Vuosituhannen kanavauudistus

Saariahon kolumni

Yleisradiolla on ollut kolme suomenkielistä pääradiokanavaa.

Ylen ykkönen on tarjoillut pään räjäyttäviä trippejä korkeakulttuurin maailmaan Kauhajoella 1875 muistiin merkityistä mietelauseista Gianluigi Trombolettin Venetsialaisiin leivoskonserttoihin naisasian nykynäkymien kautta.

Radio Suomi on syleillyt humppakansan kuoliaaksi suomalaismetsissä ja todistanut, että elämä sykkii vahvana ja ennen kaikkea vanhasuomalaisena kaukana jossain Punavuoren ulkopuolella.

Radiomafia on tarjoillut rokkia ja poppia hieman totuttua fiksummin ja yllättävämmin. Soittolistat on, mutta ei ihan yhtä lyhyet kuin kilpailijoilla. Ja ihan oikeita radio-ohjelmiakin on tehty.

Suomi on täynnä kaupallisia radiokanavia, joita ei erota toisistaan ja jotka käyvät hengästyttävää eloonjäämiskamppailua keskenään. Samat biisit. Samat tekopirtsakat juontajat.

Nyt Yleisradio on päättänyt tehdä vuosituhannen kanavauudistuksen. Ykkönen jatkaa business as usual. Radio Suomi jatkaa business as usual. Radiomafia ei jatka.

Ei jatka, koska Yleisradio haluaa tavoitella nuoria kuuntelijoita. Niinpä siirrytään ohjelmavirtaan (lue jonnin joutavaan pöpötykseen) ja tiukempiin soittolistoihin (lue aivottominta popmössöä, joka tukkii jo nyt radioaallot). Eli juuri sitä, mitä paikallisradiot tarjoavat.

Ylessä fiksuteltiin päälle vielä aikuisempi versiointi samasta aiheesta urbaaneille nuorille aikuisille. Ainoa ero edelliseen on se, että siellä soitetaan mahdollisesti myös vuoden vanhoja levyjä.

Mitä järkeä? Mitä syytä?

Ei Yleisradion tarvitse kilpailla kissnrgnovien kanssa kuuntelijoista. Ei Yleisradion tarvitse tavoitella mahdollisimman suuria massoja kanavilleen. Ei Yleisradion tarvitse tehdä sitä, mitä kaupalliset kanavat tekevät eikä niin kuin ne tekevät.

Yleisradion tehtävä on kilpailla laadulla. Yleisradion tehtävä on tarjota vaihtoehtoja. Siksi sitä rahoitetaan yhteiskunnan rahoilla. Ja vain siksi sillä on olemassaolon oikeutus.

Uudet kanavat on nimetty hauskasti Yle X:ksi ja Yle Radio Q:ksi. Olisiko ollut osuvampaa nimetä ne Yle radio W ja C?

1 kommentti

cocu

6.12.2002 16:56

Kyllä oli asiallinen kolumni! Oon just tota samaa kironnut kaikille kavereille kyllästymiseen asti. Pitääkö meidän saada vielä yksi Britney Spears,shakira tms. kanava lisää. Mafia jaksoi edes silloin tällöin yllättää jollain. Nykyään kun pyritään siihen että tarjotaan semmosta mikä ei vaan vahingossa ärsytä ketään.Miksei semmosta mikä vois mielyttää jotain.Tosin mua ärsyttää yli kaiken noi purkkapoppikanavat... HUH HUH

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi