Ville Valo

Euroopan Valo-ilmiö.

Euroopan poptaivaalla on Valo-ilmiö. Reportterimme Walder de Camp oli todistamassa kummajaista HIM:n Hampurin konsertissa. "Ja me kun luulimme, että tämä keikka tulee olemaan fanien salainen tapaaminen", saksalainen Connie valitti.

Kun sunnuntaina iltapäivällä, viikko HIM‘in Tavastian keikkojen jälkeen, kaarsin Hampurin Reeperbahnilta sisään hotelli Monopolin baariin, jossa oli hetken kuluttua alkamassa bändin lehdistötilaisuus, minulla ei ollut tarkkaa käsitystä HIM‘in menestyksestä Saksassa.

Arkisen tuntuisessa ravintolassa rupatteli suurehko joukko HIM‘in levy-yhtiön BMG Finlandin työntekijöitä. Baaritiskillä roikkui café latten ääressä Seppo Vesterinen, bändin manageri.

Parkkeerasin vapaalle pallille Vesterisen viereen ja kevyen small talkin jälkeen täräytin toivomukseni. Haluaisin haastatella Ville Valoa, sanoin. Ei mitään massiivista projektia, don‘t worry. Puolisen tuntia toki riittää tarpeisiini.

Vesterisen kasvoille levisi kipeä ilme. Hetkinen, mietin, sanoinko jotakin hölmöä? Mieshän näyttää kuin olisi juuri kuullut, että hänen vanha äitinsä on jäänyt auton alle ja murtanut lonkkansa.

Kukkaismanageri sai vaivoin sanottua sanaakaan. "Saa nähdä...voi olla vähän hankalaa...ei ehkä ole aikaa...Ville ei ehkä ehdi...jaksa kaikkea..."

Tämä oli se hetki, jolloin aloin ymmärtää, että jotakin on tapahtunut. HIM‘in jätkät eivät istu enää Helsingin ravintoloissa persaukisina suunnittelemassa maailmanvalloitusta. He ovat muuttuneet niin suuriksi, että heidän aikataulunsa suunnitellaan minuutin tarkkuudella.

Hetkeä myöhemmin alkoi tapahtua. HIM‘in pojat kuljetettiin alas heidän hotellihuoneistaan ravintolan nurkkapöytään. Seremonioiden johtaja päästi kadulla odottaneet toimittajat ja kuvaajat ulko-ovesta sisään.

Istuin baaritiskillä ja katselin vaikuttuneena rynnäkköä. Bändiä kohti säntäsi toinen toisiaan survoen viitisentoista median ammattilaista. Toimittajat puristivat käsissään nauhureitaan ja mikrofonejaan, valokuvaajat tähtäilivät jo juostessaan kameroillaan. Joukon kruunupäinä kohelsi kolme neljä tv-kuvaajaa raskaat putket olalla. Heillähän on aina se etu puolellaan, että he voivat tökkiä ja hakata muita isoilla kameroillaan.

Joukkio pakkautui bändin pöydän ympärille. Audiovisuaaliset laitteet suunnattiin Villeen. Ville-poikaan Härmästä. Ehkä kukaan ei odottanut häneltä ihmeempää sanomaa, rakkaudesta tai kuolemasta. Haluttiin vain kuumeisesti jotakin mikä voitaisiin latoa poplehtiin, ajaa ulos hittiradioissa kun HIM‘in sinkku soi niissä yhä uudelleen ja näyttää televisiossa videon pyörityksen höysteenä.

"Jakaako nää yksittäisiä haastatteluja", kysyin manageri Vesteriseltä. Yritin vielä elätellä heiveröistä toivoa omasta tulevaisuudestani.

"Muutamat tv-kanavat saavat kukin viisi minuuttia aikaa", Vesterinen vastasi lakoonisesti.

Jonain hieman rauhallisempana hetkenä Hampurin reissun aikana kysyin BMG:n markkinointipäälliköltä Kimmo Valtaselta, mitä bändi oli tehnyt Tavastian ja Hampurin keikkojen välisenä, noin viikon mittaisena aikana. Ei niin että tuo ajanjakso olisi tuntunut mielestäni mitenkään erityisen merkittävältä, halusin vain tietää mitä HIM nykyisin viikon aikana tekee.

Mitä tapahtuu?

"Helsingissä oli Espanjan isoimmilta radio- ja tv-kanavilta yhteensä kuusi toimittajaa, viidentoista hengen ryhmä belgialaisia, niistä kymmenkunta toimittajia, Portugalista oli seitsemän henkilöä joista ainakin viisi oli toimittajia, ja englantilaisesta Metal Hammer -lehdestä oli kaksi tyyppiä. Tämä kaikki oli levy-yhtiön kautta koordinoitua, koska nämä ovat uusia alueita, jonne HIM on levittäytymässä", Kimmo Valtanen aloitti piinallisen yksityiskohtaisen mutta hyvin kiinnostavan selostuksensa.

"Samaan aikaan Helsingissä oli Bravo ja Popcorn -lehdistä eli Saksan isoimmista Suosikki-tyyppisistä lehdistä toimittaja ja kuvaaja tekemässä spesiaalirepparia. Bravolle annettiin jujuna, että kundit kiertää kaksi tuntia ympäri Helsinkiä ja niistä voi ottaa kuvia. Popcorn pääsi takahuoneeseen eksklusiivisesti seuraamaan keikkaa."

"Aikataulut meni sillä lailla, että ne tulivat edellisenä iltana ja olivat muistaakseni Lahdessa yötä. Sieltä tullaan paikan päälle Helsinkiin kahden aikaan iltapäivällä. Kolmelta alkaa ensimmäinen haastattelu. Ville teki pari tuntia promoa. Sitten bändi vietiin tekemään sound checkiä. Sitten tehtiin kaksi haastattelua, ensin Metal Hammerin kanssa, sitten Iltalehti. Kello oli tässä vaiheessa 21.00. Sen jälkeen bändi vietiin taksilla Kaapelitehtaalle tekemään Helsinki Happens:in kansikuvauksia. 22.30 tullaan takaisin Tavastialle. 23.30 alkaa keikka. Äijät menee ehkä 02.30 himaan."

Purkaessaan HIM‘in ohjelmaa robottimaisesti data-aivoistaan Kimmo Valtanen heilutti hieman oikeaa kättään, jonka sormenkynnet oli lakattu irvokkaalla ikenenpunaisella värillä. Kun kysyin miksi markkinointipäällikkö on lakannut vain toisen käden kynnet, hän sekosi tuokioksi pasmoissaan. Sitten hän sanoi, että kynsilakka sopii hyvin hänen upouuteen niittivyöhönsä. Sitä paitsi olisi kornia, jos kynnet lakattaisiin molemmissa käsissä.

HIM‘in Saksan rundin kaikki keikat myytiin loppuun etukäteen. Kaksi päivää Hampurin jälkeen bändi esiintyi Berliinissä seitsemän tuhannen hengen loppuunmyydylle areenalle. Se on mykistävää. Saksalaisen rocktoimittajan mukaan vastaavaa menestystä tuntemattomalle bändille ei ole nähty kymmeneen vuoteen.

Hampurissa järjestettiin rundin ainoa klubikeikka. Grosse Freiheit 36 -niminen perinteikäs klubi sijaitsee nimensä mukaisesti punaisten lyhtyjen alueen ytimessä. Kadun vastakkaiselta puolelta löytyy Rasputinin bordelli, jossa edellisellä Hampurin vierailullani nautin muun muassa muutaman oluen.

Grosse Freiheit 36 on aika lailla Tavastian oloinen paikka yläkerran parvekkeineen. Se vetää sisuksiinsa noin puolitoista tuhatta diggaria. Nyt se oli tupaten täynnä lähinnä mustiin pukeutuneita love metal faneja.

Saksalaiset näyttävät ottaneen HIM‘in keksimän love metal -termin innostuneesti omakseen. Englantilaiset toimittajat yrittävät vielä rypistellä sitä vastaan. Mikä love metal? Ei meillä Englannissa ole koskaan kuultu mistään love metalista.

Kun lämppäribändi oli heittänyt lyhyen settinsä, haastattelin umpimähkään muutamia konserttiin tulleita saksalaisia.

"Yleensä pidän enemmän hevimusiikista, mutta myös tämä on mukavaa, tätä on kiva kuunnella sängyssä tyttöystävän kanssa", eräs Stefan sanoi. Tämä on tyylillisesti juuri sellaista musiikkia josta pidän, yhdistelmä radioa ja heavy metalia. Ja bändin video Join Me on hyvin transseksuaalinen ja hyvin fashion. En ole varma, haluaako (Ville Valo) olla enemmän heavy metalia vai olla muodikkaasti poptähti. Se tulee olemaan hyvin kiinnostavaa nähdä. Hän on ykkösenä listoilla, todella suosittu ja tienaa paljon rahaa, mutta hän on todella hyvä."

Stefanin tyttöystävä Nicole oli nähnyt HIM‘in kaksi vuotta sitten aivan pienellä klubilla Hampurissa. Nyt Nicole on jo huolissaan siitä, että HIM on ehkä kaupallistumassa. Häntä ja Stefania ärsyttää, kun HIM‘in konsertteihin tulee paljon sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole "aitoja" heavy metal faneja, vaan epämääräisiä kiljuvia teinityttöjä. Nämä ovat ihastuneet HIM‘iin, joka on jatkuvasti esillä televisiossa ja radiossa.

Connie ja Jan olivat ostaneet lippunsa jo kuusi kuukautta sitten, kun HIM ei vielä ollut läheskään näin kuuluisa. "Me luulimme, että tämä keikka tulee olemaan fanien salainen tapaaminen", Connie sanoi. Nyt häntäkin hieman rassaa, että kaikki diggaavat HIM`iä. Mutta ei voi mitään, alkuaikojen fanitkaan eivät voi hylätä bändiä, koska Ville Valossa on niin paljon karismaa, hänellä on niin persoonallinen ääni, ja tyyli, ja niin edelleen.

Bändi saa valtavat suosionosoitukset tullessaan lavalle. Ja kun Valo joidenkin narsististen biisien jälkeen riisuu paitansa, jengi hyppii lattian ja katon välillä.

Keikan jälkeen parvekkeella avataan salaovi, josta vain kutsuvieraat pääsevät sisään. Paikalliset julkkikset - ja kannattaa muistaa että Hampuri on Saksan toiseksi väkirikkain kaupunki - kerääntyvät imemään ilmaista bisseä ja safkaa ja juhlimaan HIM‘in kultalevyä Saksassa.

Myönnettäköön, että läsnä ei ollut niin kuuluisia saksalaisia, että olisin tuntenut heidät, siis tennis-, jalkapallo- tai formulatähtiä. Mutta tunnelma on rento ja hilpeä. HIM‘in jätkät marssivat sisään plokkaamaan kultalevynsä. Ja taas tv-kuvaajat meinaavat hakata tavallisten kuolevaisten päät kuhmuille painavilla kameroillaan.

Noin viidentoista minuutin puheiden ja kuvausten jälkeen bändi poistuu. Tähdet ovat liian suuria jäädäkseen roikkumaan. Sen jälkeen mediaväen keskuudessa kiertää sana, että bändin manageri on kieltänyt enemmät kuvaamiset. Kukkienkasvattaja pitää tilanteen hallinnassaan.

Kuvaamiskielto ei lainkaan häiritse minua. Olen jo ehtinyt teetättää hampurilaisella paparazzikuvaajalla oleellisen otoksen. Hän on näpännyt kuvan tummasta, kuolettavan kauniista tytöstä, joka istuu parin muun suomalaisen tytön kanssa kaikkein parhaassa pöydässä.

Onnittelen itseäni. Olen ainoa läsnä oleva toimittaja, joka käsittää tytön olemassaolon.

Hän on Susanna, Ville Valon tyttöystävä.

Tietenkin Susanna on erittäin tarkoin varjeltu salaisuus. Etenkään levy-yhtiön pomot eivät haluaisi fanien tietävän, että Villellä on tyttöystävä. Lupaankin, että en kerro sitä saksalaisille.

Kultalevytilaisuudessa pyörii myös Seitsemän päivää -lehden toimittaja ja valokuvaaja. He ovat

käyneet kolmella keikalla tsekkaamassa HIM‘iä. Myöskään heillä rassukoilla ei ole aavistustakaan Susannasta. Seitsemän päivää -lehden apurit eivät tiedä, että Susanna ja eräs toinen suomalainen tyttö, joka on HIM‘in erään toisen jätkän tyttöystävä, ovat viettäneet yönsä samassa Metropol hotellissa bändin kanssa. Voidaan kuvitella, minkälainen pyykki lehden toimituksessa joudutaan nyt pesemään. Miten kauan täydellisiä tunareita voidaan pitää palkkalistoilla?

Susanna kertoi myöhemmin minulle, että hän oli Hampurin ja Helsingin keikkojen lisäksi käynyt HIM’in Tampereen keikalla. Hän palasi takaisin Helsinkiin samassa lentokoneessa kanssani. Susanna ei halunnut puhua sen kummempaa. Oli selvää, että levy-yhtiö toivoi hänen vaikenevan. "Olen ulkomusiikillinen asia", Susanna sanoi.

Kun katsoin Susannaa, ymmärsin, ettei Ville Valon teksti "let us be so dead so gone so far away from life close my eyes hold me tight bury me deep inside your heart" ole pelkästään symbolistista runoutta, vaikka se on sitäkin, kaikki tuo flirtti rakkauden ja kuoleman kanssa.

Ei, jokainen joka on joskus rakastunut Susannan kaltaiseen tyttöön tai Villen kaltaiseen poikaan, tietää sen olevan niin kipeän ihanaa, että silloin oikeasti tuntee kuoleman katsovan sisään väärennetyn peilin lävitse.

Susanna ja se toinen tyttö ovat molemmat tummaveriköitä, mikä sopii täydellisesti HIM‘in maailmaan. Pellavatukkaisia vaaleaveriköitä ei saa istumaan love metalin mustiin kuviin. Vaikka ei silti, Hampurin keikalla näkyi useita häikäisevän kauniita blondeja. He eivät vain olleet luonnostaan blondeja. He olivat feikkiblondeja. Se on oleellista.

HIM‘iä on pikkumaista arvostella siitä, että se on suosittu Suomen lisäksi vasta Saksassa - maailman kolmanneksi suurimmalla levynmyyntialueella - sekä Sveitsissä ja Itävallassa. Kannattaa muistaa, että Razorblade Romancea ei vielä ole julkaistu missään muualla.

Levy ilmestyy huhtikuun aikana muissa Euroopan maissa, ja HIM lähtee Saksan kiertueen päätyttyä keikkailemaan uusille alueille. Seppo Vesterinen täsmentää:

"Luxemburg, Amsterdam, Brüssel ja yksi toinen paikka Belgiassa, toukokuun ensimmäinen viikko on promoa Espanjassa, tv-ohjelmia, sitten on kahdeksan päivää Portugalissa, seitsemän päivää Englannissa, sitten mennään takaisin Espanjaan, Madrid ja Barcelona, sitten mennään Latviaan ja niin edelleen."

Kimmo Valtanen kertoo, että vauhkoontuneet espanjalaiset suunnittelevat suuren discon muuttamista goottilaiseksi kirkoksi HIM’in levynjulkaisubileiden ajaksi. Vesterinen uskoo, että on vain päivien kysymys, milloin Join Me on Espanjan listalla viiden parhaan joukossa. Siitä avautuu baana Latinalaiseen Amerikkaan, jonka valloitus on vuorossa ensi syksynä, Aasian ja USA:n lisäksi. Tällainen on mastersuunnitelma.

Kimmo Valtasen mukaan BMG Internationalin pääkonttori toivoisi, että HIM‘istä muokattaisiin uusi Bon Jovi. Hänet on kuitenkin taivutettu tajuamaan, että bändin on kehityttävä omalla tyylillään.

Saksassa lehdet kirjoittavat, että europopin ja poikabändien valtakaudella HIM saattaa olla rockin pelastaja. Meidän HIM! Eikö ole ihanaa olla suomalainen?

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi