Love Beachille on viime aikoina virrannut elämäänsä kyrpiintyneitä nuoria ekologeja. Heille ei löytynyt Suomesta töitä, vaikka ympäristönsuojelu on nyt poppia. Toisaalta en ihmettele, sikäli kun he sanoivat firmojen työhaastattelussa saman kuin meille: tietokoneet seis, nettiyhteydet poikki. Vähän eri viesti kuin ympäristönsuojelun uudella pyhimyksellä Jorma Ollilalla. Viesti joka ei ihan sopisi Suomen hallituksen “koko Suomi rikkaaksi tietointensiivisellä luovalla taloudella” -unelmaan. Suomi kuvittelee rakentaneensa korkean elintason tietoyhteiskuntansa henkisellä pääomalla kootuista immateriaalisista tuotteista, oikeastaan tyhjästä, vaikka todellisuudessa hyvinvointi perustuu halpaan työvoimaan ja ympäristön kulutukseen – jossain muualla. Vempaimia ostetaan koko ajan lisää, koska ne ovat halpoja, siksi että ne on tehty esimerkiksi Kiinassa, jossa ympäristöä saastutetaan surutta.
Tällaista mahtavaa yrittämistä on saatava lisää. Teknologiaa joka ruumiinrakoon ja vaatekappaleeseen. Serverit pyörimään 24/7. Tiedättekö mahtavan netin virtuaalimaailman Secondlifen? Sinne voi muovailla kohtuullisen lihaisan näköisiä avatareja ja käydä vaikka kasinoilla ja orgioissa suoraan kotikoneelta. Tai – jos on sivistyneempi – U2:n ja muiden bändien virtuaalikonserteissa. Mahtava keksintö. Juuri sellaisia Suomikin tarvitsee. Haluaako arvoisa tietoyhteiskunta tietää, että yksi Secondlifen virtuaalihahmo kuluttaa energiaa yhtä paljon kuin yksi brasilialainen?
Me puhumme älystä ja kulttuuriteollisuudesta sillä välin kun tehtaat rummuttavat, rahti kulkee maassa, merellä ja ilmassa, köyhät tekevät kaksitoistatuntista työpäivää kännyköitä kooten ja älykoneemme imevät seinästä öljyä, sademetsiä ja kivihiiltä. Saasteet jäävät muualle, meille tulee netin ääreen lentokoneella luomu-hunajamelonia – Brasiliasta.
Pauliina Seppälä on akateeminen prekariaari, joka tekee etätöitä trooppiselta hiekkarannalta.
