Väärä mielipide

Liisaleenan kolumni

"Mä vastustan ydinvoimaa. Se on jotenki niin lopullista."

"Samma här. Funaa mitä tapahtuu ydinjätteelle, ku alkaa uus jääkausi?"

Punaviinin nostattama moraalinpuuska punoitti tuparivieraiden poskilla. Keittiössä oli taas alkanut suuri arvokeskustelu.

Köökkiin kokoontuneet kirjallisuustieteilijät olivat yhtä mieltä yhdestä asiasta: ydinvoima on aivan kamala asia ja säteilyriskit aivan käsittämättömän hirveitä.

Lopulta kyllästyin samanmieliseen jankutukseen ja pamautin oman kantani: hyväksyn lisäydinvoiman, sillä se on ainoa realistinen keino estää ilmastonmuutos.

Yritin jatkaa, että samalla pitää panostaa uusiutuviin energianlähteisiin, mutta maito oli jo kaatunut. Keittiö oli äkkiä täynnä sähköä. Jos olisin muina naisina ilmoittanut kannattavani kuolemanrangaistusta ja keskitysleirejä, olisin saanut osakseni enemmän empatiaa.

Olin esittänyt väärän mielipiteen, sillä tiedostavissa piireissä ydinvoimaa kuuluu vastustaa fiilispohjalta – onhan kyseessä yksi ekotietoisen dogmaattisuuden laintauluista.

Jos vihreän totuuden haltija alentuu perustelemaan kantaansa, hän vetoaa tuleviin sukupolviin: kallioperään haudattu ydinjäte on liian pelottava perintö jätettäväksi lapsillemme.

Mutta millainen perintö Werner-veitikalle on maailma, jossa arvaamattomien ilmastonmuutosten seurauksena Martinlaaksossa on monsuunisateiden aikaan napaan asti vettä?

Ydinvoiman sijasta ekotietoiset kannattavat useimmiten maakaasua, joka tuuttaa taivaalle järkyttävät määrät hiilidioksidia.

Vastustajat ovat onnistuneesti mystifioineet ydinvoiman ja saaneet median lietsomaan hysteriaa. Se että pelkästään Euroopassa kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä fossiilisten polttoaineiden aiheuttamiin sairauksiin on pikku-uutinen (tai ei uutinen ollenkaan) verrattuna siihen, jos Olkiluodossa menee ovi saranoiltaan.

Kyllä minäkin kannatan energiansäästöä, biomassaa, puuhaketta, tuulivoimaa ja aurinkopaneeleita. Niillä ei kuitenkaan pysäytetä ilmastonmuutosta.

Ja kun Suomessa kasvaa reilun kaupan banaaneja, on jo liian myöhäistä.

liisaleena@yahoo.com

1 kommentti

Tzyde

17.9.2017 03:33

Voidaan lupua ydinvoimasta ja hiilipäästoistä ja käyttää pelkästään uusiutuvia jos kaikki ovat valmiita: käyttämään sähkoä pelkästään led-valoihin, luopumaan sähkolämmityksestä, luopumaan sähkosaunasta, luopumaan sähkoauton latauksesta, luopumaan kaikesta muustakin jota ei mainittu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi