Unikko my ass

Kolumni

Eikö tähän maahan tosiaankaan mahdu kuin yksi asia kerrallaan?

Herran tähden että olen koittanut sietää Unikkoa, tuota Supersalmiakki-logon kromosomiserkkua, kaikkialle tunkeutuvaa design-silmää. Mutta nyt kyllä riittää: postilaatikkoni täyttävän joulun ilosanoman perusteella minun pitäisi ilmeisesti hurmaantua tilaamaan Unikko-kävelysauvat. Gimme a Big break.

Juu juu, onhan Unikko ollut Sinkkuelämässä, wo-hou. Mutta mitä se todistaa mihinkään suuntaan? Sinkkuelämää on sarja, jossa nelikymppinen päähenkilö käyttäytyy niin regressiivisesti, että 7-vuotiaat tytöt näyttävät elekieleltään elämän patinoimilta palkkamurhaajilta häneen verrattuina. Joten ei ihme, että söpöisän Carrien ikkunoissa liehuvat verhot, joita trendipellet käyttivät noin 40 vuotta sitten.

“Marimekon menestyksen kantavana voimana on ollut usko alkuperäiseen liikeideaan ja kyky kohdata muutokset”, julistaa Pyhän Marimekon kotisivu. Juuh. Alkuperäinen liikeidea kaikesta päättäen oli Unikko. Ja “kyky kohdata muutoksia” tarkoittaa sitä, että katukuvan perusteella osa kansasta on taaskin saatu huijattua uskomaan siihen, että kankaalle painettu musteläikkätesti on cool. Ja hei pliis, viekää nuo Jokapoika-paitaiset urpot takaisin arkkitehtitoimistojen kellareihin Enso-palatseja suunnittelemaan.

Kirsti Paakkanen on kova jätkä, joten on vain luontevaa, ettei hän koskaan pukeudu Unikkoon. Silti minua jotenkin huolestuttaa, ettei suomalaista designia silmät kosteina puffaava joukkue koskaan saa laahattua kuvauksiinsa muita tuotteita kuin Unikon, Pallotuolin ja inhottavan muovi-Ufon.

Unikko-saturaatiota on siis ilmassa, mutta minulla on ehdotus, jolla kuosista saataisiin tehtyä entistä luontevampi osa visuaalista ympäristöämme: muutetaan armeijan univormut unikkovormuiksi!

Mikäpä sen selvemmin viestisi varusmiesten degeneraatiota jämäköistä sotapojista Quake-häviötään nyyhkyttäviksi lössyköksi? Näin Marimekon pörssikurssikin nousisi ilman että joutuisi runkkailemaan ajatuksesta, jossa oranssipäiset sakset lävistävät Unikon.

Kirjoittaja on hevoshullu blondi.

19 kommenttia

pippuri85

28.10.2004 17:15

amen sistah.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Samiwithlove

28.10.2004 19:36

Mistä tällainen ihmeellinen Marimekko-angsti? Relaa nyt vähän hyvä ihminen, se on vain yksi kuosi!
Terve menoa sinne eurokankaaseen sitten vaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anetska

29.10.2004 06:14

Sinkkuelämässä oli kyseessä sinikuosinen unikkopöytäliina btw. Kuosi on myös minun mielestäni vallan hirveä oli väri mikä tahansa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tantsuh

29.10.2004 08:55

[LAINAUS]Anetska kirjoitti 29.10.2004 klo 06:14:

Sinkkuelämässä oli kyseessä sinikuosinen unikkopöytäliina btw. Kuosi on myös minun mielestäni vallan hirveä oli väri mikä tahansa..[/LAINAUS]

niin, sinkkuelämässä Carrien verhot ovat Marimekon Tantsu-kangasta, eivät Unikkoa. Tantsu kyllä onkin aika kiva kuosi, se ei ole loppuunkaluttu kuten Unikko.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tyrkkymyrkky

29.10.2004 23:02

[LAINAUS]
Mistä tällainen ihmeellinen Marimekko-angsti? Relaa nyt vähän hyvä ihminen, se on vain yksi kuosi![/LAINAUS]

No siinähän se juttu onkin se on vain se yksi kuosi!
Onhan se soma ja yksinkertainen (aarhg), mutta kaikella rajansa. Nykyään sen voi löytää joka marketista, eikä siinäkään mitään, jos se rajoittuisi vain muutamaan tuotteeseen.
Olen kuullut että jostakin löytyy koti sisustettuna unikolla (???)

Ilmoittakaa kun tulee unikko vessapaperi johon voi pyyhkiä perseensä.

ps. en vihaa ihmisiä, vihaan vain unikkoa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lonka

4.11.2004 14:25

Ihanaa että joku muukin ei voi sietää unikkokuviota! Olen totaalisen kyllästynyt siihen, se hyppii silmille joka puolella. Nyt jotain muuta kehiin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pme

5.11.2004 14:47

Unikko on klassikko. On totta, että sitä näkyy lähes kaikkialla, mutta näkyyhän Nokian kännyköitäkin kaikkialla. Jokaisella on mielipiteensä, mutta aika huvittavaa, että nimenomaan Unikko on joutunut tällaisen suurennuslasin alle, vaikka valittaa voisi paljon suuremmistakin asioista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kapinoija

5.11.2004 17:13

En ilmeisestikään sovi joukkoon, sillä pidän unikko kuosista ; ) en sellaisia kävelysauvoja ostaisi mutta pyyhkeet kaapistani löytyy...ihanan sinisenä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jyrki

5.11.2004 17:21

Nokian kännykkä yhtä näkyvä kuin unikko?

joko paikassa törmää molempiin ei siinä mitään... mutta kyllä unikko voittaa ärsyttävyydessä jos puhutaan ulkonäöstä. unikon hyväksi puoleksi voi sanoa sen että itsessään se on hiljainen toisin kuin käytössä oleva nokian kännykkä tai mikä muukaan kännykkä sen puoleen....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

coconutnut

5.11.2004 17:49

Tosiaan, verhot on tantsua, ei suinkaan unikkoa. Selvää on että kaikki, myös design, kärsii inflaatiota liiasta esilläolosta ja kulutuksesta. Ironista että hyvä design on muuttunut naurettavaksi ja suorastaan tyylittömyyden merkiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

u-nikko

5.11.2004 19:48

No jo on ongelmat.

Kolumnisti lienee vain katkera ettei itse ole Unikkokuosin johdossa ja tienaa enemmän rahaa kuin nyt?
Unikko kunniaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mminja

6.11.2004 15:33

marimekko boikottiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

saanis

7.11.2004 13:01

Kiitos marimekolle ja varsinkin unikolle. muutoin ei suomalaisena ole juurikaan ylpeydenaihetta ulkomailla. tunnetut tuotteet kun tuppaa olemaan vahissa. mika hakkinen alkaa olla vanha juttu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

cubissa

8.11.2004 02:25

Unikko on syvältä ja ylihehkutettu!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ElisaJ

8.11.2004 06:43

Oon aina pitany Anna Perhon kolumneista, luin niita jo aikanaan Forssan lehdesta. Taa oli kylla riman alitus. Ei naurattanu. Marimekko on mokannu tossa unikon tunkemisessa joka paikkaan, mut ei nyt tuomita koko yritysta kuitenkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AS_

10.11.2004 15:34

Marimekko on tunkenut unikon joka paikkaan?

Mitas tuota taman kommentin esittajat, tykkaatte vaikka Swoosh-logosta, kultaisista kaarista tai Coca-Cola oheistuotteista? Nakyvyys on kuitenkin hiukan eri luokkaa viela.. Sitten voidaan puhua liioittelusta, kun Unikko on seka Piccadilly Circuksen, Times Squaren etta jonkun vastaavan itamaisen valomainoshelvetin tauluilla yhta aikaa, vuodesta toiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Slam

22.4.2005 10:22

Unikkokuvio.
En onneksi tiedä mikä se edes on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kitty von bang

11.5.2007 18:40

Huomauttaisin että Carrien (Sinkku Elämää), ikkunassa ei liehu Unikko verhot vaan Satula verhot... Joten jos alkaa jostain kirjoittamaan, kannattaisi perehtyä ensin asiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mekkonen

18.7.2020 05:07

Kolumnin kirjoittaja taitaa olla jotenkin psyykkisesti sairas. Miksi ketään sitäpaitsi pitäisi haukkua urpoksi pukeutumisen perusteella? Varmaan voi pukeutua huonomminkin kuin marimekkoon, eikä se oikeuta moista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi