkä edes tavoittele kultaa ja kunniaa, mutta jotka kuitenkin saavat sitä roimasti enemmän kuin he, joille on lätkäisty hintalappu päälle.

Undergroundista se pienikin ponnistaa, sano.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hupa

6.6.2003 09:55

Random Sam on aivan oikeassa. Gimmeleitä ja Aguileroja ei voisi mun mielestä edes kutsua musiikiksi, koska siinä on taka-ajatuksena ollut aivan muu kun hienon musiikin tekeminen, eli tietysti rahan takominen. Ei edes yritetä luoda mitään uutta ja kaunista, vaan mahdollisimman hyvin myyvää. Kohdeyleisön valinta ja tarkkailu, vaihdetaan Britneyn hittiin sanat ja pari säveltä, valitaan joku nätti naama esittäjäksi, tuotetaan, ja taas meillä on uusi tusinatähti joka tuo levy-yhtiöille rahaa. Siitä on mielikuvitus ja innovatiivisuus, asiat jotka juuri tekevät musiikin hienoksi asiaksi, hyvin kaukana.

Mutta toisaalta, kukapa ei haluaisi rahaa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asics2

6.6.2003 11:08

niin. nythän voitaisiin taas miettiä, mikä/kuka artisti ei halua hittiä.

hittikonehan Asikainen on, mutta mielestäni erityisesti Naikkarit on piristys tuohon radioiden rnb-moskaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_T_

7.6.2003 00:29

Hittimusiikki jakautuu kahteen kategoriaan. On ammattitaidolla tehtyä paskaa, joka toisinaan voi olla ihan hyvääkin (Nylon Beat) ja pelkkää paskaa (tyhjästä nousevat ja sinne takaisin putoavat artistit/bändit, esim. Las Ketchup).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_T_

7.6.2003 00:32

Jatketaanpas vielä.

"Ostan paljon levyjä työni puolesta, mutta en pysty kuuntelemaan mitään loppuun jazzia ja progea lukuun ottamatta."

Et Risto viitsisi nostaa progea taas muotiin? Tee vaikka Gimmelille tai Nylon Beatille pari kivaa koukkua sisältävä biisi. Ei kuitenkaan mitään King Crimsonia tarvitse olla =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Produuseri

9.6.2003 03:16

Se mikä asikaisen kommenteissa jäi vaivaamaan eniten oli hänen mittatilaustyöideologiansa. Musiikin tekeminen on ennenkaikkea taidetta, eikä alan ammattilaisen, joka haluaa vain¨ansaita leipänsä, tulisi koskaan sitä unohtaa, tilataan häneltä mitä tahansa. Jos jätkä arvostaa ainoastaan progea ja jazzia, looginen päätelmä on ettei asikaisella ole mitään taiteellisia ambitioita popmusaa kohtaan. Siten hänen tekemistään popbiiseistä kyllä aistii sen, ettei ole yritettykään tehdä hyvää musiikkia. Vain samoja melodiakoukkuja, mitkä kaikki täysi-ikäiset ovat kuulleet jo tuhat kertaa eri aikakausina, ainoastaan pennut tykkäävät, koska kasarihittien soinnut ja melodiat on kierrätetty heidän neitseellisille korvilleen uudestaan.

Ihmettelen vaan, miksi asikainen valittaa popmusan paskuutta ja juuri hän itse luo sitä paskaa kerta toisensa jälkeen samalla tavalla, vailla mitään taiteellista kunnianhimoa, vaikka rahkeita varmasti riittäis parempaanki. Kyllä ne pennut pari nerokkaampaa biisintynkää kestäis, ja varmasti ostais ihan samoissa määrin. Yritä edes.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeagle

9.6.2003 22:23

Mun mielesta rivien valista oli helpohkosti luettavissa, ettei Asikainen itsekaan pida tekemastaan musiikista musiikkina.

Mies on todella taitava siina mita tekee, eika todellakaan levy-yhtioiden huora, niinkuin joku sanoi. Vai mita ajattelette lauseesta "Pitas varmaan nostaa hintoja"? Mies on freelanceri mun kasittaakseni, tekee duuninsa helvetin hyvin ja thats it.

Mita taas tohon musiikkiin ja musiikkiin tulee, niin verratkaa kaikkeen siihen sontaan, mita Hollywoodista suolletaan. Kylla kaikki niita nimittaa elokuviksi silti, mutta ei kukaan tosissaan ajattele niiden olevan taidetta.
Ja toisaalta todellisia taide-elokuviakin on olemassa...

Niinhan se on, etta kun taide alunalkujaa on jotain mika miellyttaa ihmisen aisteja, niin ajan myota on keksitty, etta aistejakin voi miellyttaa halvemmalla ja tehokkaammin kun tehdaan se liukuhihnatyona...

p.s. sori noi puuttuvat pisteet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

morebrain

10.6.2003 14:42

Että miks v***ssa se Asikainen tekisi hyvää kun paskakin kelpaa? Jos musiikinkuluttajat olisivat astetta älykkäämpiä musiikkivalinnoissaan, tuollaisilla ureapäisillä sedillä ei olisi töitä muualla kuin siellä musiikkiluokassa. Kaikin puolin vastenmielisen oloinen tyyppi, jonka kanssa ei onneksi koskaan ikinä tarvitse olla tekemisissä. Onneksi kuuntelija voi aina valita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Petja

13.6.2003 01:03

Mun mielestä Risto on nero. Vaatii helvetisti taitoa ja monipuolisuutta saadakseen noin paljon hittejä aikaan. Kaikki kunnia Ristolle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

In2Deep

17.6.2003 02:05

Voisiko olla, että levymyynnin pienenemisen syy ei olekkaan piratismissa vaan siinä, että nykymusiikki on sellasta paskaa, mistä ei kukaan täysjärkinen maksa 20 euroa levyltä?

Ja kyllä, paska saattaa radiosta upotakkin, jos vaihtoehtokanavia ei ole. Radio Citykin myi sielunsa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

peevee pate

18.6.2003 19:47

Siis muuten ihan kiva mutta mä arvostan ihmisiä jotka tekee musaa sen takia kun haluu fiilistellä...eli siis haikeita tai yli-ilosia tai muuten laatumusaa tosta tuottamis hommasta tulee sellanen kuva et tekee duunia ja musta musan teon ei pitäis ikinä olla työtä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

thorn7

23.6.2003 17:34

Gimmel ja Nylon Beat kuulostavat hyvältä, soundit on eri jees. Kehtaan myöntää, että jos sanotukset ei olis niin paskat niin olisin ostanu levyjä.
On olemassa tätä sielutonta viihdettä, ja toisaalla aidosti syntynyttä musiikkia. Ei mitään "kaheksasta neljään ja sit kotiin hoitaa perhettä" -biisintekoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hewahuu

4.8.2003 11:20

Herra valittaa, kuinka paljon paskaa nykyään tehdään, mutta itse rustaa biisejä Gimmelille ja Nylon Beatille. Kyllä vähän pitäisi siinä tilanteessa katsoa minkälaista musiikkia itse kirjoittaa, ennen kuin menee muita haukkumaan. Onhan Nylon Beat ja Gimmel varmasti hyvää tikkaripoppia, jota pienet tytöt tykkää kuunnella, mutta ainakin minä pidän enemmän siitä paskasta, mitä tämän äijän mielestä maailmassa on liikaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuntematonx

13.3.2010 16:38

Huoh.. Ei tartte jauhaa tota, ootteko muka ite koittanu säveltää? Ettei voi tietää miten vaikeeta se on?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi