Kukaan täysijärkinen ei varmaankaan kiistä sitä etteikö se, että keskimäärin miehiä paremmin itsensä kouluttaneille naisille maksetaan samasta duunista tuntuvasti nihkeämpää liksaa, ole yksinkertaisesti hävytöntä. Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta yksi ryhmä, joka syypäitä asialle etsittäessä tuntuu unohtuvan kokonaan, on naiset itse.
On paljon ammatteja, joissa työntekijän palkka on se, minkä työnantaja ilmoittaa tai ammattiliitto on sopinut. Ota tai jätä. Monissa paikoissa omaan palkkaukseensa pystyy kuitenkin vaikuttamaan. Työskentelin muutama vuosi sitten toimistossa, jossa minua kauemmin talossa ollut, paremmin koulutettu sekä varmasti työssään tunnollisempi naispuolinen kollegani tienasi 7000 markkaa meikäläistä vähemmän kuussa. Tämä siksi, ettei kollegani ollut osannut pitää puoliaan palkkaneuvotteluissa.
Tehtäviini kuului myös työpaikkahakemusten lukeminen ja kandidaattien haastatteleminen. Naisten ongelmana oli usein konditionaalin käyttö. Haluaisin, osaisin ja tulisin toistuivat hakemuksesta toiseen. Palkkatoivetta kysyttäessä suurin osa kiemurteli selvästi kiusaantuneina, kunnes vastasivat tyytyvänsä siihen, mitä työnantaja oli ajatellut, mikä se sitten ikinä olikaan. Kauhistuneena seurasin vierestä kuinka akateemisesti koulutetut naiset suostuivat palkkaehdotuksiin, joita kuka tahansa mies olisi pitänyt verisenä loukkauksena.
Nykypäivän työyhteisössä työntekijöiltä vaaditaan joustavuutta. Joustavuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin alistuvuus. On täysin varmaa, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei tule katoamaan, ennen kun naiset alkavat oikeasti vaatia sitä mihin he ovat oikeutettuja.
Kirjoittaja on 25-vuotias etelähelsinkiläinen kirjailija.
